19/06/2022

Ihanat luonnonmateriaalit sisustuksessa ja kesäaamut💚


Maakunta ostos reissut piristävät aina, tällä kertaa kesäpäivän viettoa  junalla Tampereelle. Aurinkoinen aamu ja hyvä seura kruunasi koko päivän. Lapsenlapsen seurassa shoppailut onnistuivat Koskikeskuksessa ja Ratinassa loistokkaasti. Teimme kummatkin hyviä ostoja. Näistä koostuu taas se mukavan kesäpäivän vietto💛 

Minä joka olen jäänyt koukkuun näihin luonnonmateriaali sisustuksen silmäniloihin. Löysin kauniita suojaruukkuja ja koreja kotiin. Vesihyasintti ja meriheinäkoreissa niin kasvit kuin muutkin säilytettävät tulevat kauniisti esille. Kasvien suojaruukuissa on sisäpinta muovitettu. 

Viimeaikainen vaaleanpunainen säväys taas tuulahti, kun ostos reissullani lähikaupasta mukaani tarttui vaaleanpunainen ruusukimppu. 



Minut tuntien haalin erilaisiin ruokailuhetkiin servettejä.  Tampereelta esim. ostin hillityt ruskean vaaleanpunaiset.  Askartelutarvikkeita hankin myös niistä olisi tarkoitus kesän aikana tuunata erilaisia purkkeja, niin kotiin kuin mökille. Joten mukavaa kesäpuuhaa tiedossa. 

Sydän lasipurkkiin tein kaneli-sokeri sekoituksen valmiiksi. Kiva lisä aamupuuron päälle.

 









Junassa matkustaminen on mukavaa, muutama vuosi onkin siitä, kun  viimeksi tuli tätä matkustus muotoa käytettyä.




Voi näitä kesäaamun ihanuuksia: aurinko, pilvet, aamukaste ja vihreys💚 Keräsin viikolla raparperin varsia, jotka kasvaneet rehevästi ja tein raparperipiirakan. 

Ilmassa tuoksui syreenien lumoava tuoksu, keräsin näitä ihanuuksia myös rapulle kannuun.  Ulkotiloihin poimin muutenkin säännöllisesti luonnonkukkia vaaseihin ja kannuihin.  

Sisällä hetken päästä leijui maittava raparperipiirakan tuoksu, pidän raparperin mausta, on ehdottomasti kesän raikas maku leivonnaisissa ym. 

Vielä jäi monen monta vartta, täytyy pakastaa näitä myös talven varalle. 
















Tällä kertaa tein piirakan perusohjeellani. Kokeilen uusia reseptejä myös mitä kirjoitin ylös eri blogeista. 

Raparperipiirakka ohje: 

3 kuppia jauhoja

2 kuppia sokeria

1 kuppi sulatettua margariinia 

3 kuppia piimää

2 tl ruokasoodaa 

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään.

200 astetta/ n. 30 min. 

Päälle pilkotut raparperit, sokeria ja vaniljasokeria




Juhannusviikon tunnelmiin💚

- Päivi -



6 kommenttia:

  1. Luonnonmateriaalit sisustuksessa ovat kauniita ♡ Raparperi on niin hyvää! Olen tehnyt raparperiraitakakkua ja -piirakkaan. Raparperikiisseli on myös suosikkimme. Kiisselin päälle kermaa, niin oivoi, kun on hyvää. Aurinkoisia kesäpäiviä ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olenkin aivan unohtanut raparperikiisselin, taidankin tehdä juhannuksena jälkiruuaksi. Nautitaan oman maan sadosta.
      Aurinkoa juhannus viikkoosi💛

      Poista
  2. Kesäaamut ovat niin parhaita! Tuoksut ja tunnelmat aivan sellaisia, jotka on talletettava talven varalle muistoihin ja kuviin.
    Olet tehnyt hienoja löytöjä Tampereelta. Itsekin suunnittelen Tampereen reissua heinäkuulle siskojeni kanssa.
    Raparperi on myös minun suosikkini kesäherkuista. Maisemakahvilan raparperipiirakan resepti on yksi parhaista.
    Aurinkoista juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta kesäaamut tuoksuvat raikkaalle, nämä kun voisi talven varalle säilyttää purkkiin ja raottaa kovilla pakkasilla💚
      Raparperi siitä on tullut minullekki suosikki, ja sopii niin kesän herkkuihin.
      Kivaa Tampere reissua sinullekkin🤗
      Aurinkoa juhannusviikkoosi!

      Poista
  3. Luonnonmateriaaleista saa vaikka mitä. Myös luonnonkukat maljakossa on ihana juttu ja tuo keltainen kastelukannu on myös kiva tähän tarkoitukseen. Olen tänään yrittänyt kitkeä ja kantata ulkona mökillä mutta ei onnistu kuin hetken kun sataa ja taas sisälle ja kohta taas ulos jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkukat ovat kyllä niin kukoistus kesään ja ilolla niitä haalii vaasiin🌸
      Tuttu tunne täälläkin, sataa paistaa🤦‍♀️
      Ihme tänää ollut poutapäivä, kumpa nyt alkaisi tästä kunnon kesä💚
      Ihanaa juhannusviikkoa sinulle🤗

      Poista