26/08/2021

ENNEN ja JÄLKEEN - Tuunaamalla uutta ilmettä🤍


Kerrassaan mieluinen lopputulos 😊 Joistakin tuunailuista tulee se huippu fiilis omastamielestä. Tarjotin joka on lojunut kaapissa ja hävennyt rumuuttaan. Pompsahti nyt uuteen uskoon. Kiitti https://happystarhome2.blogspot.com/  blogia vinkistä. Olen aivan unohtanut tämän servetti taktiikan. 

Tarjottimilla  meillä on tarvetta,kun ruokailemme ulkona kiikuttelen sinne sun tänne astioita. Aamupalaa syön välillä alhaalla,ylhäällä tai ulkona. Ja mielekkäämpi on kiikuttaa niitä  mielekkäässä tasossa. Tuunauksen kohteeksi pääsee pari muutakin saman sortin yksilöä.



JÄLKEEN



ENNEN 
Kalkkimaalilla maalaus yhteen kertaan. ( jätän pinnan hiukan antiikkisen näköiseksi) Kun maali kuivunut, niin lakka kerros,sen jälkeen servetistä toinen kerros pois ja päällimmäinen kuviopuoli kiinnitetään lakkapintaan. Tasoittui hyvin ( voi kelmun laittaa päälle ja varovasti painella jos jää ryppyjä.) Seuraavana päivänä,kun kuivunut hyvin sutikoin vielä toisen lakka kerroksen kauttaaltaan.



 
Kuivakukka asetelmatkin pysyneet kauan kuosissa ja ei haittaa vaikka hiukan kukat alkavat kuivumaan, niistä huokuu vielä omanlainen ilo🌸


Ja eihän tämä servetti tuunailu tähän loppunut. Kaapissa pyörii monta tarpeetonta lasipurkkia. Joten nekin saivat osakseen uuden kuosin ja valotkin. 

Sivelin lasipurkin pintaan lakkaa ohut kerros. Taasen servetin päälimmäinen kerros ja painelin varovasti lakatun alueen päälle lasiin. Jos taasen jää ryppyjä niin voi elmukelmusta leikata sopivan kokoinen palasen ja sillä vetää tai painella kuvaa suoraksi varovasti. Rusettinauha samaa sävyä niin helppo valopurkki onkin jo valmis💛 Kiva lahja VINKKI myös!



 Sopivien servettien etsiminen oli hiukan hankalaa,mutta löytyihän ne paikkakunnalta pienen kauppa kierroksen jälkeen. Decoupage liimalakkaa täältäpäin ei löytynyt, mutta kalustelakka vei saman asian mielestäni. Täytyy tuota liimalakkaa tilata jostain.

Idea rikasta loppuviikkoa sinulle😍

 

13 kommenttia:

  1. Kiitos kivoista vinkeistä! Täytyypä kokeilla, servettilakkaa minulla on kaapissa, jos vaan ei ole jämähtänyt purkkiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva😊. Oli kyllä mukavaa puuhaa ja erillaisilla serveteillä saa haluamansa näköiset🥰.

      Poista
  2. On kaunis tarjotin ja lasipurkki on kaunis ja valot tuo tunnelmaa.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti😊. Syys tunnelmaa haalien kaikintavoin🧡
      Sinulle myös ihanaista loppuviikkoa!

      Poista
  3. Nätisti tuunattu tarjotin! Minullakin olisi yksi, joka sopisi tarkoitukseen. Pistän mieleen, jos saisin hankittua maalia ja lakkaa. Joskus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti🥰. Kiva kokeile vaan oli mukavaa puuhaa.Minunkin pitää sitä oikeen servettilakkaa jostaa tilata,eihän sitä täältäpäin löydy. Sieltä kaupungista kyllä löytyy varmasti helposti.😊

      Poista
  4. Oi niin kaunis! Tuunaus on niin mukavaa hommaa! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena🥰..niinpä saa vanhan hyöty tavaran uusio käyttöön uudella ilmeellä😊
      Samoin sinulle viikonloppuja🍁

      Poista
  5. Tosi kauniit tuunaukset ja tarjotinkin sai aivan uuden elämän.
    Minä olen joskus liimaillut pojan koulussa tekemän tarjottimen uuteen uskoon. Edelleenkin on käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🥰. Kiva sinäkin olet tuunaillut tarjontinta. On kyllä mukavaa puuhaa😊.Ja kiva saada jatkuvaan käyttöön kaapin perukoilta.

      Poista
  6. HIENO! :) Vesi erikeepperiseos sopii myös kyseiseen työhön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä🥰..sitäkin taktiikkaa pitää kokeilla.

      Poista