04/01/2024

Kodin vihreät tuovat väriä ja iloa kotiin

 Viherkasvit tuovat väriä ja iloa kotiin. Alkuvuosi on taas aikaa perehtyä viherkasvien sielujen elämään. Ja VARSINKIN tämän peikonlehden, jonka kuukausi sitten jouduin tekemään elvytyshoidon juuristo ongelman vuoksi. Yllätyin miten äkkiä loppujen lopuksi oksiin juuret kasvoivat vesiastiassa. Tuli aika istutuksen ja aloittaa toinen elämä kasvin kanssa. Huonoja lehtiä jouduin karsimaan. Mutta loppujen lopuksi aikaisemmin kasvoi niin honkkeliksi, niin nyt näyttää tasapainoisemmalta yksilöltä. Peikonlehti pitää ajoittaisesta lehtien suihkuttamisesta. 




 Ananas viherkasvin sain ystävältä, jonka he itse kasvattivat ananaksen viherosasta. Tämä onkin sellainen yksilö, että en ole koskaan itse onnistunut  ananaksesta kasvattamaan alkua.  Mutta nyt minulla on tämä ihanuus. Hyvä hyödyntää myös hedelmien siemenetkin, nyt on kaksi appelsiinipuun alkuakin. 

Kukkatasolla ryhmässä kasvit saavat ympärillä olevan ilmankosteuden pysymään paremmin sopivana.  Ja niinhän siinä kävi innostuin jukkapalmutkin tänään vielä jakamaan. Tulipas kaksi vehreää yksilöä. Ja pakkaspäivän aurinkokin sentään iloitsee, vaikka ulkona on tosi kylmä. Viirivehkankin oksa oli juurtumassa ja pääsi harmaaseen kiviruukkuun olohuoneeseen. 

Pakkaspäivän terapiaa viherkasvien hoito

Nyt on vihreyttä alkuvuoteen ja viherkasvithan sanotaan puhdistavan  huoneilmaakin, rauhoittavat mieltä, luovat kodikkuutta ja ovat luonnollisia ilman kostuttajia. 

Myös näitä suihkutan ajoittain, lannoitan ja pyrin kastelemaan tarvittaessa, en liikaa enkä liian vähän!









- Pakkaspäivä terveisin -


13 kommenttia:

  1. Hih, minulla se tulilatva jatkaa ikkunalaudan valloitusta. Olisi pari juurtunutta oksaakin vailla ruukkuun laittamista, mutta "joku päivä" sitten, kunhan innostus iskee. Pitäisi varmaan hankkia lisää multaakin. Peikonlehti on käsittääkseni paras huoneilman puhdistaja. Pakkaspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään -30 pakkaspäivän sisäpuuhat iskivät täällä ja oli oikein viherkasvi terapiaa
      kerrakseen! Ja voit arvata minkä multasotkun saan aikaiseksi aina heh!
      Jospa alkaisi vuorostaan siivoamaan.
      Peikonlehti on tosiaan oikein ilman putsaaja. Kätevää hyötyä kasveista!
      Mukavaa päivää sinne.. Onko siellä pakkasta paljon?

      Poista
    2. Kiitos! Kännykkä näyttää tällä hetkellä -18 astetta. Alan etsimään tietyn värisiä lankoja Naapurittaren kaulaliinaa varten. Ihanaa, kun ei ole tarvetta mennä ulos!
      Hyvää alkavaa vuoden ensimmäistä viikonloppua!

      Poista
  2. Viherkasvit ovat kyllä etenkin talviajan ihana piristys.
    Huh, onpa siellä teillä todella kova pakkanen. Täälläkin pakkanen paukuttaa, mutta onneksi vain - 20 asteen voimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tuovat vihreydellään kevään iloa, jota juuri
      nyt pakkasten keskellå kaipaa.
      Onneksi teilläpäin lauhempaa ilmaa❄️

      Poista
  3. Alkaa olla viidakon alkua... 😀😎
    Meillä on yllättäen pikkuorkidea alkanut tehdä nuppuja. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ..kehitän pakkasten keskelle kunnon viidakon😂
      Tuntuu paljon kesäisemmältä.
      Oi ihanuus sulla kukkia pukkaa🌸

      Poista
  4. Sinähän olet alkanut viherhoidon aikaisessa . Minunkin pitäisi hakea pussi multaa kun sain kaverilta pari uutta kasvia entisten tilalle . Olen vaan niin saamaton .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sopiva inspiraatio sisäpuuhiksi paukku pakkasilla ja sattui
      multaakin olla kotosalla. Kiva sinullakin uusia kasvia. Muratista laitoin oksan
      vielä juurtumaan.

      Poista
  5. Ja juurruttamalla kasveja, muratista
    otin vielä oksan juurtumaan. Sopivaa talviajan puuhastelua.

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttävät viherkasvisi. Minä hodan kasvejani aina liikaa. Rönsyliljani menetin tänä talvena. Kastelin liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua täälläkin, opettelua on ollut tämä viherkasvien hoito.
      Nyt taas kaikki kuosissa ja toivon, että kevättä kohti rehevöityvät lisää.

      Poista
  7. Se on jännä, miten kuusen vihreyden jälkeen tulee erityinen tarve huoltaa noita viherkasveja ja kerätä ne taas tähän valoon ja keskiöön.
    Viirivehkat ovat kiitollisia ja anopinkielet sekä kultalehdet. Ne tuovat kodikkuutta ja vihreyttä meidän kotiin!
    Olen opettelut, että jos minulla on jano, ei kukillani välttämättä ole ja se on auttanut kyllä olemaan kastelematta liikaa niitä. ;)

    VastaaPoista