30/09/2022

Kuisti ENNEN ja NYT!

 

Kuistin muodonmuutoksessa halusin säilyttää vaalean väriharmonian, mutta  kaipasin tilaan uutta ilmettä. Joten tyynyillä päällystetty penkki vaihtui tuoliin, joka sai rinnalleen pikku tason, jonka päälle sijoitin iltojen iloksi valolyhdyn. Penkki vei aiemmin ison tilan kuistilta,  tuolin kera näyttää nyt tilavammalta. Somisteilla, callunoilla ja oksilla lisä väriä. 

 Kuisti on lasitettu niin kaikki ovat sateilta suojassa. Mukava on vaikka saunan jälkeen tulla vilvoittelemaan huovan syleilyyn syksyllä ja talvella. Lasitus tekeekin tilan joka säällä sopivaksi oleskelupaikaksi.  Hopealehti on ainut kesäkukista muistona. Tonkassa tuijan oksia. Ulkokatoksen villiviinin vihreys muuttunut kauniiseen punaiseen sävyyn, keräsin oksia koriin tuomaan lämpöistä ruskan väriä. Valkoiset ja violetit callunat somistavat purkkeja ja koreja. 

Kuistihan on kuin käyntikortti sisälle tultaessa, niin on mukava  sisustaa tila  tervetulleen näköiseksi.  Ajan tuomaa arvokkuutta huokuu vanhoissa puuesineissä, lyhdyissä, tonkissa ja ruukuissa.  Ajanpatinan kera antavat lämpöä vaalean sävyn lisäksi. Tikapuut ovat ihana kirpparilöytö ja vanha laatikko lapsuuden kodin muisto.

 Illan hämäryys johdattaa kuistin valojen ja lyhtyjen loisteeseen💛 Uusi järjestely toi tilavuutta, avaruutta, väriä ja omaan silmään iloa! 






















ENNEN: 






Syksyistä alkavaa lokakuuta!

- Päivi -



11 kommenttia:

  1. Sinä se olet taas ahkeroinut kivalta näyttää. Mekin vietämme terassilla vielä aikaa ja mukavaa siellä on olla illan hämärtyessä. Viikolla emme kerkiä eikä kannata hetkeksi tilaa lämmittää mutta viikonloppuna kyllä. Sinulla on paljon kauniita callunoita minä suosin myös niitä kestävät kauniina paremmin kuin kanervat. Ihania hämärän hetkiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syysiloista täälläkin nauttien iltojen hämärtyessä.
      Ajatella lokakuu huomenna, niin se loppuvuosi sieltä taas häämöttää.
      Callunat ovat niin kauniita ja todellakin kestävämpiä.
      Ihanaisia syyshetkiä sinnekin ja loistokasta lokakuuta!

      Poista
  2. Voi että on kaunista tunnelmallista, niin tässä kuin edellisessäkin postauksessa.
    Nyt en saa silmiäni irti tuosta "tuohenoloisesta" suojaruukusta, onko se oikeasti tuohesta tehty?? Rakastan tuohea kaikessa muodossaan - koivut kiehtovat puuna ja askartelussa muutoinkin! Lokoisaa lokakuuta, joka kolkuttelee jo yhden yön päässä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihastuin myös tuohon tuohiruukkuun, säästin sen viime joulukukka asetelmasta. Tuohi on todellakin ihana luonnonmateriaali.
      Tilasin tänään koivu aiheisen julisteen omasta kuvasta, joka on lapsuuden kotini syyskoivikko kuva. Täytyykin ottaa kuva siitä kun saapuu ja saan kehykset sille.
      Syksyistä lokakuuta sinullekin!

      Poista
  3. Kuistisi on kaunis käyntikortti ja toivottaa vieraat kuin myös talonväen tervetulleeksi! Meillä kuistilla majailee pakastearkku sekä polttopuiden säilytyslaatikko, joten tilaa ei juuri ole sisustukselle. Lisäksi säilytyspenkki kerää kummasti kaikenlaista roinaa, joka tuppaa unohtumaan niille sijoilleen. Ei kiva, mutta kun ei vieläkään ole kaikelle tavaralle paikkaa löytynyt. Ihana katsella sinun kaunista kuistiasi - ehkä jonain päivänä meilläkin yhtä kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sellainen säilytyspenkki on kätevä. Tiedän niin tuon tunteen veranalla on arkkupöytä joka ahmii sisälleen kaiken.
      Syksyisen leppoisaa lokakuuta!

      Poista
  4. Kaunis ja viihtyisä kuisti,siellä on ihana istua hämärtyvässä
    syysillassa ja lyhty tuo tunnelmaa.
    Hyvää alkanutta lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syys tunnelma on niin haukannut minusta ison
      palasen.
      Sinulle myös hyvää lokakuuta!

      Poista
  5. Kiitos! Syys mikä ihana tekosyy tunnelmointiin.
    Iloa lokakuuhusi!

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta.
    Sinulla on kauniita kuvia blogissasi ja on kiva lukea blogiasi.
    Syksy on ihanaa aikaa kun voi laittaa lyhtyihin kynttilöitä palamaan
    ja kanervat ja callunat ovat kauniitaja ne tuo tunnelmaa syksyyn.
    Minulla on myös blogi,käy katsomassa blogiani,jos haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ja kiva kun löysit blogini.
      Niin on syys on tunnelmaa, ilman raikkautta ja luonnon värejä hehkuvaa
      aikaa.
      Ihanaa syys aikaa sinullekkin!

      Poista