05/06/2022

Uusi sisustustyyli hurmaa❤️

 

Kun jostain innostuu ja löytää sen oman tyylin ja värin. Tulee halu nähdä kaiken uutena ja avata silmät lopputulokselle. Luonnonmateriaalit, maanläheiset sävyt, puu, rottinki, bambu, erilaiset olkityöt, kudotut viltit, taljat, viherkasvit, heinät ja kuivakukat ovat puraisseet minusta osan tai oikeastaan haukanneetkin jo. 

Ostin aivan ihanan tukevan olki tarjottimen. Joka onkin kesän aikana tarpeellinen, koska kiikutan aamupalani tarjottimella välillä ulos ja sisälle valitsemaani paikkaan. Tämä olki ihanuus onkin juuri minun näköinen, oloinen ja lisäksi kaunis sisustuksessakin.

Kodikkuus, lämpö, rösöisyys on laskeutunut meille. Aiemmin hamusin kaupoista ja kirppareilta valkoista. Ja maalasin kalkkimaalilla useat sisutus tavarat valkoiseksi.  Nykyään rakastan rönsyilyä, rentoa oloa, tietynlaista runsautta ja yhdistellä erilaisia kokonaisuuksia. 

Rentous on juurikin sitä, että voi kirjaimellisesti jättää viltin sohvalle kuin olisi se siihen vahingossa joku viskannut. Itse huomasin, että ei tarvitse olla niin viikattu suoraksi ja olla niin tarkalleen. Kuitenkin pidän, että kaikki pitää olla järjestyksessä.  Kivaa bohoilua❤️











Väriharmonia muodostuu vaalean ruskeasta, okrasta ja valkoisesta. Omanlainen persoonallisuus koostuu niistä omista mieltymyksistä mistä tulee hyvän olon tunne, elämän ilo, energia, kodikkuus ja hehkuvuus missä on hyvä elää💓

Tällä kertaa vesimeloni hetki. Raikas kevyt kesän herkku!




Mukavia luovia hetkiä sunnuntaille ja alkavaan viikkoosi!

- Päivi -


3 kommenttia:

  1. Pienelläkin muutoksella saa mukavaa piristystä🥰
    Kiitos sinullekkin mukavaa sunnuntaita🌼

    VastaaPoista
  2. Boho on lempeä tyyli sisustaa! Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ todellakin mielenkiintoisen rento ja rönsyilevän mielyttävä tyyli.
      Aurinkoista kesäkuuta sinulle🌼

      Poista