24/07/2024

Näistä tuli joka kesäiset suosikit!

Muutaman vuoden kokemuksella, erittäin hyvät aurinkoisen paikan silmänilot. 

Sain muutama vuosi sitten paikalliselta puutarhalta hyvän vinkin, kun kyselin aurinkoiselle paikalle sopivia kasveja.  Hän neuvoi ostamaan näitä heinäsulkahirssejä ja verililjapuita. Kasteluahan vaativat kuten muutkin, mutta eivät ota itseensä vaikka hetkeksi multa kuivuukin. Helppohoitoisia, reheviä ja kauniitakin, joita tulen vuodesta toiseen ostamaan.

Tänä keväänä ostin ensimmäisen kerran kukkivan helmisulkahirssin, joka onkin kasvattanut kauniit heinäntupsut.  Heinätupsut ovat kuin ystäväni sanoi osuvasti " sketsihahmo Tanhupallon karvamatoja"  Syksyllä kerään heinät kuivumaan ja hyödynnän kuivakukka asetelmissa ja kransseissa. Kasvista onkin monipuolien hyöty, saattaapa olla, että ensi kesänä ostankin noita kukkivia yksilöitä enemmän. 

Pidän myös tuosta kauniin vihreästä upea lehtisestä verililjapuusta, jonka lehdet pysyvät ryhdissään. Hinnaltaan oli huomattavasti kalliimpi kuin helmisulkahirssit, mutta on näyttävän näköinen. (Helmisulkahirssi 7 euroa ja verililjapuu 20 euroa)

Mielenkiintoista tässä verililjapuussa onkin, että voi talvehtia huoneenlämmössä sisällä tai viileässä vedottomassa paikassa. Mitä viileämpi paikka, sitä niukemmin kasvia kastellaan. Juuristo saattaa kestää jopa -10 asteen pakkasen, jolloin kasvi tekee uusia versoja tyvestä tai rungosta. Tavoitteeni olisi, että saisin talvehdittua kasvin huoneenlämmössä, katsotaan miten meikäläisen käy? 







Ja ehdottomasti kesän suosikki hetket loiskuvat altaalla. Kyllä on tullut uida mulskittua tänä kesänä. 
Ihana kesä ja hetket🌸

Mukavia hetkiä viikkoosi!

🌸


8 kommenttia:

  1. Varmoissa kasvivalinnoissa kannattaa pysyä.
    Onko kissat käyneet yhtään kastamassa tassua vedessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pysytään tutuissa ja turvallisissa🌸
      Hih Lulu käy välillä vettä juomassa altaassa, mutta sen pitää huolen ettei
      vaan mulahda veteen🤣

      Poista
  2. Kiitos!
    Nuo kasvit ovat yksinkertaisuudessaan kiehtovia.
    Mieluisaa vielä jatkuvaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta yksinkertainen on kaunista🌸
      Kiitti samoin mukavaa loppuviikkoa, helteinen
      on sää tänään.

      Poista
  3. On kyllä komea ja näyttävä kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja helppo hoitoinen 🌸
      Huolettomia yksilöitä joiden kanssa ei voi epäonnistua..

      Poista
  4. Verililjapuuta myydään myös ihan huonekasviksikin, joten olettaisin sen pärjäävän hyvin sisällä talven ajan - mutta kokemuksesta olen huomannut, että kasveista ei koskaan oikein voi olla varma, kuka viihtyy missäkin, kun joskus ne eivät viihdy enää siinäkään paikassa, missä ennen ovat tykänneet monta vuotta olla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei loistavaa katsotaan kuinka meidän talvella käy🙈
      Innolla sen siirrän syksyllä sisälle ja toivon mukaan saan taas ensi kesällä siirrettyä ulos. Mielenkiintoista!

      Poista