Taas se aika vuodesta, että mukava muistella mitä kaikkea vuosi toi tullessaan.
Mielenkiintoisia askareita onkin tullut tehtyä, mutta mieleenpainuvin oli makuuhuoneen TAPETOINTI. Vallilan ikkunakuosi tapetti hurmasi mieleni erilaisuudellaan ja värillään.
Kuin myös yläaulan kahden seinän muutokset tiilitapetilla. Tapeteilla saa mieluisaa muutosta. Näissäkin tapeteissa kierrätystä kunnioittaen. Tiilitapettia jäi ylimääräistä olohuoneen tapetoinnista. Ikkunatapetit ostin kirppisryhmästä neljä uutta rullaa.
------------------------------------------------
Lempi puuhaani on myös erilaiset TUUNAUKSET, niin vuoden ihana muisto ja tuunaus on kyllä blogiystävä Stanstalta saamista kivoista ylläreistä, kun tavattiin Helsingissä pikaisesti syyskuussa. Peiliä oli mielekäs maalata ja tähdillä pientä ilmettä. Peili on seinällä lämminhenkinen silmän ilo ja tärkeä muisto.
Peilithän tuovat sisustukseen omanlaista tunnelmaa ja avaruutta.
UUSIO KÄYTTÖ on kierrätyksen mielekästä puuhaa. Saada tarpeeton esine/kaluste uusio käyttöön ja aivan uuteen virkaan. Vuoden mieleen painuvin muutos on ehdottomasti tarpeettomasta kellotaulusta muuntautui kuistin pöydän kansi.
-----------------------------------------------------
KÄSITÖITÄ vuoden aikana on tullut jonkin verran tehtyä. Mieluisa virkkaus oli ontelokuteesta päällinen rahiin.
Ontelokuteesta on mukava ja joutuisa virkata.
--------------------------------------------------
HANKINTOJA mielekkäitä on ollut paljon, mutta jos muutaman valkkaisin niin olohuoneen mustataso, eteisen ja kylppäritilojen matot olivat tarpeellisia hankintoja.
------------------------------------------------
Parhaat KIRPPISLÖYDÖT ovat olleet valkoisen ja ruskean seinän taulut, jotka innostivat sisustamaan seinille uudet ilmeet. Tauluillahan saa nopeasti uusia tuulia.
-----------------------------------------------
KERÄILY innostus tuotti mieluisan tuloksen ikkunalle. Talolyhdyt hurmasivat minut, niin talokatu ilahduttaa ikkunalla muuntautuen jokaisen vuodenajan mukaan.
Ja yksi tärkeä PERHEENJÄSEN jonka hankimme syyskuussa, on rakas Köpi kissa. Surullista oli, kun jouduimme saattamaan Lulu kissan korkean iän myötä viimeiselle matkalle, mutta paras lääke suruun oli hankkia uusi kisu.
Köpi rakastaa saunomista, vedellä läträämistä, mukavista kotihetkistä, hän on hyvin seurallinen ja joka puuhassa mukana, laatikot ovat myös hyvin mieluisia.
Kiitos!
VastaaPoistaMukavia tuunauksia ja käsitöitä! Kiitos maininnasta - kiva, että peili sai "uuden elämän". Maalaamisesta huolimatta siinä näkyy vuosikymmenten patina. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja hyvää pian alkavaa uutta vuotta! ♥
Kiitos samoin sinnekkin nautitaan vuoden lopusta ja odotellaan
Poistaensi vuoden tuulia.
Paljon jäi muistoja tästä vuodesta❤️
Onkin ollut antoisa vuosi. Kovasti olet ahkeroinut ja luonut ja saanut aikaan sekä tehnyt hankintoja. Verkkopäiväkirja on just hyvä tällaiseen katsaukseen. 🌹 Meillä on vanhanaikainen paperivihko johon merkkaamme kodin hankinnat ja remontit. Kiva sekin on 📕 Mainiota vuodenvaihdetta ja ei muuta kun uusia suunnitelmia tekemään 💚
VastaaPoistaKiitti🥰 nyt kun loppuvuodesta miettii, tulihan sitä tehtyä, tuunattua, hankittua ym
PoistaVuosi meni jotenkin niin hurauksessa.
Mutta niinpä nyt odotukseen tulevaan ja mitä se tuokaan tullessaan.
Samoin sinulle uusia tuulia odotellessa😊
Ihanat nuo pahvilaatikosta pistävät tassut <3
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta!
Köpi kiittää hän on hurmaava laatikoiden valtaaja🐈⬛
PoistaSamoin uuden vuoden onnekkaita hetkiä sinnekkin ja mukavia
puuhasteluita😊
Upeita ja niin yhteensopivia tuunauksia. Oli vain pakko palata tuohon kellotauluun useamman kerran.... ihan mielettömän ihana idea pöytänä...
VastaaPoistaMinä olen kerännyt isoja pyöreitä herätyskelloja valokuvakehyksiksi... ei niitä vain minun surkeilla kirppissilmillä oikein löydy....
Kiitti🥰 niin se vuosi meni erilaisissa näpertelyissä.
PoistaWau mikä idea herätyskelloista. Totta muute vanhoja versioita
harvemmin muuten näkyykää..täytyypä ihan ammottaa silmiä täälläkin päin
jos näkyy.
Kaikkea hyvää ja inspiroivaa vuoden vaihdetta🎉
Ihanaa muuntautumista ja uuteen heittäytymistä!
VastaaPoistaUpeaa uutta vuotta 🎉🎆✨
Kiitos🥰 oli kiva muistella mitähän sitä on tullut
Poistapuuhailtua.
Samoin sinulle mahtavaa uutta vuotta🎉
Näyttää niin kivalta. Uuteen vuoteen uutta.Niinhän on tehtävä. Hyvää uuttavuotta
VastaaPoistaKiitos niinpä uusia tuulahduksia odotellessa,
Poistamitä vuosi tuo tullessaan.
Samoin sinulle hyvää uutta vuotta🎉
Kivoja tuunauksia ja hankintoja.
VastaaPoistaVanha vuosi alkaa olla taputeltu kohti loppuaan ja uusi vuosi on jo ihan oven takana, joten onnekasta alkavaa vuotta 2025. 💫💫
Kiitos🥰
PoistaNiinpä vuosi meni jotenkin ihan hurahduksessa,
joten uutta odotellessa.
Samoin sinulle mukavia hetkiä uuteen vuoteesi🎉
Söpököpi on merkannut oviaukkonsa pistekirjoituksella ;D
VastaaPoistaKiva katsella vuoden aikaisia juttuja ja muistella, mitä on tullut tehtyä ja miten. Pöydänkansi ja jakkara ovat parhaimmasta päästä ja tietysti sängyn päätyseinä.
Kiitos ja nyt sitten Köpi nakersikin ovi aukon isommaksi🤣
PoistaAjatteli varmaan, että pääsee laatikkoon mahtumaan joulu herkkujen jälkeen.
Kiitti oli kyllä kiva vuoden mittaan näperrellä kaikkea.
Joten uusia tuulia myös sinnekkin, mitä kivaa keksitään
tulevaan vuoteen🎉
Kiitos samoin kaikkea hyvää uudelle vuodelle❤️
VastaaPoistaKaunista ja oi oi noita pahvilaatikosta näkyviä tassuja.
VastaaPoistaIhanaa alkavaa Uutta Vuotta sinulle ja Köpille
Kiitos❤️
PoistaKöpi on niin suloisuus🐈⬛
Samoin mukavaa uutta vuotta sinulle!
Aika lailla samoja sanoja minun kanssa. Tapetointi ja kotieläin ei olisi minun listalla, mutta tuunaaminen ja kirppistely sekä uusiokäyttö sitäkin vahvemmin. Kivoja yhdistäviä tekijöitä myös blogin seuraamiseen liittyen.
VastaaPoistaIhanaa vuotta sinulle! <3
Kiva kuulla, juurikin nuo tuunaukset, kirppistelyt ja uusiokäyttö on niin mielekästä
Poistapuuhaa. Niillä jatketaan ja arvostetaan kierrätyksen tärkeyttä.
Samoin ihanaa vuotta sinullekin!