12/11/2021

Näin portaiden alle jäävä tila hyötykäyttöön

 Portaat ovat oleellinen osa monessa kodissa,joissa koti on kahdessa kerroksessa. Ovat myös yksi osa sisustusta. Joutilas tila mikä jää rappujen alle,onkin hyvä hyötykäyttää omalla tavallaan. Meillä avoportaat nousevat ensin yhteen tasanteeseen,jonka alle jää kyseinen tila. Tasanteesta portaat jatkuvat yläkertaan.

 Aluksi meillä oli löhötuoli ja pikkupöytä portaiden alla,mutta eihän siellä juurikaan kukaan viettänyt aikaa. Niin miehellä oli idea tehdä metallirunkoinen pyörillä varustettu tavarahyllykö tyhjään tilaan. Itse aluksi emmin vaihtoehtoa,mutta nykään pidän kovasti. Erillaisilla kivoilla koreilla ja säilytyslaatikoilla saa kivaa näköä.

Siivouskin on helppoa,kun hyllykön voi vetää alta pois.  Ja mielestämme näihin meidän portaisiin sopii paremmin tälläinen avohyllykkö, kuin joku kiinteä kaappi.

 



Pyörät alla niin kätevästi tarpeen tullen hyllykköä saa vedettyä alta poispäin. Koreja ja säilytyslaatikoita tsekkailen kirpparilta,kaupoista ja ystävältä olen saanut. Ja jo erillaisilla koreilla saa erilaista näköä ja pientä vaihtelua.


Itselläni seuraava projekti vaatii kaivamaan kaapista kalkkimaalin,pensselin ja keräämäni kävyt hyötykäyttöön. 

Ensiviikko vielä aikaa osallistua hamam-pyyhe arvontaan aiemmassa postauksessa!

Mukavaa viikonloppua!

- Päivi - 

2 kommenttia:

  1. Olet ollut oikea ideanikkari. Kätevän säilytystilan olet värkännyt. Mukavaa vikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🤗. Meillä onneksi tuo toinen osapuoli tekee nuo metallihommat,niin minulle jää se lempipuuha kerätä korit ym.ja sisustus.
      Ihanaista viikonloppua sinullekkin🥰

      Poista