26/02/2023

Kirppari ihanuus ja kierrätys!

 Kansainvälinen kierrätyspäivä!

Kirppareilla olen ehtinyt viimeaikoina kierrellä enemmän ja mukavia osuvia ostoja kodin sisustukseen olenkin löytänyt. Hopea värinä on nykyään houkuttanut ja yleensäkin harmaa. 

Esimerkiksi kaunis hopean värinen kynttiläjalka on oikein osuva löytö. Kauniit pallokynttilät ovat näihin korkeisiin kynttiläjalkoihin turvallinen ja kaunis valinta.  Erilaisia kynttiläjalkoja asettelemalla vaikka kattauksiin ryhmänä muodostuu kaunis kokonaisuus. Kuin myös pöytäkoristeeksi kaunis tunnelman luoja yksinäänkin.  Erivärisillä kynttilöillä saa muokattua omanlaista näköä.





Nyt kun maaliskuu lähenee niin...

Kansainvälistä kierrätyspäivää vietetään 18.3, jonka tarkoituksena on suunnata huomio kierrätyksen merkityksen tärkeyteen. Päivän tarkoituksena on myös tehdä edes yksi muutos kierrätystottumuksiinsa!

 Tänä vuonna päivän kunniaksi tavoitteeni itsellä on laittaa kiertoon  tarpeettomat vaatteet, kodintekstiilit ja kengät. Hyödynnän kierrätykseen vaatteille esimerkiksi UFF vaatekeräys pisteitä. Paikkakunnallamme näitä löytyy kaksi. Näihin kelpuutetaan vaatteet, kengät, laukut, kodintekstiilit ja muut asusteet sekä lelut  ja urheiluvälineet. Vaatteet näistä keräyspisteistä ohjataan uudelleenkäyttöön sekä sellaisenaan tai materiaalina uusien tuotteiden valmistukseen. 

UFF on yleishyödyllinen säätiö, joka toimii ilmaston ja globaalinkehityksen hyväksi. Toimintaan kuuluu suomessa ympäristöpalvelu vaatekeräyksen muodossa. 





Aurinkoisin kierrätys terveisin😊


20 kommenttia:

  1. Hopeanvärinen kynttilänjalka on aina kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛 ja sopii moneen tarkoitukseen.
      Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Ylin kuva on ihanan tunnelmallinen. Hienoa, että kierrätyksellekin on oma päivä. On ollut mukava huomata vuosien saatossa, miten suurin osa ihmisistä on alkanut ymmärtää kierrättämisen tärkeyden. Enää ei ole häpeä ostaa tavaraa käytettynä. Itse ajattelen usein kirpparilla, että jos tavara on kestänyt jonkun käytössä tähän asti ehjänä, niin kyllä se vielä minunkin käytössäni kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛 todentotta onneksi kierrätys on nykypäivää.
      Loistavaa,kun itselle tarpeeton saa toiselta tarpeellisen käytön, joka on niin
      parasta.
      Aurinkoa alkavaan viikkoosi🙂

      Poista
  3. Kauniita kynttilänjalkoja 🤍 Kierrätyspäivästä en ollut kuullutkaan, mutta paljon on tullut kierrätettyä vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛 niin minäkin alan nyt järkkäämään vaatekaapin uuteen uskoon.
      Laitan tarpeettomat hyvillä mielillä kiertoon.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Kauniita kynttilänjalkoja. Hyvää helmikuun loppua
    ja alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛
      Sinulle myös hyvää helmikuun loppua ja aurinkoisia
      talvipäiviä!

      Poista
  5. No empäs ollut kuullut minäkään kierrätyspäivästä - eli päivää myöhässä oltiin äitini ja tyttäreni kanssa, kun veimme kukin "Ikean siniset" kiertoon - SPR:n konttiin.
    Samalla tietty tuli tehtyä itse kierros, mutta ei ollut "ostohousut/lasit" onneksi päällä, kun ihan ilman mitään osasi kotiutua...Kierrätys, tuunaus on kyllä ollut aina huippujuttu, taisin oppia sen jo lapsuuskodissa, ompelijamummini teki kyllä kaiken uusiksi, ellei miellyttänyt enää muutoin... hih... nuorimmaisemme tuunasi pikkuautonsakin uusiksi tietyssä iässä. Harmi vain kun on saanut viime päivinä tosi paljon lukea, että avustuksiin annettavat vaatteet, kengät ja hyötytavarat ovat loppujen lopuksi kelpaamattomia ja tuovatkin lisäkustannuksia firmoille, jotka pyrkivät tekemään hyvää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa olet saanut tärkeät eväät lapsuudessasi. Kierrätys on niin huippu juttu!
      Todella harmillista tuo kierrätyksen väärinkäyttö hyödyttömillä tavaroilla/vaatteilla, näin
      tuoden kuormitusta firmoille, jotka todellakin tekevät sen eteen kaikkensa.
      Pidetään yllä tuunaukset ja kierrätyksen ilot!
      Kaikkea hyvää viikkoosi

      Poista
  6. Upea on löytösi jälleen.

    Minulla oli kolme takkia kutistunut jotenkin ja vein ne työttömien kirpparille. En raskinut heittää vaatekierrätykseen, koska olivat kaikki siistejä mustia untuvatakkeja ja kovia pakkasia on luvattu. Sitä tämä mahan kasvattelu teettää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛
      Kuule tuttu tunne ,kun vaatteet jännästi kutistuu täälläkin minunkin kaapissani🤦‍♀️
      Hei tuo työttömien kirppari kuulostaa tosi hyvälle,kunpa täälläkin olisi tuollainen.
      Ajattelin myös viedä srp.lle vaatteita.
      Mukavaa helmikuun loppua!

      Poista
  7. Oma henkilökohtainen mielipiteeni ei suosi UFF'ia, koska kiskovat liikkeissään käytetyistä vaatteista ihan sikahintoja. Ainakin täällä Helsingissä. Joutuvat sitten tyhjentämään kertyneitä varastojaan tasarahapäivillä. Mutta joo, kukin tavallaan. Ennemmin veisin SPR:n konttiin, JOS olisi autokyyti. Ylimääräisiä vaatteita olisi PAL-JON!!!
    Mukavaa vaihtuvaa kuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin tutulta samaa eilen, että eteläsuomessa kiskuri hinnat. Tänään kävin SPR- kirpparilla ja yllätyin todellakin miten edullista ja siistiä. Sinne vien nyt vaatteita ja sisustustarvikkeita mitä en tarvitse. Ottavat vastaa päivittäin tavaraa ja vaatetta. Yllätyin todellakin miten edullista ja kierrätystä huipussaan.
      UFF loota niin kätevästi tuossa lähellä, niin helposti pääsee eroon vaatteistaan kun pudottaa pussin lootaan. Mutta jatkossa hyödynnän kyllä pääsääntöisesti tuota SPR kirpparia.
      Mukavaa kuun vaihdetta sinnekin! Kevättä kohti mennään.

      Poista
  8. Teitpä kauniin sommitelman kynttilänjaloista. 💚💛

    Harrastan kierrätystä säännöllisesti ja tykkäsin lukea postauksesi. UFF oli joskus ennen kulkureitilläni, joten heilautin sinne vaatepussukoita ohikulkiessa. Ukrainan sodan alettua olemme vieneet vain SPR:n konttiin koska humanitäärinen työ tuntuu erityisen ajankohtaiselta. Kivasti saa kotia, kirjahyllyjä ja kaappeja järjestykseen kun lahjoittelee tavaroita pois. 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys on niin parasta. Ja itsellä tämä kevät on aikaa jolloin koluan nurkkia ja
      luovun kaikesta turhasta. Tänään tutustuin paikalliseen SPR kirppikseen ja se oli niin positiivinen yllätys joten sinne vienkin myös jatkossa.
      Meilläkin helppo kun tuo UFF laatikko sopivan reitin varrella niin sinne sitten sujautan, että ei tarvitse ajaa kirpparille saakka.
      Huikean hyvää maaliskuun alkua ja ihanaa kevättä kohti mennään!

      Poista
  9. Olen kierrätyksen vankkumaton kannattaja! Tosin harvoin hankin mitään itse kierrätettynä, mutta omasta huushollista lähtee kaikki tarpeeton kiertoon. Kirpputorit, kierrätysmyymälä, ja LeVeTeks (tekstiilikierrätys) on päätepisteenä niille tavaroille, joille ei lähipiiristä löydy tarvetta, muu päätyy SER-pisteelle, eko-pisteelle, takkaan tai kompostoriin.
    Moni muukin tuntuu kierrärrävän: koitin saada aika suositulta kirpputorilta pöytää joulukuulle. En saanut, mutta sain toukokuulle... No, jäipähän enemmän aikaa kerätä tavaraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🙂 kiva lukea kommenttisi. Onneksi kiertätystä kannustaa useat ja
      On kyllä niin huippu juttu ja nykypäivää.
      Kiva sinulla onkin monipuoliset kierrätys paikat.
      Itse myös teen kevättalven siivousta ja ihana laittaa kiertoon tarpeeton, tulee ihan hyvä mieli🥰
      Kiva sait toukokuulle kirpparipöydän niin nyt hyvä aika kerätä tarpeettomia valmiiksi.
      Kaikkea hyvää maaliskuun alkuusi ja kevät mieltä.

      Poista
  10. Tuollaiset pallokynttilät sopivat hienosti pitkien kynttilänjalkojen kanssa. Meillä Ekokymppi aloitti vaatteiden keräämisen ja lähellä olevan kaupan pihassa on UFF:n keräyslaatikko. Meillä on perjantaisin kierrätyspäivä eli viedään kauppareissulla kierrätyspisteeseen kaikki kierrätykseen menevät roskat. Kierrättäminen on monella tavalla järkevää - ekologista ja taloudellista. Mahtavaa maaliskuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa teillä on erittäin hyvä käytäntö! Ja muodostunut noin hyvin perjantai päivän rutiiniksi hienoa!
      Kierrätys on monessa muotoa niin loisto juttu ja tullut rutiiniksi moneen perheeseen.
      Aurinkoista maaliskuun alkua..ihanaa olemme askeleen lähempänä taas kevättä!

      Poista