30/04/2023

Altaan patiolla/verannalla/vappua - vielä ei uimaan pääse!

 Perinteisesti vappuna vietämme aikaa ulkona, oli keli mikä hyvänsä. Viikonlopun säähän on mahtunut aurinkoa, vettä ja lunta. Järjestelin altaan pation viikolla, aurinkotuolit, ison varjon, pöydän ja tuolit paikoilleen.  Tuoleille rantautui valkoiset taljat. Sateen sattuessa kiva istuskella verannan puolelle suojaan. Altaan putsaamme , kun viereinen järvi kokonaan jäistä vapaana, niin saamme uuden veden samalla vaihdettua. Uimaan pulahdusta vielä saamme siis odotella. Ihanaa kaikki kesän ilot ovat edessäpäin. 

Vappu viikonloppuun meillä kuuluu miehen valmistama sima, munkit, ilmapallot, serpentiinit ja grillailu. Saunan jälkeen kiva istahtaa verannan sohvalle viltin ympäröimäksi nauttien samalla herkuista. 

Ostin verannallekin orvokkeja, ovat niin kauniita kevään iloja. Ja ystävältäni saama ruukkutulppaani ilahduttaa kukillaan.  Ihanaa toukokuu ja luonto alkaa vihertämään, miten olenkaan odottanut tätä aikaa. 

Vappu kattauksineen on iloista ja värikästä aikaa. 

Vappu on kuin kesän avaus erilaisten rituaalinen ja ohjelmien myötä. Sirkus/tivoli saapuu maakuntiin, vanhat autot tapahtuma, grillailu, sima ja munkit. 

Tervetuloa ihana toukokuu🌸















Iloista vappua ja toukokuun alkua🌸


27/04/2023

Uudistunut kuisti - piristys ostoja ja kierrätystä!

 Kevät sisustus tuo tullessaan sen, että on halu tehdä mieluisia muutoksia niin sisälle kuin ulkotiloihinkin. Kuisti on tila joka toivottaa meille tervetulleeksi, ja keväisin herää pieneksi kesäkeitaaksi, jossa myös istuskellaan aamukahvilla ja nautitaan auringon paisteesta.

Yläaula huoneesta jäi ylimääräiseksi rottinkituoli ja luonnonmateriaalista valmistettu vesiheinälaatikko, joka toimii samalla pikku pöytänäkin. Kuistilta taasen siirtyi pöytä ja tuoli altaan patiolle. Niin kuisti sai nyt rottinki/luonnonmateriaali sivalluksen. 

Piristystä tilaan antavat valkoiset ja keltaiset orvokit, jotka sijoitin vanhaan laatikkoon ja lyhdyn sisälle pöydälle.  Ilo oli päästä ostamaan kevään ensimmäiset orvokit, aika nuppuisia ovat vielä. Kuin myös narsisseista ja helmililjoista kaunista värisävyä. Lämminhenkistä väriä sai myös kuviollisella taljamatolla. Miten pienet muutokset ja järjestelyt antavatkin mukavaa vaihtelua ja piristystä!  Ja pikku apulaisen kanssa leivotut korvapuustit kruunasivat päivän ja mikä onkaan nyt kahvihetkestä nauttia pullan kera kuistilla. 

Minä joka aina ajoissa valmistelen kaikki valmiiksi oli ilma sitten mikä hyvänsä. 














Vapun odotuksiin🌸


25/04/2023

Kevättä aitasta/erikoinen kirppislöytö!

 Aitan ovi narahti auki kevät puuhasteluihin. Aittahan on tunnetusti tällainen romanttisuuden kehto:  hempeää, pitsiä ja vanhaa. 

Valkoisen vuodekatoksen ripustin vuodesohvan päälle.  Yövieraitakin ajatellen  kätevä, eivät pääse hyttyset iholle, niitähän ovea avatessa ainakin se yksi livahtaa kesällä sisälle. Kirppari kierroksella mukaani tarttui erikoinen vanha rautainen kynttilälyhty, sopii niin aitan hämyiseen tunnelmaan. 

Aitan hämyssä istuessani poltan kynttilöitä.  Takkalyhdyssä ja heinäseivästikkaissa palavat valot. Tarjottimella kuppi kahvia ja sängyllä kirja odottaa lukijaa. Täällä ihan kuin aika seisahtuisi ja ei ole kiire minnekään. 

Aika tarttua hetkeen💗

Kesäaitta valmiina kesävieraille ja muuten vaan oleskeluun. Saatan kesäaamuna kahvi kupposen kanssa yöpaita päällä kipsutella aittaan aamukahville ja pötkähtää sohvalle huovan mutkaan. 











Katseet kohti toukokuuta!


23/04/2023

Edullinen kodin vinkki!

 Kevään myötä hiukan helppo hoitoista kasveilla sisustamista sisätiloissa ja saaden kuitenkin vihreyttä samalla kotiin. Kesäaikana olemme ulkosalla niin paljon, joten sisällä helppohoitoiset viherkasvit ovat paikallaan. Ostin muutaman koristeheinäkasvin, yllättävän aidon näköisiä. 

Löysin sopivan lasisen vaasin, mutta halusin kasvin ympärille somistetta, että musta ruukku piiloituisi. Kaikki koristehiekat ja pikku simpukat olin käyttänyt. Aikani etsiessäni sopivaa materiaali , sain idean karkeasuolahan on valkoista ja sitä paitsi kauniin näköistäkin. Edullisesti näyttävyyttä vaasiin. 

Sanotaan, että suola myöskin raikastaa huoneilmaa.

Suolaahan voi esimerkiksi laittaa huoneeseen kippoon ja jos haluat raikasta tuoksua, laita suolan joukkoon vaikka appelsiinin tai sitruunan kuorta. Edullinen huoneen raikastin!

Meillähän vuosia sitten on ollut suolalamppu. Siitäpä sainkin idean, että kirpparilta voisin katsella löytyisikö samanlaista ja suolakimpale tuikkulyhtyäkin voisin etsiskellä jos kohdalle sattuu. Tuikussa lämmön vaikutuksesta suolan haihtuminen huoneilmaan tehostuu entisestään. Ja kummatkin ovat kauniita tunnelmanluojia ja samalla huoneilmaa parantava vaikutus. 

Heh! Tästähän tulikin oikein suolainen postaus!







Mukavaa viimeistä alkavaa huhtikuun viikkoa!


20/04/2023

Kirpparilöydöillä iloa ulkokatokselle!

 

Ihana kevät ja sisustus into💚

Voi ihanuus tätä kevään aikaa, päivälläkin alkaa olemaan jo mukavan lämmintä. Pihamme on hyvin aurinkoisella paikalla, niin aurinko tervehtii meitä jo aamusta.  Ensi viikolle luvattu vesisadetta, jospa silloin sulasi loputkin lumet pois. Paitsi harmi sääennusteessa oli maininta, että paikkapaikoin luntakin vielä lisää. 

Tällä kertaa kohteeni onkin ulkokatoksen siivous ja sisustus puuhat. Tästähän voisi taas innostua!  Samalla innolla tuli grillikausikin avattua.  Kirpparikierros tuotti tulosta sisustus puuhiin. 

Löysin kivoja tyynynpäällisiä vetoketjuilla, helppo pestä ja vaihtaa. Kuin myös kaksi käytännöllistä koria kirpparikierroksen saldona. Koriin mukava laittaa esille tarpeellista ja kätevät ruokien/astioiden kuljetukseen. 

Pöydälle juuttitabletit ja korit. Suljettuihin rasioihin ruokailuvälineet, ovat aina valmiina ja sopivasti suojassa. Kesä aikana ruokailemme paljon täällä. Toin myös tarpeettomaksi jääneen pikku jääkaapin katokselle tarjoilupöydän alle, mukava säilyttää vaikka juomia.  Odotan kesän vihreyttä, että katoksen reunoille villiviini pääsee kiemurtelemaan vihreydellään. Kaikki ihanuus edessäpäin!








Kevät/kesä on aika jolloin tulee maisteltua uusia makuja:  Vadelma, mansikka ja päärynälimut tarttuivat mukaan viime kauppareissulta. 
Vichyä ja kivennäisvettä meillä meneekin paljon. Ja perinteisesti myös vettä kannuun ja koristeeksi makua antamaan vaikka sitruuna - tai appelsiini paljoja. 




Nautitaan auringosta ja kevät askareista🌸


18/04/2023

Verannan vaalea kevät uudistus!


 Vuorostaan harja heilunut verannan puolella.  Kevät saa aikaan niin kutkuttavan siivous/sisustus vimman jolloin aurinko ajaa pakostikin ulos puuhastelemaan ulkotiloja.  Ihan parasta, kun lumetkin alkaneet sulaa, aurinko paistaa ja päivällä ollutkin jo yllättävän lämmintä. Linnut iloisesti sirkuttelevat, kerrassaan sulo sointuja mielelle. Näiden innoittamana  kevät siivouksen lopputulos verannalla on vaalea sävyinen. Väriä narsisseilla, tulppaaneilla ja helmililjalla. Varma kevään merkki on, kun kuskaan ulkotiloihin tyynyjä, taljoja ja huopia. Kuin myös se, kun kahvikupposen kera istahdan verannan sohvalle. Tai kääriydyn viltin mutkaan kirjan/lehden kera. 

Ihana kevät💚

Ihanuus orvokit ovat saapuneet kauppoihin, pääsee niitäkin kohta ostamaan. Voi kuinka olenkaan pitkän talven odottanut tätä aikaa!






Auringon iloa viikkoosi💛


15/04/2023

Tällainen kodin henki täällä asuu❤️

 Mistä tulee hyvä fiilis?

Heitän viikoittain luovuus vaihteen päälle kodin sisustus puuhissa, mistä into ja ideat huokuu? 

Tähän aiheeseen liittyen minulle heitettiin kysymys?



 Josta voisin vaikka kirjan kirjoittaa, mutta jospa hiukan lyhyemmän version kirjoitan aiheesta.

Se hyvä fiilis huokuu esimerkiksi siitä, olen opetellut säästämään kehooni energiaa positiivisilla ajatuksilla, opetellut rentoutumaan joogalla, kävelylenkillä, leffan, hyvän ruuan parissa ja totta kai aivot on hyvä heittää narikkaa hyggeilemällä huovan mutkassa hyvän lehden tai kirjan parissa. Ihan parasta on ystävän kanssa vietetyt nauruterapiat.  Nykyään nukun yötkin lähestulkoon hyvin. Horoskoopiltani olen vaaka, ja kupit pitää olla puntarissa tasan, ainakin melkein. Ei aina ole hyvä päivä, mutta pyrin saavuttamaan siitä paremman. 

Kun avaa silmänsä maailmalle niin näkee laajemmin, pienistä puroista syntyy isoja jokia, Joten edullisesti kierrättäen saan mieluista vaihtelua kotiin, kirpparit ovat rentouttavia, luovia ja onnistuneita ostopaikkoja melkein aina. Odotan innolla kesäpihakirppareita. Kauppoja kierrellen ostaen uutta, harkitsen ja ostan juuri sen mitä tarvitsen ja mikä on onnistunut osto silmääni. 

Se mistä ammennan iloni ja energiani on myös vuodenajat, jokaisessa on oma kultainen avain inspiraatioihin ja luovuuteen, värinsä teemansa ym.

Rakastan kevättä ja kesää sen vihreyttä, aurinkoa, kukkaloistoa, lämpöä ja kesävaatteita, Mikä on mulahtaa aamutuimaan uimaan ja kietaista itsensä pyyhkeen mutkaan aurinkotuolille ja katsella vaikka pilviä tai kuunnella sateen ropinaa. Rakastan myös vastaavasti syksyn pimeneviä iltoja, kynttilöiden loistetta, lyhdyissä palavia valoja, niissä hehkuu oma taikansa. Talvessa parasta on joulu, jolloin saan kodin hehkumaan lämpöä ja tuoksua. Perhe ja ystävät ovat tärkeitä.

Mutta mikä onkaan myös parasta, aamusauna, erilaiset toimintamallit ja unelmien toteutus.  Matkailu avartaa aina, vaikka teemme pikku reissunkin, lähtökohtaisesti jokaisesta on itselle annettavaa ja toteutettavaa, kun pitää silmät auki. Ulkoilu jos mikä on parasta niin terveydelle kuin omaan jaksamiseenkin. 

Unohtamatta mainita sokerina pohjalla olet juuri sinä, ihana vaihtaa kuulumiset, ideat, ajatukset, saada uusia vinkkejä arkeen, juhlaan ja ruuan laittoon ym.  Kiitos💗





Teen juuri sitä mistä tulee hyvä fiilis ja luon jokaisesta päivästäni oman näköisen, jokaisessa on kerättävänä  edes yksi pähkinä.

ETTÄ TÄLLÄINEN SISUSTAJA TÄÄLLÄ ASUU!

💗


12/04/2023

Huoneen loppusilaus - kiva vinkki/kirppari/vihreyttä/sängyn päällys


Huonekalut, tekstiilit, somisteet luovat tunnelmaa, mutta viherkasvit toimivat myös piristävinä väripilkkuina kodin sisustuksessa. 

Huoneen sisustuspuuhiin kaipasin jotain pientä lisuketta vuodekatoksen ja yöpöytien maalauksen jälkeen.  Vihreyttä sain lisää, kun tuttavani antoi minulle vehkanoksan juurtumaan. 

Askeleeni johti myös  kirpparikierrokselle haalien pientä sisustus somistetta. Kaunis korkea musta vaasi näytti hyvinkin sopivalta kohteeseeni. Vaasihan ei kaipaa, kun muutaman koristeoksan. Valkoisia sisustus aakkosia olen myös kirppareilta haalinut.  Muutaman euron ostot lämmittivät tällä kertaa mieltä. 

Pehmoiseen suosikki tähtivilttiin on houkuttava kietaistua ja miten sopiva onkaan myös sängynkin päälle.

Olen aikani etsinyt pötkötyynyn päälle mieluisan väristä koristepäällystä sängylle. 

Kiva vinkki! 

Ystäväni virkkasi vuosia sitten minulle tummanharmaan pitkän huivin, jonka voi kietaista hartioille. Löysin myös kyseiselle ihanuuden nyt muutakin käyttöä. Miten sopiva onkaan pitkän tyynyn päälle ja lopputulos valmis, mieluinen päällynen helposti. 

Helpompaa kun sängyn päällä on yksi pitkä tyyny, kuin olisi monta pientä petauksen kannalta.












Keväisin ajatuksin💚


11/04/2023

Nyt pääsen TÄHDEN syleilyyn - kerrassaan ihana!


Nyt alkaa minun TÄHTI hetket ⭐️

 Kaupallinen yhteistyö Handmade Magic By Krista

Pehmeä, lämmin ja kaunis tähden mallinen viltti.  Viltti, huopa, torkkupeitto... lämmittävällä suosikilla on monta nimeä. Suosikki viltti tuo kotiin kutsuvaa tunnelmaa, väriä ja mahtavien materiaalien tuntua. Voit levittää torkkupeiton lämmikkeeksi sängyn päälle, asetella sen nojatuolin selkänojalle tai ihan vain kääriä itsesi sen lämpimään syleilyyn

Tämän pehmoisen ihanuuden tilasin lempiväreillä, joten soveltuu meidän kodin joka huoneen väreihin. Kerrassaan ihana olohuoneen sohvalle tai makuhuoneen sängyn päällä. Parasta on kietaista itseni tämän tähden syleilyyn. 

Tästä pehmoisesta ihanuudesta tuli minun suosikki vilttini💗Kaunis kiitos taas taitavalle  Handmade Magic By Krista  

- Häneltä tilauksesta kaikenlaista käsityön saralta. Hauskaa, luovaa, erilaista ja kaunista. Arvostan suuresti käsityön jaloa taitoa, jota minulta itseltäni ei löydy. 











Auringon iloa  ja tähti hetkiä viikkoosi💛


09/04/2023

Ilo silmälle - kattaus on puoli ruokaa!

 Kattaus on puoli ruokaa!

Juhlapyhinä on mukava kattaa ruokailu näyttäväksi, tuoden pääsiäisen iloiset ja piristävät värit keltainen ja vihreä esille.  Unohtamatta syötävistä koristeista, niin suklaamunat ovat kattauksessa valmiina jälkiruoka herkutteluun. 

Lenkillä keräilin tuuheita pajunkissoja  kalkkimaalilla maalattuun pulloon, jossa servettitekniikalla kukkasomiste. Lasipulloista saa persoonallisen näköisiä maalaamalla.  Kauniit pörröiset oksat sopivat niin kevääseen, tuoden luonnon mukaan kattaukseen.  Minä joka haalin lautasliinoja tilanteeseen kuin tilanteeseen, niin tällä kertaa totta kai iloisen väriset juhlaan sopivat ja viuhkaan taiteltuna. 

Onnenpensaan keltaiset kukat antavat oman pienen lisäyksensä.  Valkoiset talot saivat asukikseen suklaamunia. Pupulautasella jälkiruoka naposteltavat myös valmiina

Narsissit ja ohranruohot tuovat iloisuutta ja näyttävyyttä.  Ja unohtamatta muita pääsiäisajan somisteita. Keltaiset kynttilät sopivat myös kokonaisuuteen. 

Tämä on aika jolloin itselläni alkaa todellinen kevät fiilis.  Ihanaa elää vuodenaikojen hurmiossa mukana, jokaisessa on se oma viehätys. 

Ihanaa pääsiäisen aikaa💛









Iloitaan väreistä ja lupa herkutteluun💛