12/05/2022

Olohuoneen muodonmuutos!

 

 Olohuoneen iso sohva on paikka johon yleensä koko perhe/vieraat ,kun ollaan koolla niin kokoonnumme. On kuin kodin satama, mihin on helppo istahtaa ja kaikille on tilaa. 

 Sohva suoranaisesti kaipaa tyynyjä ja vilttejä. Joiden värit nyt viime  kauppareissulla muuttui olkkarissakin. Ihastuin niin sydänjuuria myöten kierrätyspuuvillaviltteihin, niitä hamusin meille. Tunnustan useamman kappaleen ostin.  Kuin myös alessa olevat tupsutyynyt päätyivät ostoskoriini. Valkoisen sijaan olkkariin on vähitellen laskeutunut okran/hiekan/luonnonvalkoiset sävyt. 

Luonnonmateriaaleista syntyy kotoisa tunnelma ja väriharmonia. Osmankäämä ja meriheinä suojaruukkuja hankin sisälle ja ulos. Kaunis somiste viherkasville. Ja osaavalta myyjältä sain kivan vinkin ostaa olkkarin pöydälle ihania koristeheinäoksia. Kauniit hauskat pumpulioksat kiva sisustuslisä vaasiin. ( ei kaupallista mainontaa)   Tokmannin valikoimasta löytyy laaja valikoima kodin sisutustarvikkeita. Lisäksi hyviä ale tarjouksia, joiden myötä olen tehnyt erittäin hyviä löytöjä.

Välillä tulee ajatus mieleen ,että koti on tälläisen sisustajan muuntuva aarreaitta💓

Peikonlehti on kasvanut entisestään ,uusia lehtiä tulee jatkuvasti. Upea kasvi joka nauttii ikkunan läheisyydessä olosta. Eikä ole niin suorassa auringonvalossa, nauttii paikastaan.





Päivän päätteeksi on ilo kiepahtaa viltin mutkaan pitämään lukuhetkiä ja ruutuaikaa.  Perinteisti uppoudun vilttien ja tyynyjen sekaan, niitä ei meiltä tule koskaan puuttumaan😂 Suurimman osan valkoisista vilteistä/huovista vienkin mökille somistamaan tummia hirsiseiniä.



Leppoisaa loppuviikkoa sinulle!

- Päivi -

 

11 kommenttia:

  1. Levolliselle näyttää teillä ja viltit tyynyjen kera luo pehmeyttä sisustukseen.

    VastaaPoista
  2. Kauniita värejä ja näyttää niin mukavan levolliselle <3 Tyynyt ja viltit tekevät kotoisan tunnelman. Leppoisaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos on ollut leppoista sadepäivien sisustelua täällä💙
      Sinulle myös lupsakkaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Kyllä tuolla sohvalla kelpaa lekotella, joten ei muuta kuin rentoa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aina välillä tulee tarve linnoittautua sohvalle🥰
      Leppoisaa loppuviikkoa sinullekkin!

      Poista
  4. Ihana paikka rentoutumiseen,viltit ja tyynyt tuo tunnelmaa.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meiltä ei juu puutu viltit ja tyynyt heh! Haalin niitä
      vähän liikaakin.
      Sinulle myös mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Hih, tekisi mieli haastaa sinut laskemaan, kuinka monta vilttiä/huopaa/peittoa teiltä löytyy, mutta ota se vitsinä, jooko? ;)
    Hyvää alkanutta sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaappa tämä kävi itsellä mielessä 😂 Kaikki sydän koristeet laskin kerran,niitä oli 73 kpl. Tyynyt kerran laskin niitäkin oli yli 35😂
      Ja kyllä kun äkkiseltää lasken vilttiä/huopia on niitäkin se ainakin 30 🤦‍♀️
      Hei jos sinulta viltti puuttuu niin taatusti täältä saat🥰
      Kiitos olipa hauska lasku ja mukavaa sunnuntaita sinullekkin❤

      Poista