23/08/2024

Kirppis kivaa!

 Kirppisreissut on aina yllätyksiä mitä mieluista itselle löytyykään. Kirpputorit ovat oikeita aarreaittoja hyvien löytöjen myötä. 

Niitä arjen pieniä isoja iloja!

Alkuviikolla ajattelinkin, että olohuoneen sisustustikkaat kaipaavat harmaat valot. On taas aika jolloin iltojen hämäryys houkuttelee kotiin valojen taikaa.  

 Ystävän kanssa yhteistä laatuaikaa vietettiin keskiviikkona Jämsässä. Reissun tarkoitus oli myös ruokailun ja kaupalla käyntien ohella käydä kirpparilla.  Onnistuneesti mieluista löytyikin. Olohuoneen tikkaat saivat kaipaamani pitsivalot ja kaunis sisustustaulu sointuu sopivasti kokonaisuuteen. Juurikin taas niitä hyvän mielen löytöjä edullisesti. Ystävän kanssa saatiin kyllä kirpparilla makoisat naurut, että kummallekin kiinnostuksen kohteet erottuvat silmiin. Miehen kanssa ensi maanantaina vietetään myös Jämsän maisemissa aikaa, saas nähdä löytyykö sillä reissulla mitään kirppiskivaa mukaan. 

" Hymy on ikkuna josta näkee, että sydän on kotona"

Olohuoneen harmaa sävy sointuu myös tyttären aiemmin tekemästä tähtiviltistä sohvalla. Mikä onkaan viltin mutkaan kiepahtaa kahvikupposen kera. Syysiltoina on aikaa mukaviin hyggehetkiin , kun ulkona vietetty aika vähenee.  Se tunne kun saa olla vaan eikä kiire minnekään. Kuin myös vuodenaika houkuttelee villasukat jalkaan. Myös tyttären tekemät sukat lämmittävät niin jalkoja ja mieltä. 

Kauniisti pitsipallojen läpi valo heijastuu.

💛





- Viikonlopun terveiset -

💛

12 kommenttia:

  1. Lämpimän ja rennon tuntua! Sukissa tuttu lanka. ;)
    Hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️
      Kiva sielläkin samaa lankaa, kivan syksyinen väri.
      Hei samoin sinne lupsakkaa viikonloppua🌸

      Poista
  2. Se on mukava laittaa led- valoja palamaan sisälle,ne tuo tunnelmaa
    hämäriin iltoihin. Hyvää viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛 juuri näitä loppukesän iloja.
      Samoin viikonlopun terkkuset sinnekkin...

      Poista
  3. Kauniit pitsipallot.
    Hyvää ja tunnelmallista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛
      Viikonloppu tunnelma terkut myös sinne!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti! Olin niin innoissani noista pitsivalo löydöistä ja sattumoisin
      olivatkin vielä harmaan väriset.

      Poista
  5. Valojen taikaa - kauniisti sanottu.
    Lämminhenkinen tunnelma kodissa ja blogissa sinulla.
    Ja taas tuo harmaa muki jollainen minullakin on, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tämä vuoden aika huokuu meillä valoja ja tunnelmaa, jotenkin
      iltojen hämäryys ja yön pimeys kaipaavat valoja.
      Tiekkö tuo harmaa ja samanlainen vaaleanpunainen ovat lemppari mukejani.
      Kiva muistellaa aina tosiamme, kun kahvia hörpitään.

      Poista
  6. Ihanat pitsilamput! Mukavaa viikonloppua sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kivasti noista pitsivaloista valo heijastaa lävitse,
      Samoin sinulle mukavia viikonlopun hetkiä!

      Poista