01/08/2024

Huippu ostot ja mukavaa puuhaa!

 Nyt saa luonnonmateriaalit väriä pintaan helposti. 

Kerrassaan mielekästä luovaa puuhaa niin isoille kuin pienille ja samalla höystettynä mukavaan liikkumiseenkin. 

Aikaisemmin kirjoitin maalitusseista ja olimme viime viikonloppuna maakunta ajelulla ja  reissulla kiertelimme liikkeissä, niin tarvikekeskuksen valikoimassa oli erivärisiä maalitusseja. Valkoinen leveämmällä kärjellä oleva  4.50 ja muut 2.50 euron hintaan. Useissa hyvin varustetuissa tavaratalojen valikoimasta näitä löytyy. (ei kaupallista mainontaa)

Tusseilla saa koristeltua kätevästi myös erilaisia pintoja ja tehdä koristeita vaikka jo valmiiksi maalattuun esineeseen tai huonekaluun. Tussit tulevat olemaan meillä kovassa käytössä ja ostaen lisää useassa väri skaalassa. 

Siitähän se sitten kivien maalaus lähti pikku apulaisen kanssa käyntiin.  Mukavasti yhdistyy samalla luonnossa liikkuminen etsiessään sopivia kiviä.   Tusseilla maalaaminen on helppoa ja jälki kuivuu hetkessä. Portaille ja kuistin ikkunalaudalle valmistui niin leppäkerttuja, kissaa, siiliä, sydämiä kuin myös erilaisia koristekiviä.

Täälläpäin onkin ollut puhetta hauskasta kivien piilotus leikistä, eli kyseessä on FinStones - kivien piilotus leikki, vähän kuin pulloposti. Yksinkertaisesti maalaa kiviä, piilota ne, etsi toisten maalaamia kiviä, pidä itsellä tai laita eteenpäin! Kivesi voivat matkustaa muiden mukana jopa ulkomaille asti. Mukavaa ja hauskaa! Niinpä meidänkin kiviä pääsi mukaan tähän hauskaan leikkiin.

Tätä varten on perustettu oma Facebook ryhmä Suomeen FinStones






Pirteää ja mukavaa puuhaa elokuun alkuusi🌻


19 kommenttia:

  1. Nuohan ovat kivoja ja loistavasti toteutettuja! Muistan maalitussit jostain kaukaa ja oli ajatus, että niitä voisi löytyä jostain vieläkin. Mitähän minä niillä aikoinaan tein? En muista.
    Eloisaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihan huippu hauskaa puuhaa ollut näiden maalaus pikku apulaisen kanssa.
      Samalla ulkoilua kiviä etsien ja maalattuja FinStones kivileikin myötä piilotettua.
      Maalitussit on tosi loistava keksintö.
      Ihanaa elokuun alkua sinne myös!

      Poista
    2. Ei vitsi! Ilman tuota laittamaasi linkkiä en olisi tajunnut, mutta tuossa lähellä sen lelukaupan edessä olevan kukan luona on kivi, jonka olen huomannut monta kertaa. Sijainnista johtuen luulin sen olevan kaupan oma juttu, mutta pitääpä käydä vielä illalla kurkkaamassa, jos se on siellä ja viedä jatkamaan matkaa johonkin.
      Kiitos! Laitoin liittymispyynnön ryhmään...

      Poista
    3. Hei loistavaa🌸 se on just niitä kiviä. Ryhmässä on kuvia mitä on löydetty ja laitettu sinnepäin.
      Käy kurkkaa juu se kivi🥰 hieno juttu!

      Poista
    4. Arvaa vaan selasinko jo ryhmän seinää pitkään!? Sain käytyä suihkussa (sain sopivaa vettä!) ja kunhan hiukset vähän kuivuu, niin lähden katsomaan. Olisipa se kivi vielä siellä!!!

      Poista
    5. Jännäää🥰 pidän peukkuja!

      Poista
    6. Eipä se ollut. Joku oli löytänyt sen, mutta odotas, kun saan postauksen valmiiksi...

      Poista
  2. Pirteitä leikkisiä kesäasioita ja fiilistä sun postauksessa. Hauskat leppäkertut ja voi että tykkään tuosta ikkunasta rusetteineen ja valkoisine sydämineen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ kivien maalaus on koukuttavaa puuhaa ja leikkimielinen
      piilotus hauskaa.
      Tuon sydän/rusetti jutun tuunasin aiemmin.
      Ihanaa elokuun alkua🌸

      Poista
  3. Tämän idean minäkin voisin toteuttaa kiitos vinkistä 😀 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva🥰 Niin koukuttavaa puuhaa. Jyväskylästä reissulla matkalle piilotettiin monta kivea. Kivien maalaus on huippu kivaa.

      Poista
  4. Sielunsilmin näen pikkuapulaiset tusseineen pikkukätösin kivien kimpussa....
    Kivien maalaus on kyllä nyt suuressa muodissa... pari ystävätärtä ja pari työkaveria hurahtaneet ihan totaalisesti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juku kyllä huippu kivaa puuhaa🥰
      Ja niin kouluttavaa piilotella kiviä pitkin pitäjää ja maakuntiin.
      Kerrassaan tähä touhuu hurahtaa😂

      Poista
  5. Aivan ihania kiviä.
    Minä tein mandaloita yhtenä kesänä valkoisella tussilla.

    https://tauvonpaikka.blogspot.com/2019/07/lomailua-ja-koristeltuja-kivia.html

    Minuakin kiinnostaa tuo Finstones. Pitääpä käydä kurkkaamassa!

    Kiva kesäinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🌸
      Kivien maalaus vie ihan mennessään.
      Juku kiva käyn kurkkaa sinun sivultasi🥰
      Finstones sivua on kiva seurata löytyykö omia kiviä!

      Poista
  6. Hauskoja. Noilla olisi kivaa mandaloita väritellä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tosi kivaa tämä kivien maalailu ja niin innoittavaa.
      Todellakin mandalat olisi kauniita..täytyy myös kokeilla.
      Samoin sinulle viikonloppuja!

      Poista
  7. Kivoja tuli kivistä! Itselläkin ollut leppäkerttuarmeija suunnitteilla akryylimaaleilla maalaten ties kuinka kauan, kun vain saisi aikaiseksi. Facebookissa on muuten myös ryhmä kivikaraoke. Kiviin kirjoitetaan jonkin tunnetun laulun kertosäkeeestä (tai miksei muustakin kohtaa biisiä) lause ja #kivikaraoke, ja näitä kiviä sitten kanssa jätetään muiden löydettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kivien maalaus on yllättävän koukuttavaa.
      Kiva sinullakin suunnitteilla, laita kuvia kun saan inspiksen päälle🐞
      Siitä se sitten lähtee se innostus.
      Wau täytyypä käydä katsomassa tuotakin kivi ryhmää!

      Poista