30/05/2023

Loistavilla löydöillä teema alkaa verannalle valmistua!

 Kesän ideat ovat niin parhaita päähänpistoja! 

Joten aina se kipinä jostain saa alkunsa, niinhän sitä sanotaan. Ja taasen tulee lempilausahdukseni "tästähän voisi taas innostua" Ja minähän innostuin😂

Kaikkihan lähti tuosta Hawaii aurinkovarjosta ja pikkuhiljaa veranta ja altaanpatio alkavat näyttämään "rantaloma" elämältä. Hapsutyynyillä saa sohvalle näyttävyyttä, puinen tarjotin sointuu pöydälle. 

Taasen kierrätystä kunnioittaen, niin somisteheinät sijoitin luonnonmateriaali koriin, joka meillä on ollut monessa käytössä. Alun perin lampunvarjona, sitten yöpöydän valona ja nyt heinäkorina. 

Kirppiskäynnin tavoite tällä kertaa oli löytää sopivaa somistetta patiolle ja verannalle  teemaan. Löysinkin isoja norsuja. Yksi on melkein samanlainen mikä meillä onkin jo. 

Pation lattialle asettelin seeprakuosi matot. Kalasandaalit valmiina lähtöön. Heinäkasvit sopivatkin teemaan osuvasti. Heinäkasvien ruukkuihin kerään simpukoita/valkoisia kiviä koristeeksi lisää. 

Järvivesi alkaisi vähän lämmetä ja siitepölyaika pahin ohitse, niin pääsemme kohta altaalle järvestä ottamaan veden. Siitä alkaa odotettu uimakausi!

Maanläheiset värit, luonnonmateriaalit, kasvit ja sisustuselementit luovat tilasta pienellä vaivalla viihtyisän kesän vietto paikan. Ei puutu enää, kun minulta hulahame ja kookkoskuppi kädestä😂








Ystävät lukevat minua kuin avointa kirjaa ja tietävät mistä pidän. Sain häneltä tarpeettomaksi jääneitä somisteita.  Ihanan puuastian ja kivat pienet liitutaulut, joihin liidulla kirjoitin Hawai, Summer ja Beach. Sopivat juuri tähän tunnelmaan. Kierrätys kunniaan taasen!











Norsulla on näyttävät yksityiskohdat ja on kaunista kivimateriaalia.  Toinen norsu on puinen ja kaunis kuviointi. Ihanat löydöt taasen!



Kohta pääsemme nauttimaan kesäkuusta🌸


28/05/2023

Onnistuneet hankinnat!

Pientä viimeistelyä kesään hankinnoilla. 

 Kesäaika on meillä niin oleilua kirjaimellisesti ihan pihalla. Kesäajan sisustelut pääasiassa sen vuoksi keskittyvätkin ulko-oleskelu tiloihin. Ruuanlaittokin on siirtynyt suurimmaksi osaksi ulkokatokselle, mökiltä toimme pienen kaasulieden katokselle ja on näppärä ruuan valmistukseen. 

 Sää on ehtinyt olla hyvinkin aurinkoinen ja luonnon piristykseksi sateen ropinaa on myös saatu.  Nyt hiukan viileämpi jakso, mutta en anna senkään lannistaa mieltä.  Uutuus kesän kausijuoma  " Helle " kokeiluun, onkin sopivan aurinkoisen hyvää kesään. Hankintoihin mihin olen ollut myös tosi tyytyväinen on tuo Hawaii aurinkovarjo, antaa viihtyisän "välimeri fiiliksen". Siitä se idea lähtikin viikolla kirpparilta etsimään kyseiseen aiheeseen hiukan somistetta,

Pation aurinkotuoleille himoitsin uusia istuinpäällisiä. Joten pitihän ne vielä hankkia ja ovat kevyet, eivätkä vie säilytys tilaa verannalla sateen sattuessa.  Harmaan sävyiset näyttivät mieluisilta. Kätevät kääntöpäälliset, toinen puoli harmaa, toinen valko/harmaa raidallinen ja  tyynyt samaa sävyä.

 Suojaa itse tuoliakin auringon haalistumiselta. Pehmuste pysyy hyvin paikallaan lenkkien avulla, niin tuulellakaan eivät irtoa. 

 Lupasin pation koko laudoituksen altaan ympäriltä suojata puusuojalla kesä hommina. Tulee haalittua näitä hommia lisää päivittäin. 








Kesäisiä askareita toukokuun loppuusi
🌸


26/05/2023

Vahingosta viisastuu!

 Niinhän sitä sanotaan, että vahingoista viisastuu ja toimii jatkossa tekemättä samoja virheitä. 

Ihanaa aurinko on hellinyt ja välillä satanut, harmi nyt tiedossa viileämpi jakso, mutta vihreys lumoaa mielen. Nautin olosta puuhastellen puutarha hommissa ja sisustellen ulko oleskelutiloja. Kesän ajan huolehdin, että kaikki ostamani kasvit näin paahteisella pihalla pysyisivät nyt kauniina. Jotenkin itse huomaan, kun saan nyt jatkossa perehtyä ainoastaan kodin pihaan niin satsaan nyt enemmän.

Niin kuin kirjoitin niin muratit isoissa ruukuissa altaan vierellä aurinko poltti, niin sain hyvän neuvon puutarhalta, että heinäkasvit viihtyvät aurinkoisella pihalla.  Puutarhalta hainkin lisää näitä Helmisulkahirssi nimisiä kasveja. Muratit siirsin varjoiselle paikalle elpymään ja perehdyn nyt enemmän siihen mitä kasveja kannattaa sijoittaa ja minne. 

Kuin myös samettikukka kestää aurinkoa. Pidän puskista, pensaista, puista ja laajasta nurmikko alasta, vaikka ruohonleikkuuta kyllä piisaa. Ajatellen myös sitä, että perhepiirin nuorimmat saavat vapaasti potkia palloa, heitellä frisbeegolfia ja ajella mönkkärillä.  On tilaa touhuta, se on meidän motto!

 Sainkin lahjaksi ison kokoisen tuijan  muiden lisäksi.  Viime syksynä tuli kaivettua pihasta vanhat norjanangervot pois,  niiden tilalle kylvetty nurmikonsiemenet ja osaksi istutettu uutta. 

Voi ihanuus luumupuu kukkii kauniisti. Täytyy sanoa taasen, että kyllä kesän vihreys ravitsee jokaista aistia. Ystävältä kiva vinkki  yrtti suklaaminttu  on monivuotinen helppohoitoinen yrtti. Kasvin versoja voi käyttää mausteena tai koristeena ruokiin ja juomiin. Ja viihtyy myös aurinkoisella paikalla. Maistuu ihanan raikkaalle. Puutarhalta löytyy kaikkea ihanuuksia. 

Ystävältäni sain myös vuosi sitten Lipstikan taimen. Kuun alussa joku metsän elävä, sen popsi maan tasalle. Mutta hyvin uudestaan alkanut kasvamaan. Lipstikan lehdistä saa makua salaatteihin, sopii keittoihin, pataruokiin ym. Hyötykasveista on iloa moneen tarkoitukseen.


- Helmisulkahirssi -







Samettikukat ovat kauniin värisiä.







Suosikki puitani; tuijat ja valkokartiokuuset.









Jospa luumupuu tekisi tänä syksynä enemmän satoa.




- Suklaaminttu yrtti - 






- Lipstikka - 



Alkukesän kukinnollaan piristävä isokokoinen kalliokielo on niin kaunis. Saniaiset viihtyvät paahteisella pihalla, suihkualtaan vieressä onkin monta ja muutenkin niitä löytyy pihapiiristä lisää. 







Nautitaan kesän vihreydestä💚



23/05/2023

Kesäiset uudet tulokkaat

 Kesällä vietetään aikaa puutarhassa ja terassilla nauttien lämmöstä ja kasvun ihmeestä.

On aika valmistella koti ja puutarha kesään🌸

Tämä alkukesän vihreys on niin kaunista ja odotettua aikaa. Mukava puuhastella ulkosalla, ihastella luonnon kauneutta, vesistön sinisyyttä, poutapilviä ja istuttaa uutta satoa/kukkasia. Ja saan nyt pääosin perehtyä vain kodin kesään, kun mökki on nyt pois kuvioista. 

Sain ihanalta ystävältäni nämä kaikki ihanuudet puutarhaa piristämään. Hän on oikein huikea viherpeukalo. Ihanat köynnöskukat aloittavat innolla luikertelemaan tikapuita  ja ulkokatoksella kehikkoa pitkin. Kelloköynnös ja keijunmekko ovat näyttäviä köynnöskukkia. 








Rosmariini on monipuolinen yrtti, käytetään ruuanlaitossa ja yleensä maustamisessa. Yrtti tuoksullaan karkoittaa myös hyttysiäkin.


Kyllä puutarhassa puuhastelu onkin terapeuttista!
Sanotaankin, että puutarhassa touhutessa mieli rauhoittuu, syke tasaantuu ja stressi häviää. Yleensäkin luonnon vihreys ravitsee kaikkia aisteja. 





Kierrätystä taas kunnioittaen sen myötä sain tämän pienen kasvihuoneen pihalle, kätevä juuri tomaateille ja chileille. Amppelitomaatit alkavat kukkimaan.

Ihana kesä ja puuhastelut.









Kesän vihreyttä💚


21/05/2023

Eräs aikakausi päättyi💙oli aika luopua!

 Joskus on aika luopua, kun siltä tuntuu. 

20 vuotta olemmekin kesät viettäneet joko mantereella tai saaressa. Viime aikoina saaressa harvemmin, koska kotonakin pääsee uimaan ja rannalta kalastamaan/veneilemään. 

Ikää kun tulee huomaa itsessä, että olen tullut mukavuuden haluiseksi. Niin nyt on saarimökki meidän tavaroista tyhjennetty ja uudet tulijat saapuvat viettämään sinne kesää. 

Nyt saan perehtyä pelkästään koti puutarhaan ja kodin sisutukseen. Jotenkin sellainen eräänlainen huokaus ja helpotus rantautui sieluuni, myös totta kai omanlainen haikeuskin. Laituri saapui kotirantaan. Pääsen kuitenkin laiturille istumaan, ihastelemaan järven sinisyyttä, ilta auringon väriloistoa, onkimaan kissalle kalaa tai vaikka mulahtamaan uimaankin. 

Jos mökityttää niin vuokramökkejä on suomi pullollaan, olemmekin jo loppu kesälle varannut vuokramökin viikonlopuksi. Ehkäpä tulee entisestään suomenkartta tutuksi, kun  mökki kaipuun tullessa voi vaikka mistäpäin varata mökin tarpeen tullen. 

Kiitollisin mielin laituri matkasi veneen vieressä halki järven kotirantaan. Lokki ystävämme olivat näköjään omat terveiset jo laituriin kirjoittaneetkin. 










Kesän hetkiä sunnuntaille ja alkavaan viikkoosi💙



18/05/2023

Ei mennyt niin kuin Strömsössä!

 Aina ei voi onnistua!

Niinhän siinä sitten kävi, kun jo pahoin pelkäsinkin. Patio on niin paahteisella paikalla.  Toukokuinenkin aurinko ehti paistaa tehokkaasti, niin istuttamani muratit mustiin isoihin ruukkuihin ottivat itseensä. Siirsin ne elpymään varjoisampaan paikkaan. Vahingosta viisastuu!

Tulin siihen tulokseen, kun halusin isoihin ruukkuihin vain viherkasveja.  Niinpä suuntasin auton nokan paikalliseen puutarhaan. Osaava puutarhuri neuvoi minua ostamaan aurinkoiselle paikalle nämä ihanat Helmisulkahirssi nimiset heinäkasvit.  Purppuralehtinen "Vertico" on vaikuttavan näköinen yksinäänkin suuressa ruukussa. Kaunis myös kaareutuvine lehtineen ja kesän myötä kasvaa tuuheammaksi puskaksi.  Itselleni aivan uusi tuttavuus.

 Yksivuotinen helmisulkahirssi ei ole kovin vaativainen kasvualustan suhteen, kunhan maa ei pääse rutikuivaksi. Kukinnosta voi tulla jopa 30 cm pitkä. Kukkaröyhyt voi kerätä kuivattaviksi, kun ne ovat täysin kehittyneet. Kiva saan vielä syksyllä hyödyntää kukinnot kuivakukiksikin. 











Voi mahdoton miten paljon erilaisia kukka ihanuuksia taasen puutarhalla olikin, tuli kyllä kerrassaan kesäfiilis täällä kukka paratiisissa.




Loppuviikkoa ja helatorstaita🌸