29/03/2024

Näistä on pääsiäinen tehty

 Pääsiäinen on  kevään värikäs juhla, joka kutsuu juhlistamaan lähestyvää kevättäPäävärien keltaisen ja vihreän iloinen aika, jolloin tietyistä perinteistä pidetään aina kiinni. 

Rehevät rairuohot, iloiset narsissit ovat, kuin vitamiiniruiske, suklaamunat, mämmi, servetit, ruoka ja kattaus kruunaavat pyhät. Vietetään kiireetöntä aikaa ja syödään hyvin pääsiäis herkkuja. Nautitaan perheen kesken yhteisestä ajasta ja piilotellaan suklaamunia. Kun omat lapset olivat pieniä he ripustivat sukkahousut tai pitkät kalsarit lahkeet solmussa sängyn pieleen, niin tipu kävi pääsiäissunnuntai aamuna munimassa niihin. Voi sitä ilon määrää aamulla herätessä, mitä niistä löytyi. Sama perinne oli myös minulla lapsuudessani. Onko sinulla joku pääsiäis perinne? 

Mämmiä olen viimeaikoina oppinut syömään, lahjaksi saama pupulautanen on soma kattauksessa.  Pääsiäisruoho on perinteinen pääsiäispöydän koriste. Kylvöastialla saa käyttää mielikuvitusta, tällä kertaa kylvin rairuohot leipä roveeseen. Rove on samalla kaunis koriste. 

Pääsiäisen ajan herkkuihin kuuluu myös meillä pasha, kala, broileri ja liha ruoka. Emme syö lammasta eikä karitsaa. Kananmunien koristelu on myös mukavaa puuhaa. 

Iloista pääsiäisen aikaa 💛







💛


26/03/2024

Ihanaa pirteyttä!

 Nyt tuli se aika, jolloin kodin valtaa iloiset keltaiset narsissit. Nämä jos mitkä tuovat kevään kotiin pirteällä värillään, ovat tärkeä osa pääsiäisen viettoa. Ostamissani kukissa osa oli enemmän nuppuisia ja pienempi kukkaisia kuin toiset. 

Vuodenajat mikä ihana syy somistaa ulkotilatkin ajan henkeen kukkien myötä. Kanervat siirtyivät ja tilalle narsissit, kesän koittaessa taasen hehkuvat kesäkukat. Syksy tuo lyhdyt ja valot esille. Jokaisessa vuodenajassa se oma tärkeys.

Mistä on  kuisti tehty? No tietenkin vanhasta, tuunatusta ja kierrättäen vuodenaikojen mukaan. Nyt sain tämänkin tilan lopulliseen moodiin ja saavat nyt iloiset narsissit tervehtiä tulijat tervetulleiksi. Mikä parasta on myös välillä esiin tulevat auringon säteet, jotka heijastavat seinään. Hupaisan näköistä on myös katsella, kun kevään pesän rakentaja linnut käyvät välillä nyppimässä taljoista karvoja pesä puuhiinsa, taitaa tulla pehmoinen pesä.  No kunhan eivät kaikkia karvoja vohki. 

 Kaikkea hyvää pääsiäisen odotukseesi🌼




Nyt nautitaan vuorostaan keltaisesta väristä💛


23/03/2024

Valkoiseksi muuttuvia kirppislöytöjä ja hommat stoppiin!

 Kylläpä onkin tullut tehtyä maalattua ja tuunattua kalusteita, esineitä ja  lopuksi vielä tämän huoneen pilari/seinä mustalla ja valkoisella. Kaikkea muutosta ja tulosta onkin mieluista syntynyt, kun pensseliä heilutellut alkuvuoden.  Pienillä tekemisillä saa aina uutta ilmettä. 

Ja nyt pidän maalaamisesta ainakin luovan tauon ja sopivasti maalitkin loppuivat. Katsotaan kauan menee, kun kauppaan riennän uutta purkkia hakemaan. 

Kivaa muutosta tuonne päätyyn pikkuhuoneeseen sain, siihen palaan pääsiäisen jälkeen.



Kirpparilta etsin kannellista vaaleaa puista purkkia, ei löytynyt vaaleaa. Mutta sinisen kirjava muuttui kyllä näppärästi valkoiseksi ja pääsi sopivaan säilytys tarkoitukseen.
 Etsin myös puista koria, löysin vihreän. Sekin sai käsittelyn päälleen ja somisteeksi pääsiäiskoristeita. Kesällä ajattelin pari kukkaa istuttaa kuistin iloksi koriin. 
Lopputuloksena taasen hyöty ja huvi sopivat yhteen tuunaamalla/maalaamalla esine ja kalusteet oman mielen mukaiseksi. Ja näin ollen vähennetään taas sitä hävikkiä. Ja nyt pensselit jäävät lomalle joksikin aikaa. 









Mukavaa viikonloppua!


20/03/2024

Kevät muokkasi kuistinkin valkoiseksi!

Tervetuloa kuistillekin kevät! 

Vaaleus valtaa kodin läpikotaisin joka kolkkaa myöten. Tarpeeton kaluste saa värin pintaan ja samalla uuden mahdollisuuden olla esillä. Niin kävi taasen aitan ruskealle pöydälle. Kuistin kevät siivoilu puuhissa kaipasin sopivasti pientä pöytää. Kuinkas ollakaan aitan ruskea pöytähän on kooltaan kuin tehty kuistille.

No arvata saattaakin jo ilman kertomattakin, että ruskea väri piti sivaltaa vaaleaan sävyyn. Pensseli taasen heilumaan ja lopputulos onkin kuistin näköinen. 

Kanervat ovat talven yli säilyneet hyvin, saavat olla vielä hetken yöpakkasten ajan. Pääsiäisen lähestyessä keltaiset iloiset narsissit ilahduttavat kevään ajan. Virkkaamalla saa kivoja lehtikoreja makrameelangasta, kuistikin sai oman lehtikorin. 

Aitasta toin myös puulaatikon, jonka päällystin taljalla ja tyynyillä. Illan hämärtyessä pallovalot syttyvät iloksi vielä. Nautin iltojen valoisuudesta, tuo tullessaan jo kevään tuntua. Aurinko se kaivattu ilo piristää päiviä valoillaan. 

Aina se kevät lähenee pikkuhiljaa!








Pöytä ennen ruskeassa olomuodossaan, jotenkin nuo jalat näyttävät silmääni niin levottomilta. Mutta eivät valkoisena ole niin häiritsevän "väärä sääriset" 😂

Viime postauksessa olikin esillä vihreä värihaasteessa, niin kyllä meillä pääväri näköjään aikalailla on valkoinen, harmaa, musta ja ruskea. 

Mukavia hetkiä loppuviikkoosi!


18/03/2024

Vihersisustus - kevään värit

 Pitkän talven jälkeen valoisuus ja aurinko herättävät kodin väreillään kevääseen. Vihersisustus onkin samalla mielekästä, koska samalla vihreästä syntyy sisustusväri, luoden raikkautta ja kodikkuutta. 

Sopivasti kiitos Repolaisen blogista sain kivan pirteän värihaasteen. Johon tartuin kevään iloisella  VIHREÄLLÄ  mukaan. Vihreä on kevään elinvoimainen väri joka muodossa. Ulkona ei vihreys vielä loista, niin viherkasveilla saa kotiin kevään väriä ja tuntua. 

Viherkasvi puuhissa itselle tulee hyvämieli, kun huomaa uusia veroja ja lehtiä putkahtelevan lisää. Ikkunasta tulviva valon määrä herättävät kasvit talven jälkeen. Kummatkin jukkapalmut ovat tehneet hyvät alut vierelleen, kliivia teki myös alun, jonka siirsin tänään uuteen ruukkuun, muratti iloitsee kauniin vihreillä lehdillään, ananas teki uuden lehden ja peikonlehti ylväästi katselee  uudella lehdellään ikkunasta ulos olevaa vielä niin talvisen tuntuista maisemaa. 

Vihersisustus valtasi mielen ja kiikutin kasveja väriä tuomaan moneen huoneeseen.

Vihreä raikkaus on ilo silmälle💚






Pidän kauniista ruukuista ja keittiön marmoritaso saikin samaan sävyyn ruukun muorinkukalle. Olohuoneen sävyyn jämerä harmaa ruukku sointuu sopivasti. Kauniilla suojaruukuilla saa myös omanlaista näköä ja vaihtelua. 





Tällaista vihreyttä meillä juuri nyt.  Millaista sinulla? Nappaa halutessasi värihaaste ja kerro sinun väriloistostasi. 
Kaikilla väreillä on oma merkityksensä ja vuodenajat tuovat omat loisteensa niissä. 

Iloa viikkoosi!


15/03/2024

KUN väri ei miellytä, niin tehdään mieleinen!

 Maalia pintaan niin vanhakin nuortuu!

Täältä huoneesta siirtyi yksi rottinkituoli verannalle, niin tilalle tulikin sopiva tarve tuunailla joku istuin. Sopivasti aitan järjestelyt käynnissä, niin sieltähän vapautui ruskea erikoinen tuoli. Mielestäni jotenkin karusti sanottuna "ruma"  Joten  "SIMSALABIM"  maalasin sen tietenkin mieluisaksi kangaspäällystä myöten.

Maalaamalla kätevästi taas uutta ilmettä ja tuoli sai tärkeän paikan huoneesta. Kutsunkin nyt tätä "kaunotar" tuoliksi. Tähän huoneeseen vaalea sävy on tuonut eloa, iloa ja kaiken lisäksi valoisuutta. Ruskean ja valkoisen väriharmonia sointuvat keskenään. 

Maalaaminen /tuunailu on vienyt minut ihan uudelle tasolle kalusteiden/esineiden kanssa. Vielä olisi vuorossa muutama maalauskohde, joten pensseli heilumaan. Ja mieluusti maalaan, että ei tarvitse luopua hyvästä ehjästä kalusteesta/esineestä. Kierrätys taasen kunniaan!

Mukavia puuhasteluja sinunkin viikonloppuusi!



On taasen sellainen hyvän mielen tuunaus ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. 


ENNEN  jotenkin niin synkkä ja tyynypäällys mielestäni ruma. 


Viikonloppu terveisin ja periksi ei anneta, kyllä se kevät sieltä saapuu ja lumetkin joskus sulavat. Sentään aurinko ollut ilona välillä. 

Lunta niin paljon tällä puolella pihaa, että verantaa ei edes näy tuon lumikasan takaa. Mutta ilmassa on kuitenkin ripaus kevättä ja odotusta vieläkin enemmän.

Kyllä on mäkeä laskettu ja lasketaan varmaan jonkin aikaan.



Ja meillä jos joku vaistoaa kevään tulon on Lulu. Sohvalla piti ikkunasta paistavan auringonvalon päästä hiukan ruskistamaan vatsakarvoja.


- Auringonsäteitä viikonloppuusi -


13/03/2024

Tervetuloa kevät verannalle!

 Kevät se innoittava voimavara, joka ajaa väkisinkin ulkotilojen kimppuun. Varsinkin auringonpaiste suoranaisesti houkuttelee näihin puuhiin. Tiedän senkin, että kevät "keikkuen tulevi"  ja lumien sulamiseen menee aikaa. Mutta pakonomainen tarve oli tulla verantaa valmistelemaan kevät kuosiin. 

Halusin tänne pikku pöydän. Ja minut tuntien, kun pääpainona on kierrätys. Aitassa oli valkoiseksi maalaamani puinen tarjotin, joka ylösalaisin onkin juuri kanneksi sopiva tälle kukkatelineelle. Joten maalasin pyöreän tarjottimen mustaksi, ja valmistui kätevästi pikku pöytä. Ei aina tarvitse hankkia uutta!

 Myös rottinkituoli verannalle oli ajatuksissani.  Järjestyi sekin sopivasti yhdestä huoneesta, kun hiukan siellä muutin järjestystä. Näin ne ideat lähtevät laukalle. 

 Heinäkasveista somistetta ja nythän voikin kevättä alkaa odottamaan ja verannalla leudoilla päivillä aikaa viettämään. Pienillä asioilla kevät on ainakin ajatuksissa lähempänä. Miten piristääkin aurinko ja lintujen innokas viserrys. 

Valtakunnallista kierrätyspäivää vietämme taasen 18.3 jolloin suunnataan  huomio kierrätyksen tärkeyteen. Omalta osaltani olen taas alkuvuotena laittanut itselle tarpeettoman kiertoon tai hyödynnän uusio käyttöön. Tehdään kivoja ekotekoja!

Nautitaan kevään tulosta päivä kerrallaan!




💛💛


10/03/2024

Vaikeuksien kautta voittoon/ ennen ja nyt

 Aina ei onnistu niin kuin "Strömsössä" ei edes joka kerta! Pidän maalaamisesta ja kalkkimaalin helppous maalata. Nyt  meinasi järki mennä! Aitasta toin sinisen seinäkellon ja taulun. Joiden pinta on erittäin liukas. Vaikka putsasin pinnan ja hioin hiukan, mutta maali ei meinannut tarttua tasaisesti millään. Joten hioin maalaamani maalipinnan pois, kello kainaloon ja marssin talliin apuja pyytämään mieheltä. Hän laittoi pohjamaalin, jonka kuivuttuaan sain maalattua kalkkimaalin pintaan. 

Joten vaikeuksien kautta voittoon! Ja periksi ei anneta, sen verran suomalaista sisua löytyy.

Pidän tuosta seinäkellosta ja kivaan lokeroon tupsuheinät somisteeksi. Ylätasanteen valkoiselle seinälle sain täydennystä ja on nyt enemmän silmänilona sisällä kuin aitassa.



Maalasin myös naulakkoon roikkumaan pitkän mallisen taulun, lisäten mieluisat kuvat somisteeksi. Nimesin valkoisen seinän "luovaksi seinäksi"



Seinäkello ja taulu ennen. Sininen väri ei vain meidän kodin sisälle sovellu. Aitan seinälle väri sointui hirsiseinää vasten. 




Sunnuntain iloja ja mukavaa alkavaa viikkoa!


08/03/2024

Tauluseinä valmistui kirppislöydöillä

 Kun homma on mielenkiintoinen ja saa kirjaimellisesti "tuulta purjeisiin" niin sen parissa aika meneekin aivan siivillä. Tauluseinää olen jatkanut ja kirpparilta löytyi vielä muutama valkoinen kehys. Kotoa harmaa, jonka maalasin valkoiseksi. Myös peilejä sijoittamalla seinälle saa avaruutta. Ison mustan peilin siirsin toisesta huoneesta ja pieni valkoinen myös ennemmin hankittu. 

Tauluseinä elää kuvilla, joita voi vaihtaa oman mielen mukaisesti. Tekstit, kuvat, valokuvat, leikkaamalla erilaisia symboleja, kuivakukkia jne.. vaihtamalla saa aina uutta ilmettä. 

Tällä hetkellä kukka, tähti, tekstit ja sydän kuvio on ollut suosikki aiheitani seinälle. Sellainenkin ajatus kävi mielessä (siis kävi vain) ,että maalaan koko tumman seinän valkoiseksi, mutta tuhosin sen ajatuksen saman tien onneksi tällä kertaa.  Muutaman taulun vielä piirrän lyijykynätyönä, siihen hommaan odotan sopivaa inspiraatio hetkeä. Ajatuksena piirtää kelopuu ja kukkasia. 





Viikonloppu terveisin ja loistavaa naistenpäivää🌷

06/03/2024

Uudet ihanat vihreät tulokkaat

 Vihreys on elinvoimaa ja hehkuvaa kevään tuloa. 

Viherkasvit saivat kaikki uudet mullat ja osa jopa uuden ruukunkin kevään tulon kunniaksi. Ystävältäni sain uusia kasveja:  Aarnipeikonlehden, joka on itselle uusi tuttavuus kauniilla lehdillään.  Lisäksi myös muorinkukan, kliivian ja kirjovehkan. 

Jokainen kasvi nauttii saadessaan aika ajoin kastelulannoitetta ja vesisuihketta lehdilleen. Jopa ikkunakin piti leudolla ilmalla pestä, että mahdolliset auringonsäteet pääsevät kasveja hemmottelemaan. Otin  juurtumaan kultaköynnöksen oksia ja murattia, näin saa lisää kierrättäen myös hankkimatta uusia kasveja. 

Onhan kasveissa hoitamista, mutta viihtyvät saadessaan sopivasti vettä, ravinnetta ja valoa. Sanotaan, että ilmankosteutta saa lisättyä, kun kasvit ovat ryhmässä. 

Yksi erikoisuus on kiehtonut kasveissa, jonka kastelu/hoito vaatii harjaantumista, Meinaa Bonsaipuun tyylinen ruukkupuu. Onko sinulle tuttu yksilö? 







Kevään iloa viherkasveista💚