01/09/2026

Aitan vanhat löydöt esille!

 

Ihanat muistot taas esille

Päivät ovat täällä aina pieniä yllätyksiä vanhojen aarteiden kera. Tällä kertaa aittaa siivotessa löytyi aivan ihanat vaarin kaljapullot kolme kappaletta. Yksi iso ja kaksi pienempää. Nämähän ovat suosittuja sisustus-ja keräilyesineitä. 

Ja minut tuntien talon muistojen joukkoon ne asettuivat eteiseen somisteeksi. Sopivasti ruskea ruudullinen sydänkin pääsi pullon kaulaan. 

Aitan ylävintiltä löytyi myös vanha rukki, sen verran kookas yksilö, että otin siitä eteiseen pyörän koristeeksi.  Samalla rukki tuo muistoja mieleen, kun rakas mummoni sillä aikoinaan lankoja kehräsi. 

Aitasta löytyi myös separaattori ja aitan ylävintillä on puinen kampikirnukin. Se täytyykin varovasti siirtää alas. Nämäkin aikoinaan ovat olleet ahkerassa käytössä. 

💛




Mukavaa syyskuun alkua!


1 kommentti:

  1. Jestas mihin aarreaittaan olette muuttaneet!!
    Ja sinä jos kuka osaat antaa arvon, kunnian jkaikille näille aarteille.
    Mutta entä entinen koti? Kuka niistä aarteista pitää nyt jatkossa huolta ja nauttii siitä kauniista ympäristöstä?

    VastaaPoista