17/02/2022

Ilo sisustaa ja ideoida kierrättäen❤

 

Kierrätys/Tuunailu/Kalkkimaalaus

Kierrätys pyörii vahvasti näissä minun sisustus puuhissani mukana. Ja kirppareiden hyödyntäminen on sydämen asia. On rikkaus löytää kirpparilta joku esine ym. minkä saa tuunata oman näköiseksi.  Tai löytää juuri etsimä "helmi" mikä on heti valmis kotiin ilman tuunailuja.

 Niinpä jälleenkerran tein onnistuneet kirpparilöydön ja varasin tämän pikkulipaston jo kirpparin nettisivuilta. Oli alunperin kerman värinen. Pienen käsittelyn tälle piti ensin tehdä: hioin kevyesti vanhaa maalipintaa ja kalkkimaalasin. Ja lopputulokseen olenkin aikas tyytyväinen

Tuli romanttisen valkoinen ihanuus💓



Lähdin vartavasten hakemaan myös puiselle seinälle seinäpeiliä. Ja kuinkas ollakkaan etsimäni peili löytyi kirpparin ekalta myyntipöydältä pikku rahalla. Aluksi tarkoitus oli kehykset maalata,mutta seinälle soviteltuani peili ei mielestäni kaivannutkaan minkäänlaista ehostusta. Huoneessa pääväreinä on muutenkin ruskea,musta ja valkoinen. Alkuvuodesta innostuin peilien sijoitteluun ja pienellä vaivalla saa erillaista avaruutta ja kuvakulmia.



Askartelukaapistoa ja tasoa järjestellessäni huomasin tarvitsevani kynille uusia säilytyspurkkeja. Helposti ja kätsysti kierrättäen herkkusienipurkeista etiketit pois ja pesu. Hioin purkkien sisäpuolella olevaa reunaa,ettei ole niin terävä. Oiva ja yksinkertaisen kaunis kynäpurkki on kädenkäänteessä valmis. Halutessaanhan näitä voi maalata,pyörittää juuttinarua ympärille,tehdä rusetteja ym.koristeeksi.



Lupsakkaa loppuviikkoa sinulle!

- Päivi -

 

6 kommenttia:

  1. Näpsä siellä taas. Laatikosto on ihana! :D
    Tuon purkeista kynätelineiksi keksin joskus 20 vuotta sitten "jossain", missä ei enää saa säilykkeitä. En ole sinne menossakaan. Ymmärrät varmaan.
    Meinaatko katsoa lätkää aamuvarhaisella? Minä meinaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤
      Tuunailu on kyllä niin mukavaa ja kiva kierrättää.
      Voi olla, että aamun lätkämatsia tulee katsottua,kun olen nyt joka aamu herännyt puoli kuusi.
      Öitä sinne ja mukavaa matsia aamuun sinnekkin🤗.

      Poista
  2. Kaunis pikku lokerikko ja kehystetty peili. Noita peltipurkkeja olen säilönyt itsekin, mutta en ole ottanut käyttöön. Tytär maalasi niitä aikoinaan mustiksi, kun se väri sopi hänen huoneeseensa. Teki purkkiasetelman, johon laittoi meikkejään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤
      Itse hypistelin tänään yhtä purkkia,taidan malata senkin hyötykäyttöön.
      Ihana kierrätyksen ihanuus🤗
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Hienoja löytöjä ja kätevät nuo purkit. Turhan harvoin tulee ajateltua, kuinka esim. säilykepurkeista saa jatkojalostettua vaikkapa kynäpurkkeja :) Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤
      Kirppikset ovat oikeen löytöjen aarre paikkoja ja kiva kierrättää arkisia juttuja.
      Iloa viikonloppuusi🤗

      Poista