24/09/2022

Veranta ajan hengessä!

 

Veranta asettui syysasuunsa kesäkukista ja kalusteet siirtyivät eri asetuksiin. Sohva on suojassa seinää vasten sateilta. Syksy tuo myös sen, että mitä ihanamman värisiä callunoita ja kanervia on kaupoissa. 

Ostamistani callunoista poistin ostoruukut ja istutin isompiin ruukkuihin, joihin lisäsin kosteaa multaa. Näin kestäisivät pitkälle kevääseen silmänilona. Muistaen vielä ennen pakkasten tuloa kastella säännöllisesti. 

Jokaista vuodenaikaa on aina into laitella, sen mukaiseen ajan henkeen. Mielestäni syksy on kodistaan rakastavan parasta aikaa, on aikaa pysähtyä valojen ja kynttilöiden loisteeseen, puutarhatyöt tehty, sisällä oloa enemmän, hyggeilyn sydänaikaa käpertyä viltin syleilyyn villasukat jalassa💗

Ajanpatinan sivaltamaan tonkkaan tein kauniin oranssista callunasta ja pylvästuijan oksista asetelman. Syksy saa minut hullaantumaan ruskan sävyistä. Lisäksi laittelin valkoisia ja violetin värisiä callunoita ruukkuihin. Kuin myös puutarhan pensaista ja puista saa kivoja asetelmia. 

Illan hämäryys sytyttää lyhtyihin valot, kaipaan hämärtyviin iltoihin valoja. Huoleton ratkaisu on Led-valot ajastimella, ovat erittäin toimiva ratkaisu. Itse oleskellessani ulkotiloissa poltan myös oikeita kynttilöitä. Venetsialyhdyillä saa kaunista väri ilottelua aikaseksi, niitä onkin tarjolla monen värisinä. 

Hämärtyvistä illoista nauttien💛











Viikonloppu terveisin
- Päivi -


10 kommenttia:

  1. Voi sinua tunnelmamestaria! Mikään vuodenaika ei ole tylsä, kun osaa laittaa paikat noin kauniiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🧡 juuri niin jokaisesta vuodenajasta löytyy se ilon pähkinä,
      mistä ammentaa iloa ja voimaa🤗
      Kauniita syyshetkiä sinulle🍁

      Poista
  2. Kylläpä olet loihtinut niin kaunista ja viihtyisää 🤍 Ihanaa tunnelmaa 🤍 Minäkin tykkään syksystä, kun voi ihan rauhassa käpertyä sisälle tunnelmoimaan - ja odottamaan joulua ja taas kevättä 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta syksy on sellaista kodin sydän aikaa❤️ Kauniit ilmat kruunaavat vielä,
      on kuin kesän jatketta vielä ilmojen suhteen.
      Onneksi on vuodenajat, jokaisen odotus palkintaan🤗

      Poista
  3. Kaunista ja tunnelmallista! Sinulla on taito luoda upeita sisustuksia ja somistuksia! Minä siivosin viikonloppuna varastoja ja teimme syksyisiä pihatöitä. Neulominen on vienyt minut taas ihan mennessään - neulon pipoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🧡 uusi vuodenaika saa minussa heräämään luovan yksilön.
      Kiva laitella varsinkin syysiltojen iloksia valoa.
      Neulominen on mukavaa ajankulua. Ja ihana lämpöistä pukea päälle ilmojen viiletessä. Mukavia neulomis hetkiä sinulle🤗

      Poista
  4. Sinä olet jo taituroinut vaikka mitä. Minä olen vielä melkein asunut ulkona pihahommissa mutta eiköhän kohta pääse minäkin tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🧡 Sinä olet ollut ahkera ulkopuuhissa. Kyllä sinäkin ehdit
      tunnelmaan päästä käsiksi, olet ne ansainnut.
      Mukavaa viikkoa ja kivoja puuhia🍁

      Poista