10/03/2024

Vaikeuksien kautta voittoon/ ennen ja nyt

 Aina ei onnistu niin kuin "Strömsössä" ei edes joka kerta! Pidän maalaamisesta ja kalkkimaalin helppous maalata. Nyt  meinasi järki mennä! Aitasta toin sinisen seinäkellon ja taulun. Joiden pinta on erittäin liukas. Vaikka putsasin pinnan ja hioin hiukan, mutta maali ei meinannut tarttua tasaisesti millään. Joten hioin maalaamani maalipinnan pois, kello kainaloon ja marssin talliin apuja pyytämään mieheltä. Hän laittoi pohjamaalin, jonka kuivuttuaan sain maalattua kalkkimaalin pintaan. 

Joten vaikeuksien kautta voittoon! Ja periksi ei anneta, sen verran suomalaista sisua löytyy.

Pidän tuosta seinäkellosta ja kivaan lokeroon tupsuheinät somisteeksi. Ylätasanteen valkoiselle seinälle sain täydennystä ja on nyt enemmän silmänilona sisällä kuin aitassa.



Maalasin myös naulakkoon roikkumaan pitkän mallisen taulun, lisäten mieluisat kuvat somisteeksi. Nimesin valkoisen seinän "luovaksi seinäksi"



Seinäkello ja taulu ennen. Sininen väri ei vain meidän kodin sisälle sovellu. Aitan seinälle väri sointui hirsiseinää vasten. 




Sunnuntain iloja ja mukavaa alkavaa viikkoa!


18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos🌸 olen myös niin tyytyväinen,kun sai
      valkoisen sävyn päällensä.

      Poista
  2. Tuohon hirsiseinälle sininen väri kyllä sopii mielestäni hyvin.
    Hyvä, että maalaus lopulta onnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aitan seinälle sopi kauniisti, nyt aittaa hiukan muutellaan.
      Niin pääsi kodin sisälle kello raksuttamaan valkoiseen sopivaan sävyyn.

      Poista
  3. Hienoa on, kuin taidenäyttelyssä.
    Ahkeruus kannatti 🌺

    VastaaPoista
  4. Sait jälleen kaunista tehtyä. Upea tuli koko seinästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🥰
      Yllättävän mukavaa puuhaa maalaaminen, vaikka
      välillä vaikeuksia tuleekin.

      Poista
  5. Nyt on kello kauniimpi kuin sinisenä ja sopii hienosti muiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kyllä nyt mieluusti kelloa valkoisena katson🤩

      Poista
  6. Minä pidän myös erittäin paljon sinisestä versiosta jopa enemmän mutta valkoinen kyllä sopii paremmin tähän ryhmään .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä aitan seinän havinaan sininen oli kuin nenä päähän, mutta
      kun siirtyi kodin sisäpuolelle, joutui naamioitumaan😂

      Poista
  7. Sininen ja valkoinen...
    Kylläpä muuttui ulkomuoto - en meinannut samaksi edes tunnistaa.
    Sinä varmaan ostat kalkkimaalia 10l purkeissa, mulla litrakin kestää ja kestää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt poimin tämänkin, miten ihmeessä ne sujahtavat välillä tuonne🤦‍♀️
      Muuten totta ihmeen riittoissa tuo maali muutama litrakin kestää pitkään..
      Kiitti, pidän nyt seinäkellon valkoisuudesta🥰
      Iloa viikkoosi...

      Poista
  8. Meinaako metkuilla maaliskuun mietteet - mihin "koriin" mietteeni mätkähtäneet... roskakoriin kaiketi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juku sinnehän ne🤦‍♀️ täällä poimin juuri..
      Kiitos löytyi❤️

      Poista
  9. Luulin kommentoineeni tähän? No, harmooninen seinä joka tapauksessa.
    Kevättunnelmaa toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Stansta🥰 voi ihanuus kun kevät tulisikin ja lumet
      häipyisivät.
      Mukavaa viikkoa😊

      Poista