29/07/2024

NYT ja ennen. Tein sen mitä aiemmin suunnittelin🌸

 Kierrätyksen iloja!

Siitähän se ideat taas lähtivät, mitä aiemmin mielessäni ajattelin. Kuistilla somisteena oleva kaunis kellotaulu saikin uuden käyttötarkoituksen. Nyt onnistuneesti jäi ruskea kukkataso ylimääräiseksi, josta onkin sopiva jalka pöydälle.  Aiemmin pohdin, jos löydän sopivan jalan niin teen kellotaulusta pöydän. Hempeillä väreillään on kuistille sopivan oloinen. 

Ja ei kun hommiin, maalasin kukkatason pihalla valkoiseksi. Ruuvasin kellotaulun kiinni ja nyt siitä tuli kivan kokoinen pöytä kuistille. Kaipasin kuistille korkeampaa pöytää, koska aikaisempi valkoinen oli niin matala. 

Nythän kuistilla vietän niin mukavat kahvihetket ym. Tuunasin myös vanhasta valkoisesta tuolista sopivan korkuisen rahinkin. Mikäs on ollessa, kun saa kintutkin sopivalle tasolle.  

Kellotaulun värit ovat niin kauniit, että houkuttelee värien leikkeihin.

🌸




Täytyihän pöytä koekäyttää aluksi kesäisestä lasista nauttien kylmän juoman.  
Illan hämäryys tunnetusti saa minun hämäryys aistit käyntiin, niin tein lisää pilttipurkeista tuikkukippoja ajastin led-tuikuilla. 




Jotenkin tulee mukavuuden haluiseksi, kiva kiepsauttaa koivet samalle tasolle. 


Siitähän se homma alkoi!

Kukkataso ja kellotaulu ENNEN. Pienestä selkänojallisesta istuimesta tein sopivan rahin kuistille. 

Kivoja tuunaus puuhia taasen🌸


Kuistin tähtisilmä kukkaset ovat niin kauniin värisiä.

🌸


- Heinäkuun viimeisen viikon terveiset -


14 kommenttia:

  1. Siitä tuli todella ihana pöytälevy! Mahtavaa tuunausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🌸 Kyllä on nyt mukava kahvihetket istua kuistilla
      pöydän äärellä.

      Poista
  2. Hieno. Vähän tuli kuvasta mieleen aurinkokello 🙂 Ja kahvimukista tuli ajatus että olitko samassa innossa maalannut sen harmaan kahvimukisi pinkiksi. 😀
    Herttaiset tuikkukipot 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🌸 Hih! Lempi mukeja meiltä löytyy vaaleanpunainen ja harmaa.
      Hyvä havainto sinulla🥰
      Olipa taas sellaiset hyvän mielen tuunaukset!
      Mukavaa tiistai päivää sinnekkin.

      Poista
  3. Olet kyllä ahkera tuunailija ja tulokset aina hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, nämä tuunailu puuhat suoranaisesti imaisevat minut
      mukaansa. Mukava saada tarpeeton esine käyttöön juuri oman näköisenä.

      Poista
  4. Pöydästä tuli ihana! Hyvää alkavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oli kyllä kerrassaan mukava tuunailun kohde.
      Ajatella heinäkuulle hyvästit ja elokuulle tilaa.
      Samoin elokuun alkuja sinnekkin!

      Poista
  5. Tuli tosi kiva pöytä! Olet varmaan katsonut telkusta sitä Vanhasta uutta kierrättämällä sarjaa, tanskalaista. Siinä etenkin se yksi nainen tekee huonekaluista mitä ihmeellisempiä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🌸 hei muutaman kerran olen ihastellut sarjan ihanaa
      kierrätys taitoa. Niin upeaa kun tarpeeton esine saa uuden elämän.

      Poista
  6. Hienosti toteutit.
    Kannattaa aina malttaa hetki odottaa sitä h-hetkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🌸 toden totta onneksi ajatus muhi niin toteutus
      olikin niin mukavaa. Ja lopputulos oli itselle mieluisa.
      Kierrätyksen iloja❤️

      Poista
  7. Tulipa muuten tosiaan nätti pöytä! Joskus kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan, eli tässä tapauksessa keksiä tavaroille uusia käyttötarkoituksia, jossa ne saavat jatkaa elämää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🌸 juurikin näin on ilo jatkaa jonkun tarpeettoman tavaran/esineen
      elämään uudella käyttötarkoituksella. Kivaa ja hauskaa🥰

      Poista