28/10/2021

Aittaan mielenkiintoiset uudet löydöt!

 

Minut tuntien,kun teen näitä löytöjäni vaikka mistä. Nämä ihanaiset vanhat somat pienet lääkepullot löytyivät,kun mylläsin kasvimaata.  Maassa nämä ovat olleet kyllä todella kauan. Multaahan olivat täynnä,putsasin ja pesin hyvin. Niin paikkansahan nämä meiltä tottakai löysivät.  Asettuivat aitan uumeniin.  Aitassa parasta aikaa loppu syksyn järkkäily ennen talvea.



Tähänkin voi todeta,että hiukan on apteekin tuote pakkaukset muuttuneet vuosien saatossa. Voin sieluni silmin ajatella,kuinka pieni apteekki on ollut aikoinaan hyllyt täynnä näitä lasipulloja kivoinen etikettineen. Kuinkahan paljon talouksiin näitä lasipulloja onkaan kertynyt vai käytettiinkö siihen aikaa vähemmän lääkkeitä?  Sekin voi olla hyvinkin mahdollista.

Aittaan pulloja asettelin sinisen kaappikellon päälle,ruskeat pääsivät akkunalle ja loput vanhan kirjan päälle somisteeksi.

Aitasta muodostuu oikeen  tarinoiden tupa.  Aiemmin kirjoitin kun, löysin täältä hirren päältä aiemmin sota ajan ihanaiset kirjeet. Niistä tein seinälle taulut.  Vanhoja löytämiäni avaimia roikkuu aitassa koristeena.

Kauniita ihania muistoja entisiltä ajoilta💓

Aittakin alkaa siirtyä syksyn jälkeen talvi unille,kevättä odotellessa!


Sisustustikkaat oli loisto löytö kesällä kirppikseltä ja ovat osa aittaan värineen päivineen.







Vanhoista kirjoista sivun kiekurat koristeeksi pullojen sisälle💓



Aitta käy talvi levolle odottamaan ensi kevättä ja pääsee silloin sonnistumaan taasen vierasaitaksi💛

Iloa loppuviikkoosi!

- Päivi -


8 kommenttia:

  1. Kiitos Päivi ja huomenta!
    "Pallastunturi" ja " Sinne täytyi päästä". Nuo sanat jotenkin pomppasivat tuon kirjan sivun alareunasta. ;)
    Lasipullot ovat kivoja! Itselläni taitaa olla yksi tai kaksi pientä kirkasta ja keittiössä astiakaapin päällä on viisi ruskeaa isompaa, joista kaksi tai kolme taitaa olla apteekkiin liittyviä. En ole varma. Kiva idea laittaa kirjan sivut pullojen sisälle!
    Voisinpa raivailla tänään, mutta ei - pitää tehdä sitä villatakkia, joka tuli ensimmäistä kertaa uniinkin. Se on PAKKO saada valmiiksi ja siihen on vielä pitkä matka.
    Mukavaa (näemmä) sadepäivää!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih minäkin aitassa jumituin noihin kirjan teksteihin,luin pari sivua😊
      Niinpä pikku pullot on kivoja koristeita.
      Oi,että ihanaa puuhaa sinulla sen villatakin kanssa,innolla odotan sen valmistumista🥰
      Ihme täällä ei satanut vettä,vaikka oli luvattu.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle❤

      Poista
  2. Kivat löydöt pikkupullot,ne sopii hyvin koriteiksi.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,niinpä pikku pullot somia pikku koriste iloja!
      Sinulle myös leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  3. Näissä pikkupulloissa on ihan oma maailmansa. Niitä voi kauneutensa vuoksi käyttää mihin vaan. Söpöt ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,aivan nämä somistavat vaikka minkä hyllyn!
      Rakastan niin näitä kaikenmaailman löytöjä!

      Poista
  4. niinpä noita pulloja löytyy kun kaivelee varsinkin vanhan saunan ympärillä.ovat hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä kivoja vanhoja pikku aarteita🤗..ei kyllä uskoiskaan mitä kaikkea sitä vuosien saatossa on löytynyt ja voi löytyä😊

      Poista