29/10/2023

Talvinen kuisti

 Kuistihan on tila joka tervehtii vieraat ja oman väen tervetulleeksi. Köynnöskukkien aikakin päättyi. Otin keijunmekon kiemurtelemasta tikkailta pois, olivat pitkä ilo keväästä syksyyn. Tilalle somistamaan asettuivat kranssit, somisteet ja valot syttyvät tuttuun tapaan illan hämäryydessä. Callunat luovat talvisen tuulahduksen, kuin myös lyhdyt antavat valoaan illan hämärtyessä.  Rottinkisohvalle jätin taljat, tyynyn ja huovan,  ovat suojassa talven tuiskuilta. Saunan vilvoitteluun kiva kiepsauttaa viltin mutkaan ja katsella vaikka tähtitaivasta illan tunteina. 

Vanhat puulaatikot antavat oman sävynsä, tällä kertaa pikku tasoksi sohvan alta esittäytymään callunan kera.  Lyhdyissä useana iltana kynttilät palavat.  

Hyvillä mielillä aika siirtyä talviaikaan, koska sen jälkeen tulee aina kevät.










Järvikin on ollut jonkin aikaa kauttaaltaan jää peitteessään.


 Talvi aikaa lokakuun loppuusi ja marraskuun alkuusi - 
💛

13 kommenttia:

  1. Piipahtelemassa täällä.Ihanasti olet laittanut kuistiasi!
    Minustakin kuisti on se tervetulotoivotus sekä itselle, kotiväelle ja vieraille.
    Kuisti -sanalla löydät minun kuistini sisustuksesta kuvia ja postauksia!

    Terveisin, Tauvonpaikan Kaisu

    http://tauvonpaikka.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 vierailustasi, tulen innolla katsomaan sinun kuistisi kuvia.
      Vuodenaikojen mukaan on niin ihana sisustaa.
      Mukavia lokakuun lopun päiviä sinulle...

      Poista
  2. Kiitos😊 uudet tuulet näissä hommissa aina tuulahtavat vuodenaikojen
    mukaan..

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja viihtyisää teidän terassilla,valot piristää
    kun on niin pimeää. Minä laitoin myös valoja palamaan terassille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana luoda tunnelma ja eloa iltojen pimeyden iloksi.
      Kaikkea hyvää sinulle alkavaan viikkoosi!

      Poista
  4. Kuistikin vaatii huoltoa että pysyy viihtyisänä ja kutsuvana ympäri vuoden.
    Hienosti olet onnistunut 🧡 Antoisaa uutta viikkoa 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊 jotenkin jokainen vuodenaika tuo sen oman tuulahduksen meille🍁
      Samoin sinulle kaikkea hyvää viikkoosi ja marraskuun alkuusi!

      Poista
  5. Mukavaa on päivittää vähän talven tuntua sillä kyllä minä talvestakin pidän kunhan tottuu tähän kylmempään ilmaan .
    Valoja on täälläkin viritelty lisää .
    Kauniiksi olet kuistisi laittanut .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti😊 totta kun tähän kylmyyteen tottuu niin kyllä tämä tästä
      taas lähtee. Ja mukava vuodenaikojen mukaan sisustaa ja luoda omanlaista tunnelmaa😍

      Poista
  6. Jaahas, olen siis ollut poissa blogeista pidempään, kuin kuvittelin. Tuli selattua useampi postaus kerralla, kiitos! Olen ehkä ennenkin maininnut, että voisit osallistua Suomen kaunein koti -ohjelmaan! Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa sää oot linjoilla😍
      Kiitti kommentista, hih mää oon tällänen oman kulkijan sisustaja eihän tästä sellasiin suur ohjelmiin kuitenkaa.
      Kivaa olet päässyt nyt kommentoimaa blogeihin
      Ihanaa talviaikaan siirtymistä💙
      Luinkin että sinnepäin luvattu myös lunta..

      Poista
  7. Sinisestä lyhdystä sanailin... minne lie kommenttini kadonnut? Aaveetko vie...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei aave näköjää nappasi..ei löytynyt kommenttia mistään🤔
      Kirjoita uudestaan..jos sitten jäisi jälki😍

      Poista