10/09/2024

Toisen turha on toisen aarre!

 Kierrätyksen isoja iloja!

Kerrassaan sellaisia hyvän mielen tuunauksia. 

Viime postauksessa kerroinkin mukavasta blogiystävä tapaamisesta. Ihastuin sydän juuria myöten tähän ihanaa peiliin, jota oli mukava tuunata ja löysi mieluisan paikan meiltä tähtien kera. Kiitos vielä Stansta🌸 

Kalkkimaalia pintaan ja kontaktimuovista leikkelin tähtiä somisteeksi. Nyt on taas yksi muistojen somiste seinällä kertomassa omaa tarinaansa. Aiemmin ostamani norsu maastoutui värillään hyllytasolle.

Peilihän tuplaa tunnetusti valon ja tilan määrää. Peili kauniilla kehyksillä on myös sisustuselementti ja on huoneen keskipiste. 



Nämä aarteet sain "muuttumisleikkiin" lauantaina Helsingistä Stansalta mukaani. Ruskea peili naamioitui valkoiseksi. 
JA....


Tälle kivalle pidikkeelle keksin heti sopivan käyttötarkoituksen seinälle. Sekin sai kalkkimaali sivalluksen ja pääsi led-tuikkua kannattelemaan. On kaunis, kun tuikkii valoa iltojen/yön pimeydessä. 


Ulkokatoksella olikin hyvä ilma maalailla. Juurikin tällaista isoa tarjotinta/tasoa olenkin etsinyt valkoisellen rottinkipöydälle. Saa nyt vaikka kahvikupposen laskea tasaille pinnalle ja muut somisteet pysyvät suorassa.



Pidän myös erilaisista naulakoista, koska niitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Tälle puuseinälle olen kerännyt myös valkoisia somisteita, osa pääsi naulakkoon roikkumaan. 
Naulakkokin sai kalkkimaalin päälleen. Kyllä on pensseli heilunut innoissaan alkuviikosta. 
Kaunis kiitos ja hyvä mieli💗kaikki saivat mieluisan paikan. Yksi ruskea pidike jäi kaappiin, sille kehitän vielä käyttöä. 



Joistakin hetkistä koostuu paljon muistoja💗



13 kommenttia:

  1. Hevoskuiskaaja on monelle tuttu, mutta kenelle on "Kalkkimaalaaja" tuttu?
    Minulle... ja olen niin onnellinen että olen löytänyt "maalaajan" ja blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä ihanainen❤️ kiitos!
      Täällä näpit kalkkimaalissa.
      En voisi näköjää elää ilman maalipurkkia😂

      Poista
  2. Kivat tuunaukset . Tuohon seinäpidikkeeseen kuten sitä nimitetään voisi myös myöhemmin tehdä jonkin asetelman...rautalangalla kiinni rimoihin jotain oksia tai jotain...kaartumaan myös ehkä toiselta laidalta myös alaspäin . Ja tuo viimeinen voisi myöhemmin toimia viittana jonnekkin... ylös kirjoitus mihin ollaan menossa ja jotain koristetta nuppeihin....huomaatko minä aloin jatko jalostusta . Kivoja on näinkin mutta itse näin myös tällaista mahdollisuutta . Olet sinä mahoton maalari itse en saa juurikaan mitään aikaiseksi sillä saralla .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes loistavia ideoita kiitos💖
      Kaikki ideat otan talteen, koskaan ei tiedä mitä innostuu tekemään🤣
      Nauroinkin että voi luoja ilman maalipurkkia ei tule yhtään mitään..

      Poista
  3. Kalkkimaalista taitaa olla moneksi. Itse en ole koskaan sitä kokeillut. Hienot tuunaukset ja erityisesti tuosta peilistä tuli aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💖
      Tuosta peilistä tuli minunkin suosikkini.
      Jotenkin tämä tuunailu ja maalailu on niin mieluista puuhaa.

      Poista
  4. Maali saa kyllä ihmeitä aikaan.

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä! ♥
    Arvasin, että nautin, kun pääsen katsomaan toteutuksiasi. En olisi kuuna päivänä keksinyt, että ns. taulutelineen voisi ripustaa seinälle. Onnellinen haikeus peiliä katsoessa, kiitos!
    Sinä senkin - eilisellä kirppisreissulla näin "sata" tavaraa sulle tuunattavaksi!? Oli pikkujakkaraa, vanhan ajan naulakkoa ja vaikka mitä. Käydään siellä yhdessä, kunhan tulet seuraavan kerran?
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Ethän käsitä väärin, mutta olisin jättänyt kynän pään alkuperäiseksi..?

      Poista
    2. Kiitti❤️ olipa mukavia tuunattavia ja muistoja
      tuli jälleen seinille.
      Wau sullaha oli käsillä oikeen aarrepaja kirppis,
      juku taatusti mennään siellä käymään, kun sinnepäin
      saavun.
      Hih meikä se innolla kato maalasi koko kynän
      valkosella🤣

      Poista
  6. Peili on ihana. Minä tykkään myös erilaisista ja niihin voi laittaa
    roikkumaan mitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti😊 tuosta peilistä tuli kyllä niin
      suosikkini seinälle.

      Poista