02/11/2021

Ale ostoilla.. Lyhtyjä saunaan ja eteiseen!



 Pienillä yksityiskohdilla ja tunnelmallisella valaistuksella saa helposti loihdittua kotiin viihtyisyyttä💓

Saunaan halusin mustan lyhdyn,kuin myös eteiseen ison lyhdyn kaveriksi jonkun saman tyylisen. Kauppa ostojen onnistunut osuus oli se,että löysin juuri sopivat lyhdyt ja vielä sekin, ne olivat ale hinnoilla paikallisessa kaupassa.

 Sisällä käytän lyhdyissä turvallisia Led-kynttilöitä. Saavat palaa vuorokauden ympäri ja varsinkin yöaikaan toimivat samalla yövalonakin. Ja aitoja kynttilöitä tietenkin silloin,kun itse on valvomassa niiden olemassa oloa. Meillä täällä kaksi kissaa pitkineen häntineen huiskii menemään,niin jo niidenkin vuoksi nykyään osaa olla varovainen. 

Saunaankin erivaloilla saa erilaisen tunnelman. Monesti päiväs aikaa palaa pelkät valot lyhdyissä,lasiseinän läpi loistavat kauniisti.

 










Tänään piti hiukan jo viritellä uloskin valoja,onhan jo marraskuu. Tuovathan valot ja lyhdyt sen omanlaisen tunnelman pirteyden hämäryyteen ja pimeyteen. 

Jotenkin kellojen siirto toi mukaan sen,että uskomattoman aikaseen  pimeys saapuu, kun ei ole luntakaan tuomassa edes vähä valoa. Niin ja en nyt tiedä kaipaanko lunta laisinkaan😂

Mukavaa marraskuun alkua sinulle!

- Päivi - 


8 kommenttia:

  1. Pidän kynttilöistä ja lyhdyistä, mutta omat lyhtyni jätin exän parvekkeelle. (Paitsi yhden oli pakannut tavaroihini mukaan eikä se ole sellainen, jota polttelisin sisällä.) Kynttilöitäkään en ole nyt poltellut, hö.
    Mukavaa alkanutta marraskuuta!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä vielä ehdit kynttilöitä polttelemaan. Minä olen niin hätänen näiden lyhtyjeni,valojeni ja kynttilöideni kanssa ,joka alkaa jo hyvissä ajoissa syksyllä🤣
      Kiitti sinulle myös mukavata marraskuun alkua🥰

      Poista
  2. Niinpä lyhtyjä voi pitää niin sisällä, kuin ulkona🥰. Ja saunassa lyhdyt luovat ihan oman tunnelman.

    VastaaPoista
  3. Ihania kohteita lyhdyille niillä saa tosiaan tunnelmaa ja hämyä aikaiseksi. Minulla on myös näitä ledijuttuja ulkona ja sisällä.
    Me saimme vasta mökillä valot saunaan ja lauteet tilattiin mittatilaustyönä ja tulevat ehkä tämän kuun lopussa... Sitten minäkin voin vähän fiilistellä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,ihanaa innolla odotan sinun fiilistely kuviasi🥰
      Ihanaa odottelua teillä!

      Poista
  4. Kauniita ja lyhdyt tuo ihanaa tunnelmaa ja valoa pimeän keskelle.
    Minulla on Led-kynttilöitä sisällä ja ulkona.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Led-kynttilät ovat todella kätsyjä niin sisällä, kuin ulkona. Mukavia hetkiä sinunkin marraskuun alkuusi🥰

      Poista