KEVÄÄN ENSIMMÄINEN KUUKAUSI
Se tunne, kun päivät pitenevät ja aurinko paistaa. Eniten odotan, että lumet sulavat ja maata pilkistää esille. Mutta maaliskuu on jo ajatus keväästä.
On aika siirtyä aurinkoisina päivinä kahville kuistille ja verannalle. Maaliskuun ja laskiaisen kunniaksi tuli leivottua laskiaispullia. Myös ensimäistä kertaa sarvia laskiaispullien muodossa ja olikin loistokas kokeilu. Sarven muodossa niiden syöminenkin on helpompaa, kun kermavaahto ei tursua ja pursua.
Kevään kunniaksi kuistin ikkunalle löysin sopivia somisteita kirpparilta. Etsin juurikin valkoista ja luonnonmateriaali heiniä. Kummassakin onnistuin meinaa valkoinen kauniin mallinen vaasi somisteilla maksoi yhteensä euron, valkoinen tähti kuistin ikkunalle 0,70 senttiä.
Pidän erilaisista kransseista ihan ilman koristeitakin. Ruskea rottinkikranssi löytyi kirppikseltä 0.10 sentin hintaan ja sai valkoisen värin pintaansa. Valkoisena versiona asettui kevään iloksi kuistin ikkunalle.
Aiemmin kalkkimaalasin lasipulloja ja pelkkä pullokin on kaunis somiste, halutessaan lisäksi vaikka yksi luonnonoksa, heinä tai kukanoksa.
Aurinkoisia ajatuksia maaliskuun alkuusi💛
Maalaamalla mieluisan väriseksi.
Iloista laskiaistiistaita!
Herkullisen näköisiä herkkuja! Ja edullisia löytöjä! Liukasta laskiaistiistaita!
VastaaPoistaKiitos laskiais terkkuja sinnekkin. Ihanaa aurinko paistaa💛
PoistaKermapullerot on niin herkun näköisiä. Hamahelmistä saa kaikenlaista hauskaa :)
VastaaPoistaNam😋 tänään lupa herkutteluun.
PoistaHamahelmistä onkin syntynyt vaikka mitä mukavaa pojan
sormissa. Mukavaa näpertämistä!
Nuo sarvethan ovatkin oiva muoto laskiaispullalle. Namskis!
VastaaPoistaKiitti! Ja helppo syödäkin tuossa kuosissaan.
PoistaNäitä teen kyllä jatkossa.
Ihania asetelmia sulla, oon valkoisen ystävä kaikessa muussa paitsi vaatteissa. Ja kiva hamahelmiaskartelu myös ❤️ Laskiaispullia en ole tänä vuonna tehnyt kertaakaan, yleensä teen niitä kerran, sitten syön niin että yrjöttää ja loput pakastan. Tänä vuonna pakastinta sulattaessani löysin viime vuoden pullat. En syönyt 🙂 Ja olen siitä outo, että en tykkää keväästä, maalis-huhtikuu on pahimmat. Voisinko mennä kevätunille, herättäkää kun on toukokuu.
VastaaPoistaKiitos🤍 toden totta sama täällä harvemmin valkoinen täälläkään
Poistavaatteissa näyttäytyy, muuta kun muutama paita, pitkä neule ja yhdet valkoiset housut.
Kyllä se toukokuun kesän tuoksu valtaa mielen sopukat ja just tää aika on sitä että
taatusti takatalvikin vielä tulee.
Mukavaa loppuviikkoa😊