03/02/2023

Talvinen kuisti

 Kuisti kutsuu talvisella olemassa olollaan kynttilöiden, lyhtyjen, valojen, kanervien ja somistein meille tervetulleeksi. Tila on lasitettu, mutta oviaukosta tuiskuttava lumi on kuin valkoista taidetta. 

Kuisti on tila joka elää  vuodenaikojen mukaan.

Kuisti on tila johon on kotiin tullessa ihana pysähtyä. Parasta on myös saunan vilvoittelu tuokiot, unohtamatta hetkiä keväällä ja kesällä aamuisin  kahvikupposen kanssa kuuntelemassa luonnon ääniä ja lintujen kuorolaulua.  Talviaikana kuuman glögin/kaakaon/kahvin kera istahtamassa taljan päälle tuolille.  Olen tunnetusti sellainen "Carpe diem" tyyppi, joka tarttuu hetkeen ja poimin päivästä positiiviset asiat talteen. Voin kertoa auttaa, vaikka olisi kuinka kurja päivä.

Nautitaan vuodenaikojen hetkistä, jokaisessa on se oma pähkinä. Itsessäni huomaan minusta kuoriutuu alkuvuodesta jo kevät ihminen, puuhastelen ulkosalla kuistilla, verannalla ja ulkokatoksella mieluusti. Varsinkin nämä leudot ilmat houkuttelevatkin pihalle. 













Viikonloppu terveisin🌸


12 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen on kuistisi ja sanotaan että ulko oven ympäristö kertoo mitä talo pitää sisällään .Tässäkään tapauksessa ei ollut sanonta pielessä . Hyvää loppuviikkoa .😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🫠
      Kuisti on niin mielekäs vuodenaikojen mukaan toivottaa oma väki ja vieraat tervetulleeksi.
      Hyvää viikkoa myös, täällä pakkasen merkeissä❄️

      Poista
  2. Kaunista huurteista tunnelmaa 💙 Talven parhaat puolet esiin.

    VastaaPoista
  3. Kaunista!
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunista. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kaunis talvinen kuisti <3 Olet somistanut kuistin kauniisti. Kuisti todellakin toivottaa tulijan tervetulleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🫠
      Kiva innostua vuodenajan tuomista innostuksista.
      Mukavaa sunnuntai päivää!

      Poista