04/02/2022

Vihreää uutta 💚 - tuo kevät kotiisi

 

 Kevään tulon varma merkki alkaa olemaan,kun mielen sopukoihin saapuu viherkasvi kaipuu🌼 Kaupoissa tuleekin ihasteltua vaikka minkälaisia kasveja ja ilo on haalia uutta vihreyttä kotiin. Kasveillahan on todella lukuisia positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen terveyteen, kuin psyykkiseenkin.  Ja  puhdistavat ja kosteuttavat samalla huoneilmaa.  Ovat oikein kodin piristäviä silmän iloja. 

Kauppa reissultani mukaani tarttui tämä kaunis vihreä mätäs,tässähän on onnea kerrakseen. Aiemmin kodinonni ei viihtynyt meillä,ehkä syynä se perus juttu liiallinen kastelu tai vastaavasti liian vähäinen sellainen. Nyt päätän pitää tämän oikeanlaisella hoidolla kukostuksessaan.  Kastelen ainoastaan alusastiaan. Enkä anna kuivua rutikuivaksi,annan pysyä jatkuvasti hieman kosteana. Suihkepullolla välillä veden sumutus ja laimea lisäravinnetta keväästä syksyyn.



Kiva huomata kuinka vuodenajat vaikuttavat omaan kehoon ja mieleen ja mieltymyksiin. Tämä aika on itsellä,kun tulee halu saada kotiin kevättä ja mikä onkaan parasta,kuin tuoda sitä viherkasveilla. Tokmanilla erittäin hyvä tarjous 3 kpl viherkasveja yhteensä 10 euroa. ( ei kaupallista mainostaa. )

Mukaani tästä tarjouksesta lähti vehkakasvi,rönsylilja ja muratti. Ihanaa kevään vehreyttä hohtavia yksilöitä kaikki💚

 







Tämä Viirukirjotähti mehikasvi sulatti sydämeni kaupassa ja piti tämäkin ottaa mukaani keittiön tasolle. Kastelun kanssa tämä onkin vaativa,etten nyt sitten tee sitä virhettä,että lutraan liikaa vettä tähän. Tilkka vettä kerralla ja kastelu uudelleen ,kun multa on varmasti kuivaa.



 Uusi tulokkaamme on  myös tämä Jukkapalmu jonka sain ,koska kyseisen kasvin omistajan kissa pureskeli  lehtiä. Vaihdoin mullat,otin kuivat lehdet pois  ja laitoin ikkunan viereen valoisaan paikkaan.  Ja ruukun reunalta pienet alut siirsin toineen purkkiin. Tästäpä toivon,että kasvaisi oikein iso yksilö.

 

 

Ulkona liikkuessa ei vallan heti tunnu siltä,että kevät kolkuttelisi ovelle. Mutta otetaan vastaan pienetki auringon säteet ja pidetään mieli virkeänä. Kevät on edessäpäin ja ajatuksissa ainakin.  Altaan reunalla,ei vähään aikaan pääse aurinkoa ottamaan,sen verran kalusteet ovat lumen alla,mitkä tarkoituksella jätin talveksi.










 Keväisiä ajatuksia ja puuhasteluja sinunkin viikonloppuusi!
- Päivi -
 
 

12 kommenttia:

  1. Ihania huonekasveja ja kauniita maisemia <3 Oldt ottanut upeita kuvia! Huonekasvit tuovat viherenergiaa ja auringon säteet aurinkoenergiaa talven keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja❤
      Juuri niin ne meidän alkuvuoden energia lähteet,nautitaan niistä🤗

      Poista
  2. Minulla kevät alkaa kun tulppaanit tulevat kauppaan. Ihanat viherkasvit sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🥰 Todentotta tulppaanit ovat kyllä myös niin kevään tuojat🌷
      Täytyykin kimppu ostaa kauppa reissulla!

      Poista
  3. Kauniit viherkasvit.tuovat kotiin keväistä pirteyttä
    (meillä ei voi puhuakkaan keväästä,kesäkuussakin voi lunta,mutta me pohojosen karut 😉asukkaat olemme tottuneet tähän ;)
    Laitoin sinulle sähköpostia..😊🎁
    Kauniit maisemat on teilläkin...
    Oikein ihanaa alkanutta helmikuuta
    ja Rentouttavaa viikonloppua! 🤍⛄❄😷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🥰
      Kevään ilot lämmittävät niin mieltä tämän lumisen talven keskellä.
      Kiitti sinulle myös ihanaa helmikuun alkua ja
      lupsakkaa viikonloppua❤

      Poista
  4. Kyllä uudet viherkasvit aina piristävät, mutta itselläni tulppaanit ja erityisesti neilikat ovat enemmän mieleen. Iso kirjovehkani näyttää vain tiputtelevan lehtiä ja alimmat lehdet ruskistuvat. En tiedä mikä sitä vaivaa - ehkä valon vähyys, kun on nurkassa. Ikkunan edustat ovat jo muita kasveja täynnä.
    Hyvää helmikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kasvit halajavat jo niin valoa,minäkin täällä uusia tulokkaita yrittänyt asettaa ikkunoiden lähettyville.
      Täytyy kyllä tulppaaneita ostaa,ne ovat kyllä myös juuri tämän ajan suosikkeja🌷
      Ihanaista helmikuun alkua sinullekkin!

      Poista
  5. Hirmu keväiseltä ei tunnu äskeisten lumitöiden jälkeen 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tunnu ei🤦‍♀️
      Täytyy vaan kodin sisäpuolelle luoda kevät fiilis💚
      Ehkä se tunne kytee ulkona viimeistää huhtikuun lopulla jos silloinkaa,sen verran on lunta satanut.

      Poista
  6. Viherkasvit ovat kauniita ja ne tuo keväistä tunnelmaa
    sisustukseen. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja joka kevät niitä on niin ilo ostaa lisää💚
      Mukavaa alk.viikkoa sinullekkin!

      Poista