30/03/2022

Sisustuksen silmänilo ostoja🤍

 

Pienilläkin ostoilla saa iloa sisustukseen. Kevät on muutenkin aikaa jolloin nurkat kaipaavat jotain uutta ilmettä. 

Olimme viikonloppuna eteläsuomessa reissussa,ja siellä tuli poikettua tuttuun pikku puotiin.  Keväällä useasti iskee nenän tukkoisuus ja sen myötä helppous kodin sisustukseen tuli ostaa silkkikukan oksia. 

Koristeheinät ovat kauniita erillaisissa lasipulloissa tai astioissa jossa saavat ryhdikäästi olla pystyssä. Kuin myös tulppaanit,pidän kukkaloistosta ja välillä kaipaan arjen helppoutta. Ei tarvitse huolehtia onko kukilla vettä ja pitääkö ostaa uusia.  Nämä kestävät silmänilona pitkään ja eivät aiheuta minkään sortin allergia oireita. Ja kertyneet pölyt on helppo pölläyttää oksat vaikka ulkosalla.








Hankin myös soman valkoisen kastelukannun. Saakin olla esillä kokoajan,ei tarvitse kaapin uumeniin jemmata. Viherkukilla kevään vihreyttä esille,tänä keväänä tulikin haalittua viherkasveja useampi uusi tulokas. Joista yksi super suosikki osto on ehdottamasti peikonlehti,joka upeasti teki monta uutta ylvästä lehteä lisää💚




Peikonlehden uusien lehtien tulo on niin ilon aihe ja miten kaunis lehti onkaan💚



Sisustajan silmin pumppusaippuapullokin piti ostaa silmään mielyttäväksi😂

"HAND WASH ALMOND"
 


 

Pitihän keittiöönkin jotain uusia ideoita hankkia. Niin viikonlopun saldo oli myös vohvelirauta.

Vohvelitaikina:

3 kananmunaa

5dl maitoa

4dl vehnäjauhoja

3/4 tl suolaa

2 rkl sokeria

1 tl leivinjauhetta

100 g sulatettua voita 

Päälle tälläkertaa vaniljakastiketta,mansikkahilloa ja banaania





Mukavaa maaliskuun loppua ja huhtikuun alkua. Jos huhtikuu toisi kevään tullessaan💚Terveyttä loppuviikkoosi,itselläni viikko menee sairastellessa, jospa tämä olo tästä iloksi muuttuisi viikonloppuun mennessä. Eilen sen verran puuhasin,että pieniä kodin askareita ja vohveleita paistoin.

 


- Päivi -



27/03/2022

Valkoista 🤍 ... hirsiseinää vasten!

 

Sain ystävältäni tuunattavaksi aivan ihanat enkelinsiivet. Pujoitin helminauhaa,pitsinauhaa rusetiksi,valkoisia silkkikukkasia ja pieniä helmiä lisukkeeksi. Ja luonnon ihania antimia hyväksi käyttäen. Viime syksynä rantapolulta keräsin oksia ym. puun käkkyröitä maasta ja polun varrelta. Miten kivoja pikku naulakoita niistä saakaan somisteeksi. 

Enkelinsiivet pääsivät liihottamaan aitan seinälle oksasta tehtyyn naulakkoon.




 
Mandariinilaatikon maalasin valkoiseksi ja siitä tulikin aittaan laatikko kirjoille.  Kivan mallisia nuo laatikot. 
Ylimääräinen valkoinen taulu pääsi somistamaan hirsiseinään.
" Nauti pienistä hetkistä. sillä
jonain päivänä huomaat niiden olleen suuria " 
 

 Vanhan maitopurkin kaatokahvalaatikon maalasin myös valkoiseksi ja keräsin pajukissoja laatikkoa somistamaan. Pajunkissat kauniisti tien varsilla kukoistavat. Ovat kevään iloja💚

 








Ihanan pirteä värikäs Amppari kermajäätelö ja juomajää uutuus litran paketissa. Kuvailisin tätä uutuutta " pirteä, raikas ja pirtsakka "

Tästähän taisi tulla minun suosikki kesän jäde!

Kellojen siirtojen myötä,hyvää kesäaikaa💚



💛

- Päivi -

 

24/03/2022

Grillikatoskin muuntautuu kevääseen!

 

Aurinko saa ihmeitä aikaan💛 Pakonomainen tarve siirtyä laittamaan kaikki ulkopaikat kevät kuosiin talven jäljiltä. Vaikka  lunta on reilusti,niin katoksen alla on mukava jo istuskella aurinkoisina päivinä. Narsisseja tuli ostettua lisää,pidän niiden keltaisesta pirteydestä ja ovat kylmyyden kestäviä kevät kukkasia.

Otan tämän viikon auringosta kaiken irti ulkoilun merkeissä,koska takapakkia luvattu kevät säässä. Ei houkuta kylmenevä ja lunta satava ilma enää yhtään,mutta joka kevät sama juttu " kevät keikkuen tulevi ".

Pihalla oleskelu on kevään ja kesän parasta aikaa!

Kevät ja kesä on kuin muuttoa ulos,huovat,taljat ja tyynyt löytävät paikkansa tuoleilta ja penkeiltä. Mikä onkaan ihaninta kiepsauttaa itsensä huovan mutkaan ja lukea vaikka lehtiä ulkosalla auringossa.  Minuahan ei sisällä pitele kukaan aurinkoisina ilmoina😀

 










Grillikatos on kesällä oiva varjo,sadesuoja,ruokailupaikka ja muuten vaan oleskeluun.  Kesällä villiviini ympäröi grillikatosta, onkin silloin viihtyisä pergola. Katoksesta onkin tullut sisustuksen myötä mukava kesän oleilu paikka ja hellepäivinä sopiva varjopaikka  ruokailuun.
Kauniisti ajanpatina maalannut pikku tonkan pintaan💓 juuri soma erillaisille kukkasille somisteeksi.





Lupsakkaa loppuviikkoa!
 
- Päivi - 
 
 

21/03/2022

Mökillä sisustamista pitsiä ja värejä!

 

Voi ihanuuden ihanuus kevät ja aurinko💛 Jäällä upeat kelit ja mökillehän minun reittini kulki useana päivänä.  Olo on kuin lehmällä ensi laitumille kirmatessaan.  

Mökki on paikka jossa rakastan värejä,täällä saa olla punaista,vihreää,oranssia ja kaikkia värejä mistä tulee hyvä mieli. Tupa tummine hirsiseinineen kaipaa paljon valoisuutta niin verhot ovat pitsiset valkoiset ja kaikki taulut valkoisia. Ihanaa pitsikangasta ostin kirpparilta eurolla ja kauniin viininpunaisen sydämen 0.10 sentillä kirpparilta myös. Verhon hyödynsin ikkunalle ja tykkään tuosta kuosista. Mökki on ripaus hempeyttä ja romanttista sisustusta❤

Tyttäreltä sain pikku pöydän tupaan, niin vein isomman pöydän kokonaan verannalle ruokailupöydäksi. Ja aiemmin ostamasta pitsikankaasta tein liinan pöydälle.

Takan reunalle täällä laitan melki aina kynttilät palamaan,ne jotenkin kuuluvat mökin tunnelmaan. Ja ostin iloisen kirjavan maton lattialle,kerrassaan värien kirjoa.  Ja led-kynttilät saavat mökillä palaa aina.












 Kaiken kruunaa eväshetki kuistilla,kuuma höyryävä glögi ja eväsleipä. Nam miten ne maistuvatkaan niin hyvälle. Laiturikin pilkistää lumien seasta,vielä joudun odottelemaan,että laiturille pääsee ongelle ja uimaan mulahtaa. Ne hetket ovat onneksi edessäpäin💙
Suunnittelin hiukan mitä kesäkukkia tänne istutan,paljon kesällä kalasta,.uida mulskin,grillaan,tuon jonkun käsityön ja kasan hyviä kirjoja. 
Onneksi on vuodenajat niin tuntee isosti ,kuinka kevät ja kesä on odottamisen arvoiset💚




 

Auringon iloa ja mukavia kevät puuhia sinulle!



- Päivi -

 

18/03/2022

Valkoista kirppis sisustamista🤍

 

Kirppis kierrokset piristävät aina ja varsinkin silloin ,kun löytää jotain etsimäänsä ja itselle mielenkiintoista. Pitkästä aikaa poikkesin spr-kirpparilla. Tarjolla oli paljon edullista tavaraa,vaatetta,huonekaluja ym. 

Viime aikaisia siivoilu järjestelyitä tehdessäni kaipasin tähän huoneeseen pitkän tason alle hyllyä,lipastoa tai kaapistoa. Ja kuinkas ollakkaan Lack avohylly taso kahdella eurolla löytyikin kyseiseltä kirpparilta. On kuin uusi ja mitoiltaa,väriltään kun tehty huoneseen. 

 

 

Pikku vaivalla näköä vetimillä. 

Aiemmin ostin valkoiseen lipastoon kivat tähtivetimet vanhojen rumien tilalle. Pienellä vaivalla saa näkyvää muutosta. Samoin teimme keittiön kaikkiin kaapistoihin vanhojen tilalle uudet metalliset vetimet. 

 


Joulukuussa ostamaani huonekuuseen olen ollut positiivisen yllättynyt.  Ei ole yhtää neulasiaan pudottanut ja pysynyt terhakkaan vihreänä. 

 

 

Spr-kirpparilta ostin myös ihanaa pitsiverhoa eurolla ja ommellun sydämen 0,10 sentillä. Nämä pääsevät mökkiä somistamaan.

Mukavaa idea rikasta kansainvälistä kierrätyspäivää!

 


- Päivi -

16/03/2022

Nämä jos mitkä tuovat kevät mielen💛


ONNENPENSAAN OKSAT

Itselle uusi ihana tuttavuus onnenpensas💛 Keltaiset upeat kukat oksissa suorastaen huokuvat iloa ja onnea,osuva nimi on oksilla. Yritän saada oksat vaasissa juurtumaan,olisi kaunis piristys myös puutarhassa pensaana. Onnenpensas on kasvisuku joka kuuluu oliivikasvien heimoon ja näitä koristepensaita on useita eri lajikkeita.

Ovat vaasissa kestäviä ja kaunis erillaisiin kukkaasetelmiin. Kerrassaan kevään tuoja ja pääsiäisen kukka🌻 Keltainen kuin aurinko!

Onko sinulle tuttu kukka?  





HELMILILJA

Kevään joka vuotinen varma suosikkini helmililja. Ostin näitä sinisiä kaunokaisia kuistille ja verannalle. Päivän auringonpaiste hellii niitä ja yöksi siirrän vielä sisälle yöpakkasia kuitenki ollut,ei ehkä kuistin suojassa niin pakkasarkoja ole.

 Kestävät kuitenkin 5 asteen pakkaseen saakka.  Lumien sulaessa istutan taas kaikki kukkapenkkiin toisien seuraksi. 

Kanervat keräsin joka paikasta pois ja kyllä talven jäljiltä vihreys ja väri kiehoo niin mieltä ja antaa pirteyttä 💚



NARSISSI

Joka vuotinen kevään varma ja tuttu suosikki on myös keltaisen hehkuva narsissi. Ostin nuppusia niin kestävätkin pitempään.  Ovat myös monivuotisia ,niin istutan nämäkin kukkapenkkeihin. Mukava seurata keväällä ,kun nostavat päätään maasta ja kukkivat. 

Narsissit kestävät hyvin pakkasta joten saavat jäädä jo yöksi ulos. Onkin kevään ensimmäinen kukka ilo yleensä ulkotiloissa.  





Aurinkoinen ilma suosii myös ulkoiluun. Joka päivä huomaa,että lumet pikku hiljaa sulavat edes vähän ainakin tienvarsilta ja metsästä. 

Aurinkoa viikkoosi ja nautitaan mukavista ulkoiluilmoista💛






 - Päivi -
 
 

14/03/2022

"Toisen roska on toisen aarre "

 

Tämän viikon perjantaina 18.3 vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää!

Päivän tarkoituksena on suunnata huomio kierrätykseen ja sen merkitykseen. Perjantaina onkin hyvä päivä ideoida itselleen edes yksi uusi muutos kierrätystottumuksiinsa. 

Mitä on sinun kierrätys ideasi tai ajatus siitä miten voisit tehdä uuden muutoksen tämän asian tiimoilta?

Itse pidän kierrätystä tärkeänä osana arkea. Kirpparit,roskalavat ja ystävien kanssa tarpeettomien tavaroiden vaihdot ovat tärkeä osa kierrätystä. Kuin myös kotona olevien tavaroiden tuunaus uuteen käyttötarkoitukseen. 

 Viikonloppuna kalkkimaalasin kivan kierrätyskorin johon laitoin helmililjan kuistille. Ystävä viikonloppuna kysyi minulta "onko minulla tarvetta kahdelle korille" , jota hän ei tarvitse ja kummatkin tulivat heti hyötykäyttöön kuistille. Sattumoisin kaipasinkin muutamaa ruukkua tai koria näille kukille.

 



  💛

Fasebook roskalavaryhmistä on tullut erittäin suosittu ja tavarat ym.vaihtavat rivakkaan tahtiin uusille omistajille. Itselle tarpeeton on ilo jakaa sitä tarvitsevalle! Seuraan myös ryhmää onko itsellä annettavaa joutilasta mitä muut kaipailevat.

Mikä on sinun muistoihin painuva hyvä roskalavalöytö tai oletko liittynyt ryhmään tai hyödyntänyt tälläistä kierrätys muotoa? 

Laitanpa loppuun kuvan niin loistokkaasta roskalavalöydöstä,joka vuosi sitten tammikuussa oli minulle erittäin tarpeellinen,kun jalkaleikkauksesta pääsin kotiin. Ja edelleenkin erittäin suosittu lokoilu paikka.

 〰〰

Viime aikainen ihana löytö roskalavalta on sulkataulu😊 Kaunis iso taulu somistaa nyt seinää joka kaipasi piristystä.




Kuin myös tämä monikäyttöinen kukkapylväs on sisustuksen mieluinen kapistus. Samoin  roskalavalöytö. Jouluna pujotan valot pylvään sisälle. Välillä silkkikukka koristeena sisällä ja jotain esineitä päällä. Nyt keväällä päässyt omaan virkaansa pitämään kaunista murattia päällään ja saa kasvin kauniisti esille.




Tässä lopussa tämä  joulukuun 2020 lopulla roskalavalöytö mistä alussa mainitsin. Ja kaikki löydöt ovat paikkakunnalta 10 kilsan säteeltä.  IHANA mekanismituoli toimii kaukosäätimen avulla sähköllä. Ihan paras löytö ikinä ja niin tarpeellinen viime tammikuussa ,kun sain pidettyä jalkaa koholla. Ja kipujen aikana nukuinkin tuossa välillä yöllä. Ja todellakin paras lempi lokoilu paikkani edelleenkin.

Loistokasta kierrätyspäivää sinulle! 

Ja hyviä ideoita arkeen kierrätyksen merkeissä💛 

 


- Päivi -

 

12/03/2022

Kevättä keittiöön💚

 Kevään tulo siirtää kynttilät kaappiin ja tilalle vuodenajan mukaisen vihreyden kaipuun. Keittiössä yhtenä aamuna aamupalalla katselin lempi kynttilänjalkoja,että kuinka voisin ne hyödyntää kesän ajaksi pöydällä. Ja idealamppu päässä syttyi😂

.... Istutan niihin mehikasvit!

 Jolloin saan nauttia kasvien vihreydestä ja kynttilänjaloistakin samalla. On niinkuin "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" 

Kaupassa valitsin mehikasveista: Viirukirjotähden




Mehikasvit ovat erikoisia,kauniita ja vähällä kastelulla pärjääviä. Niiden paksut lehdet ja varret toimivat vesivarastona. Ovat kauniita yksittäinkin ja koristeellisia sisustuksessa erillaisissa astioissa.
Kynttiläjalkojen pohjalle  ruukkusoraa,hiekkapitoista multaa ja päälle ripottelin koristekiviä ja pikku simukoita. 




Täytyy mainita vielä,että kyllä vuodenaikojen vaihteluissa on niin uskomaton ero sisustuksessa. Kevään tulo tuo mukanaan vihreyden,selkeyden ja uskomattoman innon touhuta kaikkea. Kun taas syksyn tullen siirtyy kynttilät,lyhdyt,tunnelma valot ym meille. Onneksi on vuodenajat ja niiden tuomat hullutuksen💓

Ystävältäni sain  kivan vinkin,ja sopii  tähän kevään vihreyteen. Ruohosipuli nippu ruukussa keittiön työpöydällä houkuttelee saksimaan ruohoa salaattiin ja ruokiin. Ruukku sitten  uudelleen vaikka ikkunalaudalle kasvamaan uutta satoa. Ja ihan mitkä vaan yrtit käyvät.Seuraavalla kauppareissulla ostan persiljaa. Ehkäpä itsellä eniten käytössä on juuri ruohosipuli ja persilja.



Iloa ja terveyttä sinulle💛

- Päivi-