Kerrotun kauneuden voima
Pionit värillään muhkeilla kukillaan ansaitsevat paikkansa puutarhassa. Kerrotut pionit ovat kuin eläviä taideteoksia. Kun vihdoin kukka aukeaa, se paljastaa kymmeniä jopa satoja silkkimäisen pehmeitä terälehtiä.
Pionit ovat uskomattoman pitkäikäisiä. Oikealle paikalle istutettu pioni voi kukkia samalla sijoillaan jopa vuosikymmeniä, siirtyen sukupolvelta toiselle. Nämä upeat pionit penkit ovat olleet lapsuudestani asti samalla paikalla ja aina ne ilahduttavat kukillaan.
Viikonloppu maalla ihastelin monen kukkapenkkien upeaa kukkaloistoa. Viikko on ollut tunteikas ja kiireinen. Hyvin olen saanut siunaus/muistotilaisuus päivät sovittua ym. tärkeät asiat.
Aurinkoa alkavaan viikkoosi!
🌸🌸
Huikea kultakuoriainenkin oli päässyt pionin lumoihin.
🌸🌸






Meillä on käynyt niin että jouduin poistamaan yhden pionipenkin ja heittelin mullat yhteen paikkaan, ja nytpä siihen kasvaa pioneja, jopa yksi kukka 🌸 Eli pitkäikäisiä ovat, hyvin sanottu, Päivien ilo 😊
VastaaPoistaOi ihanasti sinulla sinnikkäästi pioni nosti itsensä teidän ilokseen mullan seasta.
PoistaPionin kukka on hurmaava. Aurinkoa viikkoosi!
Ihania ovat pionit. Kaikista eniten tykkään tuon ensimmäisen värisistä. Itsellä ei ole pioneja, ainakaan vielä.
VastaaPoistaMinunkin suosikkini on tuo ensimmäinen versio, on niin kauniin vaaleanpunainen.
PoistaTäytyy nuppusia kerätä vaasiin niin kestävät pitkään kun aukeavat.
Aurinkoa sinnekin viikkoosi!
Ihania eri lajikkeita . Pionit on kyllä kauniita niitä löytyy meidänkin mökkipihalta yli kolmekymmentä.
VastaaPoistaKiitti🌺 pionit ovat kyllä niin kesän iloja väreillään...
PoistaMukavia kesähetkiä sinnekin...
Pionit valloittavat aina, kaiken värisinä. Hyviä kuvia.
VastaaPoistaKiitti🌺 eilen niitä nuuskuttelin ja ihastelin taas. Uskomattoman
Poistaupea kukka kuin kermakakku...
Lapsuudenkodissani oli pioneja ja tässä meidän talon pihallakin aiemmin. Ne ovat kuitenkin kuolleet. Muutenkin ne olivat aina kumossa ja kuolivat nopeasti. En siis ole pioninkasvattaja 😊 Komeitahan ne ovat, siitä ei pääse mihinkään.
VastaaPoistaEilen juuri ajattelin kumpa nuo kukkisivat koko kesän🌺
PoistaJouduttii kiertää kaikkien pioni penkkien ympärille verkkotuet muute olisi määki
ollut läts.
Onpa ihanan värisiä pioneita. Meillä vain noita vaalean pinkkejä. Ja aivan ihana kultakuoriainen
VastaaPoistaPionien värit on niin kauniin lumoavia. Näin eilenkin tuon soman kuoriaisen toisessa
Poistakukkasessa.