28/12/2024

Vuoden mieluisimmat sisustuspuuhat/tuunaukset/hankinnat

 Taas se aika vuodesta, että mukava muistella mitä kaikkea vuosi toi tullessaan. 

Mielenkiintoisia askareita onkin tullut tehtyä, mutta mieleenpainuvin oli makuuhuoneen TAPETOINTI. Vallilan ikkunakuosi tapetti hurmasi mieleni erilaisuudellaan ja värillään. 

Kuin myös yläaulan kahden seinän muutokset tiilitapetilla. Tapeteilla saa mieluisaa muutosta. Näissäkin tapeteissa kierrätystä kunnioittaen. Tiilitapettia jäi ylimääräistä olohuoneen tapetoinnista. Ikkunatapetit ostin kirppisryhmästä neljä uutta rullaa. 




 ------------------------------------------------

Lempi puuhaani on myös erilaiset TUUNAUKSET, niin vuoden ihana muisto ja tuunaus on kyllä blogiystävä Stanstalta saamista kivoista ylläreistä, kun tavattiin Helsingissä pikaisesti syyskuussa. Peiliä oli mielekäs maalata ja tähdillä pientä ilmettä. Peili on seinällä lämminhenkinen silmän ilo ja tärkeä muisto. 

Peilithän tuovat sisustukseen omanlaista tunnelmaa ja avaruutta.


------------------------------------------

UUSIO KÄYTTÖ on kierrätyksen mielekästä puuhaa. Saada tarpeeton esine/kaluste uusio käyttöön ja aivan uuteen virkaan. Vuoden mieleen painuvin muutos on ehdottomasti tarpeettomasta kellotaulusta muuntautui kuistin pöydän kansi.

-----------------------------------------------------

KÄSITÖITÄ vuoden aikana on tullut jonkin verran tehtyä.  Mieluisa virkkaus oli ontelokuteesta päällinen rahiin. 

Ontelokuteesta on mukava ja joutuisa virkata. 


 --------------------------------------------------

HANKINTOJA  mielekkäitä on ollut paljon, mutta jos muutaman valkkaisin niin   olohuoneen mustataso, eteisen ja kylppäritilojen matot olivat tarpeellisia hankintoja.




 ------------------------------------------------

Parhaat KIRPPISLÖYDÖT ovat olleet valkoisen ja ruskean seinän taulut, jotka innostivat sisustamaan seinille uudet ilmeet. Tauluillahan saa nopeasti uusia tuulia.



 -----------------------------------------------

KERÄILY innostus tuotti mieluisan tuloksen ikkunalle. Talolyhdyt hurmasivat minut, niin talokatu ilahduttaa ikkunalla muuntautuen jokaisen vuodenajan mukaan. 


 --------------------------------------

Ja yksi tärkeä PERHEENJÄSEN jonka hankimme syyskuussa, on rakas Köpi kissa. Surullista oli, kun jouduimme saattamaan Lulu kissan korkean iän myötä viimeiselle matkalle, mutta paras lääke suruun oli hankkia uusi kisu

Köpi rakastaa saunomista, vedellä läträämistä, mukavista kotihetkistä, hän on hyvin seurallinen ja joka puuhassa mukana, laatikot ovat myös hyvin mieluisia. 




Mukavia hetkiä loppuvuoteesi ja
 uuden vuoden tuulahduksia odotellessa!


26/12/2024

Valkoista, valoja, luonnon sävyjä ja pehmoista

 Valot ja värit luovat tunnelmaa.

Kattaus kruunaa juhlan, on kuin puoli ruokaa. Talvisessa ja jouluisessa ruokailussa valkoinen ja luonnon materiaalit tuovat talven tunnun pöytään. Lumenvalkoiset pörröiset nauhat, luonnon kävyt ja tyttäreltä saama kaunis väriä vaihtava enkelivalo antaa omaa juhlavuuttaan.

Hurahdan aina lautasliinoihin ja jouluksi valkkasin kaupasta peura aiheiset ja harmaa/punaiset servetit. Peurat soveltuvat muulloinkin kuin jouluna. 

Jouluruokailu on paras hetki, jonka mukaan olo tuntuu olevankin hyvin kylläinen. Joulumenu koostuu niin useasta ruuasta, joita on ilo valmistaa. Peruna-ja maksalaatikko ostimme kaupasta valmiina. Mutta kolme päivää jouluruokaa syöneenä, on jo mukava huomenna palata normi arkeen. 






Joulusta valojen kera on nautittu ja saunottu totta kai Köpin kanssa. Talven kohokohta on juhlittu. Katseet loppuvuoteen ja uuden vuoden tuulahduksiin. 



Rakastan pehmoista ja lämpöistä, niin joululahjapaketista kuoriutuikin   pehmoinen kylpy/olo huppari. Hiukan flunssa olo hallitsi pyhiä, niin olikin sopiva aika välillä laittaa itsensä siihen moodin tekemättä yhtään mitään ja kupissa herkullinen höyryävä vaniljatee tai glögi.
Jouluaika on myös musiikkia ja elokuvia. Ihan paras joulukappaleeni on "avaruus" jonka sanat nappaavat minut aina mukaansa. Tuli myös katsottua  monta hyvää elokuvaa. 


"On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie. On toinen maailma, on hämäräinen tie. On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää, kun pilvein portaisiin vain kevyt jälki jää. 

Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan, sen tiet ja talot, puut on lumipuvussaan.

 Joku jää katsomaan kuka lentää noin. Itsekin hämmästyin, kun lentää voin. 

On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain. On kuu niin sininen mun lentomatkallain. 

Kuutamoon liukenee portaat pilvien. Liukenen itsekin ja leijailen. On aika avaruus ja tuhat vuotta hetkinen. On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen."

Nyt sitten katseet loppuvuoteen!


22/12/2024

Joulupuu on rakennettu!

 "Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. 

Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla."

Oli aika koristaa joulukuusi kukoistukseen valoilla, namuilla, tonttusilla, hiirulaisilla, käpysillä, palloilla ja naruilla. Kuusi on niin kauniin mallinen, että pelkät valotkin olisivat riittäneet.

Ystävän tuoma kaunis kissa ystävällinen valkoinen joulutähti somistaa pöydällä.  Köpikin ottaa joulun vastaa oikein rennosti sohvalla. 

On aika nauttia joulun ajasta ja asettua joulun viettoon. 

 Hyvää ja rauhallista joulua💖




Kissa talossa, niin hiiret hyppii kuusessa.





💖

19/12/2024

Aitan joulu❤️

 Vanhojen hirsiseinien havinaa ja ovien narinaa. 

Aikaisemmin sopivana kirppislöytönä oli tämä todella vanha lyhty, joka nyt öljykynttilän kera roikkuu sointuvasti aitan seinällä. 

Aitan toiseen oveen tein simppelin kranssin tuomaan talven ja joulun iloa. Vihreät tuijan oksat näyttävät niin vehreiltä talvella. Muutama havukranssi pitäisi vielä valmistaa kodin ja aitan toiseen oveen. 

 Huuruisessa ikkunalla valot tuikkivat ikkunan läpi tuoden lämpöä ja tunnelmaa. 






Tunnelmallista joulun aikaa💛


16/12/2024

Valkoinen joulun väri

 Valkoinen väri symboloi rauhaa, puhtautta, avoimuutta, tyyneyttä ja iloa.  Yhtälailla sopii joulunkin väriksi, juhlapyhien juhlallisuuksiin ja talvisen tunnelman luojaksi. Värimaailma meillä ei paljonkaan poikkea jouluna, joten vaalealla ja maanläheisillä väreillä mennään jouluna lisäten valoja ja mieluisia joulun somisteita tuomaan lämpöä. Kuusi kruunaa lopuksi koko joulun.

 Joulukukat saavat jäädä kissan vuoksi kauppaan, mutta tekokukat sen sijaan asettuivat tämänkin huoneen somisteeksi. Perinteinen kynttelikkö pääsi tällä kertaa tasolle antamaan valon loistettaan. 

Ruskean ja beigen väriharmonian lisukkeeksi taljamatto antaa kodikkuutta. Aiemmin kirppislöytönä ostamani puinen valkoinen lyhty led-valollaan antaa lattialla valoa illan iloksi.

On aika asettua joulun ajan tunnelmaan. Joulu koostuu pala palalta koko kuukauden aikana. Joululahjat kääriytyvät tänä jouluna vaaleaan poron ja nuottien säestämään paperiin hopean nauhan kera. Olen tapaus en voi jättää mitään viime tippaan, joten lahjat on ostettu jo hyvissä ajoin ja kuusikin valmiina odottamassa milloin pääsee sisälle. 

Joulun aikaa, joulun taikaa, iloista oloa ja joulumieltä sillä reseptillä mennään kohti aattoa. 





 Ihanan valkoinen pöydän ilo on kaunis kukkia pukkaava joulukaktus, sain tämän syksyllä enoltani. Hänellä on näitä useita ja kukkivat aina joulun aikaan. Olen niin onnellinen, että samoin tekee meilläkin. Aiemmin kerroinkin, että joulukukat kissan vuosi jäävät kauppaan, mutta kaktus on myrkytön, niin sopii kissakotiinkin. Kukkivat viherkasvit ovat aina ilo silmälle.  Valkoiset kukat ovat niin hennon kauniit, joten tässähän on meille joulukukkaa riittämiin.


Lunta saimmekin kerta heitolla runsaasti, joten valkoiset ovat maisemat ulkosallakin. 



Mukavia askareita viikkoosi!


13/12/2024

Ihastuttava kodikas kivikuosi ja hyvä hankinta eteiseen!

 Mielekkäät ostokset!

Joulusiivousta tehdessäni oli aika vielä laittaa katseet lattialle ja käydä muutamalla mielekkäällä kauppareissulla. Pidän kivikuosista ja halusin kylppäritilaan uutta ilmettä. Pehmoiset kivikuosimatot olivat mieluisa valinta. Kestävällä kaksipuoliteipillä kiinnitin kylppärin askelmaankin samasta kuosista sopivan maton. 

Matoilla saa nopeasti uutta ilmettä.




Köpi mukana tietenkin hommissa ja hän on kova saunakissa, joka on meidän mukana saunomassa ylälauteilla. Kaiken lisäksi Köpi nauttii vesileikeistä, joten hänellä on nyt oma Spa valolla, pääsee aina halutessaan lutraamaan veden kanssa. Jotenkin hauskan näköistä, koska Lulu kissamme ei missään nimessä kastellut tassujaan.



Matto hankinnat eivät jääneet kylppärin puolelle. Talvikelit saivat ostamaan myös eteiseenkin matot estäen lumen ja loskan kulkeutumisen eteiseen. Ostin kaksi hyvin lattialla paikalla pysyvää eteisen mattoa ulko-oven eteen. Hyvä kuramatto suojaa lattiaa, pysäyttää kosteuden jaloista ovelle, on kulutusta kestävä ja helppo hoitoinen. Värin valitsin tummanharmaan/mustan ei ole myöskään arka värikään. 



Mukavia joulupuuhasteluja viikonloppuusi!


10/12/2024

Rahin mieluinen muodonmuutos - Nyt ja ennen

- Virkkaamalla uutta ilmettä -

 Oli sen verran mielekästä askaretta , että ei siinä kauan nokka tuhissut, kun rahi sai uuden valkoisen ilmeen. Aiemmin kirjoitinkin, kun rahi on erittäin mielekäs Köpille, hän teroittelee siihen touhukkaasti kynsiä. Väliaikaisesti päällystin rahin harmaalla kankaalla, mutta sen verran käsityö kutkutti mieltä varsinkin virkkaus, että kävin ostamassa muutaman ontelokude vyyhdin ja mukava käsityö vei mukanaan kivasti iltaisin.

 Mutta ei tätä luomistyötä tarvinnut yksin tehdä, sain seurakseni hyvinkin innokkaan Köpin, jonka mielestä virkkaus on ihan huippu juttu, kun lanka leikkisästi liikkuu koko ajan. 

Ontelokude on nopeaa ja napakkaa virkata. Hyvinkin helposti saa päällystettyä raheja, tuolin päällisiä, tyynyjä ym. virkkaamalla. Yllätys! sainkin sellaisen AHAA! elämyksen, jos löydän kirppareilta edullisesti samantyylisen rahin, virkkaan sillekin päällisen ja näin ollen saan yhden sohvan ääreen jalan sijan. 

On ihanaa nostaa jalat rahille!




" Leikityttää, jospa ihan vaikka vähän "


" Nyt olisi kyllä jo ruoka aikakin, jospa käytän tehokkaampia huomion osoituksia. "




" Ihanaa teetkin minulle korin,
 kyllä tässä kelpaakin loikoilla takkatulen äärellä "


Valmista tuli!
" No ei tämäkään hullumpi paikka ole loikoilessa "


ENNEN


Mukavaa puuhaa ja aina on apulainen!