Miten pidänkin niin asioista ja esineistä mitkä saavat hyvälle mielelle ja hymyn huulille. Kevättalvi on muutenkin aikaa jolloin haalin kaikkea piristävää. Koska itsekin tuntuu siltä, että ihan kuin heräisi talviunilta.
Voi suloisuus miten ihanan ystävänpäivälahjan sain ystävältä. Tämä pupu lautanen hurmasi minut täysin. Kiva somiste erilaisille pikku tarjottaville. Pääsiäisenä asettelen tassille vaikka suklaamunia.
Otin käyttöön myös aiemmin ostamani puulaatikot. Laatikoita asettelemalla vaikka päällekkäin tai ryhmittäin saa kodikkaan asetelman tai vaikka kätevän hyllyn, jota voi muokata oman mielen mukaiseksi ja kokoiseksi. Tai hyödyntää sisustuslaatikon laittamalla silkkikukkia somisteeksi tai kaikenlaisien tavaroiden säilytykseen hyvinkin tarpeellisia. Monikäyttöisyys on yksi minun sisustus ideani monessa asiassa.




















































