19/01/2021

Jännän äärellä ja lopussa kiitos seisoo!

 

Aluksi haluan kiittää pajupirtti.blogspot.com  Kaisan blogia,hänen ansiostaan olen saanut alla olevassa kuvassa olevan "Eva kummajaisen" kaivettua pölyyntymästä kaapin perukoilta.

Käy myös kurkkaamassa hänen ihania ompeluksiaan ja upeita luomuksiaan😊.

Tarinahan on niin,että minulla ja tällä Evalla ei oikein yhteistyö ompelun saralla aiemmin sujunut mutkitta,niin luovutin täysin kyseisen lajin.

Joten minäpä otin härkää sarvista ja päätin yrittää uudelleen tällä ompelun saralla onneani. 

Ja kuinkas ollakkaan,en voi olla muuta kun happy 💓ja minä senkun innostuin huristelemaan näitä sydämiä toinen toisensa perää,ilman mitään mutkia.
 

Tälläinen amatoori ompelija ei kaavoja käyttänyt,vaan piirsin sydämen mallin suoraan kankaalle ja leikkasin. Itselläni olikin tätä harmaata kangasta jemmassa. Kun nyt tähän kyseiseen väriin olen innostunut,niin sain itse tekemiä pikku piristyksiä sisustukseen. 
Kierrätystä ajatellen,käytin vanhan tyynyn vanua täytteiksi.
Kiva idea sieltä Kaisan blogista on tämä hapsutus.

Harjoittelijan kengissähän tällä ompelun saralla ollaan.Pikku hiljaa taidot karttuu!
Eihän tämä vaikeaa ollut,minulta puuttui vaan usko ja tahto!
Täytyy tunnustaa ei nämä viimeisiksi tuotoksiksi jääneet,katsotaan mitä innostusta iskee seuraavaksi.
Älä koskaan lannistu,vaan yritä rohkeasti! 


 
Maailma on sinun,
tee mitä tahdot💓
-runotalo.fi-
 
 



 

11 kommenttia:

  1. Nyt on niin❤️Minullakin tuollainen kummajainen pölyyntyy kaapissa. Iski pieni kärpänen kuvistasi että taidanpa kaivella oman "Talen" esille ja tutustua häneen uudelleen❤️❤️Älä sinäkään lannistu. Hyvää keskiviikko päivää🌸🌸

    VastaaPoista
  2. Kiitos!Juuri näin täytyy uskoa kykyihin ja taitoihin. Ei auta lannistua,ja yrittää vaan. Mukavia hetkiä sinullakin "Talen"kanssa. Ja oikeen luovia ompelu hetkiä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Oli kyllä mukavaa puuhaa täytyy sanoa pitkästä aikaa tämä ompelu. Kiva kaiva sinäkin masiina esiin ja mukavia ompelu hetkiä. Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
  4. Hyvä hyvä Tylleröt kun olette innostuneet ompelusta."Ilojen Päivikkikin" on surrutellut mestariteokset, nää on upeita❤. Mielikuvitus vain peliin. Tilda - kirjoista saa paljon hyviä vinkkejä joita voi soveltaa omalla maulla. Tarttee ihan se oma kone tuolta pölyjen alta putsailla. Blogistani löytyy TILDA tunnisteen alta omia Tilda-töitäni. Tuntuu niin kivalta kun olen saanut teidätkin innostumaan. Surruttelemisiin💝

    VastaaPoista
  5. Hyvä hyvä Tylleröt kun olette innostuneet ompelusta."Ilojen Päivikkikin" on surrutellut mestariteokset, nää on upeita❤. Mielikuvitus vain peliin. Tilda - kirjoista saa paljon hyviä vinkkejä joita voi soveltaa omalla maulla. Tarttee ihan se oma kone tuolta pölyjen alta putsailla. Blogistani löytyy TILDA tunnisteen alta omia Tilda-töitäni. Tuntuu niin kivalta kun olen saanut teidätkin innostumaan. Surruttelemisiin💝

    VastaaPoista
  6. Hyvä hyvä Tylleröt kun olette innostuneet ompelusta."Ilojen Päivikkikin" on surrutellut mestariteokset, nää on upeita❤. Mielikuvitus vain peliin. Tilda - kirjoista saa paljon hyviä vinkkejä joita voi soveltaa omalla maulla. Tarttee ihan se oma kone tuolta pölyjen alta putsailla. Blogistani löytyy TILDA tunnisteen alta omia Tilda-töitäni. Tuntuu niin kivalta kun olen saanut teidätkin innostumaan. Surruttelemisiin💝

    VastaaPoista
  7. Näyttää tosi kivalta! Mitähän seuraavaksi syntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊.Vähän jo suunnittelinkin seuraa ompelusta ja toteutusta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty,niinhä se sanontakin meni😂
      Mukavaa viikkoa sinullekkin!

      Poista
  8. Ai,että tuli niin sinun kannustus paikalleen. Juku tuli niin huippu fiilis kun surruttelin menemään.🥰
    Minäpä käyn tsekkaan niitä Tilda töitä..iha huikee kiva saada täällä blogissa näitä innostuksen tsemppejä ja jakaa niitä. Loistavaa😊 Huikeen kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Minullakin on kaksi vihreää sydäntä mitkä olen saanut blogiystävältä. Vielä eivät ole käytössä mutta tulevat varmasti jonain vaiheessa. Minullakin on nyt ompelukone ollut vähän aikaa kaapissa. Ompelin tässä jokunen aika sitten niin paljon verhoja ja muuta että ihan kyllästyttää. Kauniita sydämiä olet tehnyt ja aina niille joku paikka löytyy mihin ne sijoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Minäkin sain pikku kannustus tsempillä kaapista koneen esille.Välillä on kiva jotain surautella. Sinulla onkin kiva,kun olet tehnyt varastoon verhoja valmiiksi.

      Poista