06/11/2022

Mielenkiintoinen turhake löysi käyttötarkoituksen

Kun turhakkeesta tuleekin hyödyke!

Sain tuttavaltani tämän vekkulin ilmeisesti alun perin hedelmäkorina palvelleen yksilön, joka oli hänelle tarpeeton ja epäkäytännöllinen.  En ikinä olen aiemmin näin erikoiseen koriin tutustunut, joka kääntyy vaikka mihin asentoon. Luulen, että vanha kapistus tämä on. Oletko sinä nähnyt samanlaista? 

Sen verran erikoinen tämä on, että otinpa käyttöesineeksi. Helppo huuhdella vihannekset ja hedelmät. Tomaatitkin saavat valua lavuaarin yläpuolella koukussa. Ja tarpeen tullen voi myös valuttaa vedet jalkojen avulla. Kun kääntää eriasentoon.  Olen napannut esim. viinirypäleet mukaani korin kahvoista joka paikkaan. Joten huomasin, että tämähän onkin minun jokapäiväisessä käytössä, 

Kun sitten oikein innostun kääntämään koria niin hyvät hyssykät  mukautui vaikka minkä näköiseksi😂 Voin muute sanoa, on tämän häkkyrän kanssa jollain aikoinaan ollut suunnitteleminen. Mutta loppujen lopuksi tämä on ihan kaunis ja kätevä moneen käyttötarkoitukseen. Nauroin yhdessä asennossa näyttää aivan rapumerralta😄 














Lupsakkaa sunnuntaita!
- Päivi -


8 kommenttia:

  1. Korissahan voisi laittaa kananmunat kattilaan kiehumaan tai vaikka uudet perunat, oikea monitoimikori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juku kiitti loistava ajatus sinulta😍
      Tämä on oikein vekkuli kori😂
      Nauroinkin, että tarpeen tullen toimii vaikka katiskana kesällä..tai laiturille roikkumaan niin juomat pysyvät kylmänä järvessä mökillä.

      Poista
  2. Kyllä on vekkuli kori :) Hyviä käyttötarkoituksia myös noissa kommenteistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan vekkuli häkkyrä😂..eilen kääntelin tuota ihmetystä uusiin ulottuvuuksiin taas.

      Poista
  3. Vekkuli kori:)Sopii monenlaiseen käyttöön.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan kyllä niin hauska vekkuli,joka yllättää monessa muodossaan😂
      Sinulle kiitos myös mukavaa viikkoa🤗

      Poista
  4. Tuon saisi myös kranssin pohjana kivan käytön 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä saisi🤗..kyllä niin monimuotoinen vekotin tämä onkin.

      Poista