Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verhot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verhot. Näytä kaikki tekstit

06/04/2026

Kevätsisustuksen keveys – Karsien turha, luoden kodikkuutta


  Kevyemmin, väljemmin ja kodikkaammin

Kevätsisustuksessa suurin muutos ei useinkaan synny uuden ostamisesta, vaan vanhan karsimisesta. Vähemmän on enemmän on tämänkin projektin tärkein ohjenuora. 

Turha tavara kiertoon

Talven hämärässä kotiin kertyy herkästi ylimääräistä tavaraa, joka alkaakin tuntua raskaalta luonnonvalon lisääntyessä. Nyt tein sen kriittisen katseen koko kotiin: tarvitsenko tätä todella? Karsin koriste-esineitä/huonekaluja pois, että koti alkaa ns. hengittää. Tavaroiden poistaminen ei tee kodista kolkkoa vaan päinvastoin, antaa tilaa valolle. 

Kiertoon lähti tästä huoneesta neliskanttinen pöytä ja tilalle siirtyi yläaulasta pienempi. Juuttityynyjä sohvalle antamaan luonnonläheistä sävyä. Onneksi olin näitä tyynyjä säästänyt niin pääsivät nyt esille.  

Ikkunan uusi ilme

Ikkunat ovat kodin silmät ja keväällä niidenkin merkitys korostuu. Kaikki muutos alkoikin siitä, kun ikkunatasolla talolyhdyt loistaneet valoa pimeään aikaan ja muuten olleet somisteena. Ikkunalla ei ole pitkään aikaan somisteiden ansiosta ollut verhoja. Nyt siirtyi talolyhdyt kodin muihin paikkoihin ja muutama sai uuden kodin. 
Kun ikkunalauta tyhjeni niin avautui mahdollisuus tuoda tilaan pehmeyttä ja kodikkuutta verhoilla. Verhot muuttivat välittömästi huoneen tunnelman ja ohuet verhot pehmentävät auringonsäteet kodikkaasti. 

Kun talolyhdyt siirtyivät sivuun ja verhot laskeutuvat paikoilleen, huomaa, kuinka pieni muutos vaikuttaa mieluisalta. Kodikkuus ei synny tavaran paljoudesta, vaan siitä, että jokaisella esineellä on tilaa olla olemassa.

Päätyseinälle ison taulun sijaan siirtyi samantyylinen, mutta pienempi. Tauluilla saa myös pienillä muutoksilla uutta ilmettä. 





Talolyhdyt nyt jatkossa siirtyivät somisteeksi pienempiin ryhmiin. 


Köpihän on aina mukana joka hommassa ja 
täytyyhän ne tyynyt asetella oikein.


ENNEN

Talolyhdyt ikkunalaudalla ja ikkuna ilman verhoja 


Sisustus terveisin

💛


05/03/2026

Pienellä rahalla suurta iloa aleostoilla!

 

Mahtava alelöytö!

Viisi euroa verhosta on jo melkein "ilmaiseksi saatu" varsinkin kun ne tuovat vielä valoisaa valkoista ilmettä ja raikkautta keittiöön. Pienellä muutoksella kuten juuri tekstiilit muuttavat koko huoneen tunnelman.

Kevät saa mielen hankkimaan jotain uutta  ja nämä verhot olivat jälleen todellinen löytö paikalliskaupassa viiden euron kappale hintaan. Menin kauppaan juuri valkoisia verhoja ostamaan ja  onnistuneet ostot teinkin. Ostin kaksi verhoa kolmaskin olisi mahtanut, mutta se olisi verannan oven tiellä. 

Ostin samalla silitettävää nauhaa millä lyhensin verhot. Silitysnauhan avulla saa verhot nopeasti ja helposti huoliteltua ilman neulaa ja lankaa. Ja varsinkin ilman ompelukonetta. Ei muuta kun silitysrauta käteen, taittaa reunan, nauha väliin ja painaa raudalla. 

Oletko kokeillut?

 Ehkä just hyvä vaihtoehto tällaiselle tyypille mikä ei aina sujuvasti tule ompelukoneen kanssa toimeen. 

Purjerenkailla varustetut verhot tunnetaan myös rengasverhoina. Niiden yläreunaan on kiinnitetty metalliset tai muoviset renkaat, joiden läpi verhotanko pujotetaan. Sattui myös hyvin koska aiemmat verhot keittiössä olivat myös rengasverhot. 

Olivat jälleen kerran taas hyvän mielen ostot💛 





Olivat jälleen kerran hyvän mielen ostot💛 


Mukavia maaliskuun hetkiä!


23/01/2026

Piristävä 15 vuotta vanha kaappilöytö!

 

Uutta väriä kaappilöydöstä

Joskus parhaat sisustuslöydöt eivät löydy kaupan hyllyltä, vaan oman kodin kaapista. Tein hiljattain suursiivouksen eteisen kaapistoon ja mitä löysinkään n. 15 vuotta sitten ostetut verhot, jotka ostin silloiseen työtilojeni ikkunaan.  

Huoneen verhot ovat olleet pitkään turvallisen neutraalin valkoiset. Mutta tämä kaappilöytö toikin tilaan kaivattua syvyyttä ja luonnetta. On huomattavaa miten suuri vaikutus pelkällä tekstiiliin vaihdolla on. Vaihdoin ensin vain toisen, koska toisessa verhossa onkin muutama pinttynyt lika, joka ei lähtenyt pesussakaan pois. Voi olla että ompelen siitä vaikka tyynyt sängylle ja sohville. 

Ruskea, musta ja valkoinen sointuukin juurikin sointuvasti huoneeseen. Kangas on tukevaa ja pidän tuosta kuosista. Jälleen kerran tämäkin muistutti siitä, että aina ei tarvitse ostaa uutta, kun hyödyntää kaapin kätköjä. 

Tammikuu on kirjaimellisesti ollut sisustuksen mielekkäitä tuulahduksia tulvillaan. 

Joskus pitää katsoa taaksepäin nähdäkseen uuden alun. 







 Kannatti taasen kaappia siivota!


28/10/2025

Jotain jäi puuttumaan - viimeinen silaus!

 

Kevyt silaus, joka täydensi olohuoneen tunnelman.

Aluksi kaikki näyttikin ihan hyvältä ja ikkuna on kuin jatkuvasti vaihtuva taulu vuodenaikojen mukaan. Mutta muutamien päivien päästä mieskin sanoi, aivan kuin jotain puuttuisi olohuoneen kokonaiskuvasta. Tuntui kuin ikkunalta puuttuisi sielu. Juurikin tuon mallinen ikkuna todellakin kaipasi verhot ja tuntui keskeneräiseltä.

Siltä istumalta ajoin paikalliskauppaan verho ostoille, mutta mieluisia ei löytynyt. Onneksi en ostanut harmaita verhoja, joita hypistelin kaupassa. Kotona tein katsauksen kaappiin ja kokeilin ohkaisia hyvin laskeutuvia verhoja ja tulin siihen tulokseen valkoinen väri on loppujen lopuksi valoisa ja ison ikkunan rullaverho on myös saman värinen. 

Kun verhot asettuivat paikoilleen, huone muuttui välittömästi. Ne eivät peittäneet valoa, vaan suodattivat sen.  Olivatkin se viimeinen, viimeistelevä elementti luoden kodikkuuden.

 Pieni kevyt yksityiskohta voi olla se kaikkein tärkein.





Lokakuun viimeisen viikon
 tunnelmissa💛