18/03/2024

Vihersisustus - kevään värit

 Pitkän talven jälkeen valoisuus ja aurinko herättävät kodin väreillään kevääseen. Vihersisustus onkin samalla mielekästä, koska samalla vihreästä syntyy sisustusväri, luoden raikkautta ja kodikkuutta. 

Sopivasti kiitos Repolaisen blogista sain kivan pirteän värihaasteen. Johon tartuin kevään iloisella  VIHREÄLLÄ  mukaan. Vihreä on kevään elinvoimainen väri joka muodossa. Ulkona ei vihreys vielä loista, niin viherkasveilla saa kotiin kevään väriä ja tuntua. 

Viherkasvi puuhissa itselle tulee hyvämieli, kun huomaa uusia veroja ja lehtiä putkahtelevan lisää. Ikkunasta tulviva valon määrä herättävät kasvit talven jälkeen. Kummatkin jukkapalmut ovat tehneet hyvät alut vierelleen, kliivia teki myös alun, jonka siirsin tänään uuteen ruukkuun, muratti iloitsee kauniin vihreillä lehdillään, ananas teki uuden lehden ja peikonlehti ylväästi katselee  uudella lehdellään ikkunasta ulos olevaa vielä niin talvisen tuntuista maisemaa. 

Vihersisustus valtasi mielen ja kiikutin kasveja väriä tuomaan moneen huoneeseen.

Vihreä raikkaus on ilo silmälle💚






Pidän kauniista ruukuista ja keittiön marmoritaso saikin samaan sävyyn ruukun muorinkukalle. Olohuoneen sävyyn jämerä harmaa ruukku sointuu sopivasti. Kauniilla suojaruukuilla saa myös omanlaista näköä ja vaihtelua. 





Tällaista vihreyttä meillä juuri nyt.  Millaista sinulla? Nappaa halutessasi värihaaste ja kerro sinun väriloistostasi. 
Kaikilla väreillä on oma merkityksensä ja vuodenajat tuovat omat loisteensa niissä. 

Iloa viikkoosi!


18 kommenttia:

  1. Vihreä on mielivärini vaatteissa niinkuin kodissa ja se näkyy myös.
    Sain myös haasteen pitää katsoa sen jatkuvuutta .
    Suojaruukuilla saa paljon kivaa vaihtelua mihin vaan mutta etenkin kukille . Kivat suojaruukut ja ruukut sinulla .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva odotella, sinun värihaaste kuviasi. Ihanaa muistan, kun itsellä oli yhteen aikaan
      kevään lemppis väri vaatteissa myös vihreä. Niinpä suojaruukuilla saa mukavaa vaihtelua.

      Poista
  2. Melkoisen vihreää teillä onkin :) Minä olen yrittänyt silmäillä, mitä vihreää meillä on, mutta se on vähän vaikeaa, kun ei ole mitään sisäkukkia. Ehkä vielä jotain löydän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasveissa se meilläkin tuo vihreys rönsyilee tai salaattikiposta heh!
      Jotenkin vaikeaa löytää tiettyä väriä kodista, ei juku! meiltä ei ainakaan löydy sinistä, oranssia, punasta ja lilaa. Keltaista leikkokukista välillä löytyy ainakin pääsiäisenä narsisseista.

      Poista
  3. Viherkasvit luovat kotiin viihtyisyyttä ja väriä.
    Suojaruukuilla saakin kivasti uutta ilmettä sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvit todellakin saavat kotiin kevään, kun ulkosalla sitä ei
      vähään aikaa tunnu olevan. Ilo hoitaa kasveja ja huomata niiden hyvin vointi.

      Poista
  4. Ihanuuksia sinun vihreät. Minä luulin, että eräs "viherkasvi" ei koskaan kukkisi, mutta tekikin nyt upean kukkavanan, jossa on oranssinkeltaiset kukat. Googlasin, että kasvini on Gliivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Tiedän tuon tunteen, meillä Gliiviaa on monta ja sen kukkaloisto on
      niin iloa täynnä. Kiva, että kukkii sinulla myös. Todella kaunis kukka!

      Poista
  5. Kukahan tulisi vaihtamaan minun kasveille mullat? Voisi tuoda samalla muutaman ruukun. ;) Onko sulla tuossa murattiruukussa yksi vai useampi? Mulla on kaksi, kumpikin omissa ruukuissaan ja olen miettinyt, että voisiko ne rimpulat laittaa yhteen?
    Tein oman vihreä -haasteen jostain ihan muusta. Ilmestyy luettavaksi aamuyöstä. ;)
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva tulen heti huomenna lukemaan sinun värihaasteen!
      Juu tuossa muratissa on muutama alku ja kivasti ovat lähteneet sulassa
      sovussa kasvamaan. Muratti on kaunis köynnöskukka.
      Hih! täällä sellainen multasormi vauhdissa, että ajatuksen voimalla vaihdan sinunkin kukkiisi mullat heh!
      Samoin kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Nyt ovat sisäkasvit niin tärkeitä mielihyvän tuojia, kun ulkona on taas valkoista. Etenkin, kun aurinko paistaa ja nostaa lehtien vihreyden esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todentotta elän nyt niin kevät ajatuksissa näiden viherkasvieni lumoissa.
      Nauroin kun jätin suihkepullon yhden kukkatason viereen, niin mennen tullen saatan suihkaista kasveille vettä. Ja aurinko se ilon tuoja herättää kasvit ja ihmisetkin!

      Poista
  7. No todentotta - todellista lehtivihreää - kaunista!! Ihanaa kun innostuit haasteeseen....
    Mukavaa tehdä yhdessä elämästä värikkäämpää.... eli ei muuta kuibn väriä elämään....
    Hih - tiedän jo, minkä värin seuraavaksi nappaan haasteeseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti oli kiva pirteä haaste!
      Ja vihreä väri varsinkin, jota kasveissa pursuaa kevään
      iloa on innoittava väri.

      Poista
  8. Minäkin sain tämän haasteen ja vastaan siihen lähipäivinä. Ihanaa viherrystä kotonasi!
    Mukavaa keväisemmän sään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vihreydestä nauttien.
      Ilolla odotan sinun värimaailmaasi!
      Niinpä nyt sitten odotan kevään tuloa uloskin.
      Mukavaa tiistaita!

      Poista
  9. Vihersisustus on iloinen konsepti. 💚
    Teillä on tosi kauniita ruukkuja ja värit sointuvat kokonaisuuteen.
    Otan itsekin tämän haasteen kun ehdin ottaa kuvia ☘️🍏📗
    Söötti kuva tuo missä kasvi katselee kaihoisasti ikkunasta ulos 🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viherkasvit tuovat kevään kotiin.
      Niinpä tuo lehti parka katselee ulos, että milloin
      se kevät koittaa.
      Kiva odotan sinunkin värejäsi!
      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista