28/05/2022

Mökillä aitan uusi hempeä ilme❤

 

Aurinko helli monena päivänä viikolla ja talven jäljiltä suuri odotus koitti meinaan mökkikauden avajaiset. Kesäaika on meillä mantereen ja saaren välillä elämää. Ja odotetut sisustus innot pääsivät mökillä valloilleen mitä koko talven ajan olen odottanut. 

Aitan oven narahdus mökillä toivotti aittaan tervetulleeksi ja sen myötä pääsin minä valloilleen. Tiedossa ehkä pitsi överit 😂 Parempi överit kuin vajarit!  Aitan jykevät kalusteet luovat oman arvokkuuden.

Pidän vuodekatoksista jotka laskeutuvat kauniisti. Mökillä yleensä ravaamme aitan ja mökin välillä, niin ovet useimmiten jäävät levälleen. Kesän pikku inisijät jotka jo oven avauksestakin tunkevat itsensä sisälle ja häiritsevät yöunia. Niin vuodekatokset myös tarpeelliset senkin vuoksi. Ja yöllähän ei tarvitse olla kuin yksi inisijä kimpussa. 





Aitta toimii pääsääntöisesti vieras aittana, mutta minua houkuttelee myös kirjan ja lehtien lukuun uppoutuen tyynyjen sekaan. Kotoa toin tänne tarpeettomat viltti/huovat ,tyynyt, pitsiverhoa ja sisustus tavaroita. Kirpparilta löysin parit taulut. Ja vuodekatokset löytyivät paikallisesta kaupasta. 






Vuodekatokset tuovat persoonallista romanttista tunnelmaa. Hyvä kun saa toteuttaa sen oman tyylin ja loistaa sillä mistä itse tykkää.  Muistaen, että pikku muutoksilla saa mieluisan lopputuloksen!
Aitan väriharmonia saikin romanttisen ripauksen ❤ ja näin ollen toivottaen tervetulleeksi myös kaikki kesävieraat. 






Aurinkoisen aamun sarastaessa aamukahvin ja lehdenluku tuokio aitassa💓











Kesän paras menopeli on ehdottomasti minulle soutuvene joka onkin kovassa käytössä kesänajan. Loistava kuntoiluväline myös! 
Miten rakastankaan vesistön sinistä kauneutta💙






Mukavaa toukokuun loppua ja viikonloppua💚

HUOM! Edellisen postauksen alekoodi voimassa 1.6 saakka!

- Päivi -


5 kommenttia:

  1. Kiitos..ikinä en kyllästy tuohon siniseen vesistön kauneuteen💙
    Aurinkoa sinun sunnuntai päivääsi!

    VastaaPoista
  2. Hempeän tunnelman olet luonut aittaan ja nuo verhot toimivat varmasti loistavasti. Minä en juurikaan ole kerkinyt sisustus puuhiin kun on noita ulkohommia voi sanoa aamusta iltaan joko täällä mökillä tai kotona. Nytkin lähdemme kotia miehen lopetettua työt sinne leikkaamaan nurmikkoa ja muuta. Että samoissa puuhissa edestakaisin menoa täälläkin .
    Mukavia sisustuspuuhia sinne 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Totta osan arkea vie nuo ulkopuuhat. Sama juttu nurmikonleikkuu ym puutarhan hoito,joka myöskin on niin ihanaa talven jäljiltä. Kiva teilläkin ,kun pääsette kahden tontin väliä liikkumaan.
      Ihania puuhailuita sinullekkin💚 puutarhasi on kyllä niin upea!

      Poista
  3. Aitta kuin unelma ja niimpä... kotomaiset inisijätkin voisi pitää noin kauniisti ja ekologisesti pois omilta yöuniltaan... reisuilla vain tällaisten harsojen sisällä nukuttu! Ihailen kyllä sisustussilmääsi - kuvakulmatkin kerrassaan upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ hyvin toimivat harsokatokset ja nukuttii kun tukit.
      Niinpä suomen suveen nuo itikat kuuluvat ja ainakaa yöllä eivät ole nyt pistelemässä.
      Mukavaa kesän vihreyttä sinulle kesäkuun alkuusi💚

      Poista