26/09/2023

Kun saa itse valita mieluisan!

- Ei ollut valinnan vaikeutta tällä kertaa - 

 Kun saa mahdollisuuden valita, niin mitä minä valkkasin?  Mies viikonloppuna sanoin kaupassa valitse kukka mistä pidät.  Niin yllätys minä painelin puodista pois lasipurkki kainalossa, jonka sisälle oli hiekkaan istutettu mehikasvi.

 Purkki kasveineen hurmasi minut, vaikka tarjolla oli jos minkä näköistä kukkaa tai kasvia. Sieluni silmillä kaupassa näin jo, että mihin purkki kasveineen päätyisi. Muutenkin tämän hetken buumi kotona on, että joka ostosta olisi  pitkä aikainen ilo. Luonnonmateriaalia kunnioittaen kivet ja hiekka on kaunis kasvin lisäksi lasipurkin läpi katsella. 

Lasipurkin suojissa kasvit muodostavat oman pienen ekosysteeminsä. Tuottavat kosteutta ja happea, minkä avulla ne kosteuttavat ja ravitsevat itse itseään tarviten vähän hoitoa. 

Tästä kiva vinkki: lasipurkin pohjalle hiekkaa, jos haluaa eriväristä niin kaupoissa myytävänä edullisesti koristehiekkaa. Kasvin istutus ja kansi kiinni. Helppoa ja kätevä ja kodin sisustuksen silmänilo valmiina. Myös kiva lahja idea ja lasipurkinhan voi tarpeen tullen koristella vaikka rusetilla ym.






 Kukkais terveisin ja vielä myös auringonkukankin lumoissa. 


🌻


11 kommenttia:

  1. Tuollainen lasipurkkiin istutettu kasvi sopisi minunkin tyyliini. Ja mehitähtiä olisi valmiiksi pihalla. Pistänpä mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei loistavaa hyödynnä pihan kasvi purkkiin sisälle, kiva
      syksyinen somiste🍁

      Poista
  2. Kiva idea minusta ja toteutus kelpoinen kuten Kristiina sanoi vaikka omista kasveista .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä mukavan helppoa, kotoa löytyy varmasti lasipurkkeja, hiekkaa ja puutarhan kasvien elämä voi näin jatkua sisällä.
      Mukavaa syksyistä viikkoa!

      Poista
  3. No nyt osui ja upposi (kukka)idea tännekin... vaikka lienen kasvikammoinen...
    Kiviä ja simpukoita olen osannut noin asetellakin...
    Entä tuo vieressä oleva lasitiili - onko sen sisällä oikeasti kiviä ja noin täydellinen sydänkivi? Minä raahaan maailmalta kiviä - varsinkin sydänkiviä pikkuvessaamme, muita ihanuuksia saunanhengen pataan kiukaalle ja ikkunalaudalle lapsenlapsille maalattavia... siksiköhän rinkka painaa aina palatessa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuus kivet ovat niin ainutlaatuisia aarteita ja luonnonmateriaaleja.
      Sinulla on varmasti paljon maailman ääriltä upeita kivi löytyjä.
      Kiva sinähän voit purkkiin tehdä kivimaailman ilman kasvia. Muuten kiva idea!

      Poista
    2. Hei niin tuossa lasitiilessä on todella aidon näköinen servetti liimattu kiinni. Sydämet ja kivet suoranaisesti sykkivät aitouttaan.

      Poista
  4. Niinhän on kaunis katsella kuin akvaariossa. Luulen että tuota tulisi katseltua pitkään, voi kuvitella itsensä autiomaan hiekalle 🌵😀

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana mehikasvi ja varmasti helppohoitoinen. Tuolle ei varmaankaan tarvitse vettä antaa niin usein kuin avonaisesti kasvavalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti😊 ohjeessa oli ,että tuottavat kosteutta ja happea, tarviten näin vähäistä hoitoa. Mielenkiinnolla seuraan tätä kasvi elämää💚

      Poista