26/05/2023

Vahingosta viisastuu!

 Niinhän sitä sanotaan, että vahingoista viisastuu ja toimii jatkossa tekemättä samoja virheitä. 

Ihanaa aurinko on hellinyt ja välillä satanut, harmi nyt tiedossa viileämpi jakso, mutta vihreys lumoaa mielen. Nautin olosta puuhastellen puutarha hommissa ja sisustellen ulko oleskelutiloja. Kesän ajan huolehdin, että kaikki ostamani kasvit näin paahteisella pihalla pysyisivät nyt kauniina. Jotenkin itse huomaan, kun saan nyt jatkossa perehtyä ainoastaan kodin pihaan niin satsaan nyt enemmän.

Niin kuin kirjoitin niin muratit isoissa ruukuissa altaan vierellä aurinko poltti, niin sain hyvän neuvon puutarhalta, että heinäkasvit viihtyvät aurinkoisella pihalla.  Puutarhalta hainkin lisää näitä Helmisulkahirssi nimisiä kasveja. Muratit siirsin varjoiselle paikalle elpymään ja perehdyn nyt enemmän siihen mitä kasveja kannattaa sijoittaa ja minne. 

Kuin myös samettikukka kestää aurinkoa. Pidän puskista, pensaista, puista ja laajasta nurmikko alasta, vaikka ruohonleikkuuta kyllä piisaa. Ajatellen myös sitä, että perhepiirin nuorimmat saavat vapaasti potkia palloa, heitellä frisbeegolfia ja ajella mönkkärillä.  On tilaa touhuta, se on meidän motto!

 Sainkin lahjaksi ison kokoisen tuijan  muiden lisäksi.  Viime syksynä tuli kaivettua pihasta vanhat norjanangervot pois,  niiden tilalle kylvetty nurmikonsiemenet ja osaksi istutettu uutta. 

Voi ihanuus luumupuu kukkii kauniisti. Täytyy sanoa taasen, että kyllä kesän vihreys ravitsee jokaista aistia. Ystävältä kiva vinkki  yrtti suklaaminttu  on monivuotinen helppohoitoinen yrtti. Kasvin versoja voi käyttää mausteena tai koristeena ruokiin ja juomiin. Ja viihtyy myös aurinkoisella paikalla. Maistuu ihanan raikkaalle. Puutarhalta löytyy kaikkea ihanuuksia. 

Ystävältäni sain myös vuosi sitten Lipstikan taimen. Kuun alussa joku metsän elävä, sen popsi maan tasalle. Mutta hyvin uudestaan alkanut kasvamaan. Lipstikan lehdistä saa makua salaatteihin, sopii keittoihin, pataruokiin ym. Hyötykasveista on iloa moneen tarkoitukseen.


- Helmisulkahirssi -







Samettikukat ovat kauniin värisiä.







Suosikki puitani; tuijat ja valkokartiokuuset.









Jospa luumupuu tekisi tänä syksynä enemmän satoa.




- Suklaaminttu yrtti - 






- Lipstikka - 



Alkukesän kukinnollaan piristävä isokokoinen kalliokielo on niin kaunis. Saniaiset viihtyvät paahteisella pihalla, suihkualtaan vieressä onkin monta ja muutenkin niitä löytyy pihapiiristä lisää. 







Nautitaan kesän vihreydestä💚



10 kommenttia:

  1. Helmisulkahirssi varmaan tuleekin viihtymään hyvin aurinkoisella ja suojaisella paikalla. Sen purppuranpunaiset lehdet ovat tosi kauniit.
    Minäkin pidän paljon havukasveista ja erilaisia tuijia ja kartiovalkokuusia löytyy minultakin aika paljon.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseni tekisi mieli vielä muutama havupuu hankkia, sellaisia mitä ei vielä meillä ole.
      Sellainen pyöreä havupuu olisi kaunis.
      Samoin mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kesä on vihreydessään ja rehevyydessään inspiroivaa :) Tekee mieli laitella kaikenlaisia kasveja ja kukkia piristämään mieltä.
    Meidän äiti kasvatti ennen aina samettiruusuja keväisin ja niitä sitten kannettiin edestakaisin verannalta keittiöön lämpötilojen mukaan, kunnes sai ne ulos kasvamaan.
    Minulla kasvit menevät aina kokeilujen kautta maahan. osa kestää, osa ei ;D Huolettomat, kuten nuo havupuutkin, ovat parhaita.
    Näin eilen yhden asiakkaan pihalla, että kielot alkavat hiljalleen kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kesä on kyllä niin kokeilun aikaa, aina ei onnistu. Ja kiva kokeilla erilaista kukkaloistoa🌸
      Samettiruusut ovat kyllä niin kauniita.
      Eilen illalla kiikutin kukkia suojaa ja aamulla takasin. Tätä tämä hätähoppu istuttajan alkukesä on🤣
      Meillä alkaa kalliokielo kukkia ja huomasin, että metsän reunalla alkaa kukkimaan luonnon kielotkin, silloin tuntuu että on kesä🌸

      Poista
  3. Kaikkea kaunista löytyy pihaltasi. Havukasveista tykkään minäkin ja ne ovatkin viihtyneet pihallamme. Nuo viimeisen kuvan saniaiset saavat huokailemaan ihastuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tiekkö olen myös aivan hullaantunut saniaisiin. Kauan sitten toin pienen alun pihalle ja kuinkas ollakaan ne ovat lisääntyneet ja parasta on ne viihtyvät näinkin aurinkoisella paikalla.
      Havukasveja himoitsen lisää, ne ovat myös niin helppohoitoisia.

      Poista
  4. Voi eytä on kaunista. Ihana tuo hirssi ja saniaiset.
    Minulle on tänä kesänä kolahtanut erilaiset heinät. Olen ostanut nyt kolme erilaista mätästä ja laitoin ne puolivarjoisaan paikkaan. Odotan, että tuuli tarttuu heiniin ja ne heilimöivät ihanasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa sinullakin heiniä, innolla odotan niiden kuvia.
      Itse taidankin vielä haalia niitä lisää.
      Ovat niin ihania todellakin tuulen huminassa ja ovat niin helppo hoitosia.

      Poista