29/12/2022

Loppuvuoden sisustus tunnelmaa

 Pienellä ajatuksella saa paljon iloa💗

Takkatuli mikä kiehtova tunnelman tuoja. Makuuhuoneen loppuvuoden järjestelyiden myötä siirsin telkkarin sängyn päätyyn. Ja minä joka haalin kaikesta kaiken irti, niin mikä loistava keksintö suoratoistopalveluissa: Takkatuli 4K; Kiehtova klassikkotakka. Videolla siis näkyy ainoastaan rauhoittava takka äänen kera. 

Minä en todellakaan ole meillä ainut joka nauttii takan loisteesta, niin Lulu kissalle tämä takka meni täydestä. Kissa joka kerta, kun meidän takkoja sytytän saapuu kiirehtien paikalle. 

Niinpä näissä tunnelmissa joululahja glögit ja suklaat maistuvat mukavasti.  Voin kertoa kerrassaan huolettoman ihana nukahtaa TV- takan loistoon.











Etenkin alkuvuodesta itselläni iskee viherkasvi kausi, haalin kotiin uusia kasveja. Flamingonkukka kauniilla puikulamaisilla kukilla houkutti tällä kertaa ja kahvipensas pääsi myös isompaan ruukkuun. Siirsin makkarin ikkunan viereen taso, on nyt tilaa kasveille. Myös Kliiviat pääsivät ikkunan läheisyyteen. Ja hankin valaisimen kasvein iloksi. 

Viherkasveista huokuu kodikkuus. Tarkoitus tasolle ostaa alkuvuodesta lisää tulokkaita. 
Makuuhuoneeseen myös vaihdoin valkoiset verhot harmaisiin. 







Hyvää vuodenvaihdetta ja Onnea uudelle vuodelle💛
- Päivi -


13 kommenttia:

  1. Niinpä vuoden lopun ajasta nauttien ja uuden vuoden tuulia
    odotellessa🫠
    Samoin mukavia hetkiä tulevaan vuoteesi!

    VastaaPoista
  2. Kohta se vuosi vaihtuu ja ollaan menossa kohti kevättä pelkkä ajatuskin lämmittää .Hyviä vuoden viimeisiä päiviä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus kevät silmissä siintää..kyllä se ihanuus taas saapuu💚
      Sinulle myös mukavaa loppuvuotta ja uusia tuulia ensi vuoteen🥰

      Poista
  3. Hyvää vuodenvaihdetta ja oikein hyvää tulevaa uutta vuotta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin🫠 Kaikkea hyvää loppuvuoteesi ja sitä parempaa uuttavuotta!

      Poista
  4. Onpas aidonnäköinen tuo tv-takka! Ei ihme, että kissakin viihtyy sen loisteessa.
    Kaikkea hyvää sinulle vuoden viimeisiin päiviin ja onnellista uutta vuotta! Päivien ilot jatkukoot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle❤️ sylin täydeltä täältäkin kaikkea hyvää uuteen vuoteesi.
      Kyllä yllättävän aidon näköinen takkatuli telkustakin saa näkyviin.

      Poista
  5. Taas on tunnelma kohdillaan 🍀🥰
    Onnellista pian alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️
      Pienistä asioista lähtee iso ilo!
      Sinulle myös kaikkea hyvää uuteen vuoteesi🫠

      Poista
  6. Hih - tuo takka olikin jotenkin niin-niin tutun näköinen!! Tajusin sen vasta kommentistasi jouluumme liittyen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin tuttu takka heh!
      Kätevä helppo tunnelman luoja joka paikkaan..

      Poista