10/02/2021

Valo terapiaa lumen keskelle

  

En muista vähään aikaan,että näin paljon olisi lunta ollut talvis aikaan.

 On oikeen sellainen vanhan ajan talvi. Kun nämä kinokset sulavat,niin on kevät pitkällä. Tämän valtaisan lumen keskelle hiukan valo terapiaa verannan pöydältä💓 Kyllä se kevät sieltä koittaa vielä.


 Se ilo tässä talvessa on, että voi polttaa lyhtyjä ja kynttilöitä mielinmäärin. Vanhoja pikkulyhtyjä olen haalinut kirppareilta ja miten voikaan tuollainen ruosteinen lyhty olla mielestäni niin soma💓


Mutta onhan luonto kaunis valkoisena,puut niin lumen maalaamina kaunista katseltavaa,kuin talvinen satumaa. Ulkoilu ilmat mitä parhaimmat.


 Päiväkin on pidentynyt valtavasti,kun eilen istuskelin verannalla niin puoli viiden aikaa oli  valoisaa.

Lapsuuden kodistani tuoma maitotonkka sai joulun alla kuusen koristeeksi,saa nyt kukoistaa siinä kevääseen asti,kunnes kesän myötä saa kukkaloistoa ilokseen🌸sekin.

 


 


Pikku tonkkia olen myös kirppareilta haalinut,talvella nekin ovat saaneet havut koristeeksi ja kesällä puolestaan kukkaset🌺

 

Tämä korona aika on vaan harventanut harmi vaan  kirppari käyntejä. Kuinka monet ihanat löydöt ovatkaan jääneet haalimatta. Mutta toivottavasti kesän myötä asia korjaantuu. 

Talvisen leppoisaan viikon jatkoa ja muista ystävää sunnuntaina💓

 


 


11 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja ihania lyhtyjä <3
    Talven iloja on kynttilöiden polttaminen.
    Kauniita helmikuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😍..niin on nautitaan näistä iloista ❤

      Poista
  2. Minäkin olen ostanut kirppareilta lyhtyjä mutta myös kaupan alesta. Päivät on pidentyneet mutta kynttilät kyllä näkyy vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun alkaa olemaan valoisampaa,tuo päivän valo tekee niin ihmeitä. Niinpä vielä saamme lyhtyjen tunnelmaa ilta hämärässä nauttia. Mukavaa torstai päivää!

      Poista
  3. Kauniita kuvia,nuo tonkat ovat mahtavia,niitä voi käyttää monella tavalla.
    Minusta on ihanaa kun päivät pdentyy ja ollaan menossa kevättä kohti.
    Minä kävin kiepputorilla tällä viikolla,en ole käynnyt pitkään aikaa,en ole tohtinut käydä kun on ollut korona aikaa,tein siellä pieniä löytöjä.
    Aurinkoisia talvipäiviä sinulle:)

    VastaaPoista
  4. Minulla tuli kirjoitusvirhe edelliseen kommenttinn,se oli siis kirpputorilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,ihanaa kävit kirpparilla ja kiva että teit löytöjä. Menen kyllä kanssa,kun tämä jalka kuntoutuu hyvin leikkauksesta,keppien kanssa meno on niin hankalaa.
      Aivan ihanaa tosia, kun valoisaa aikaa enemmän🥰..mukavaa loppuviikkoa sinulle😊

      Poista
  5. Kivoja lyhtyjä ja kauniita kokonaisuuksia.

    VastaaPoista
  6. Kaunista tunnelmaa! Ymmärrän hyvin tykästyksen ruosteisiin lyhtyihin. Niitä olen sattumoisin itsekin huomannut kerääväni. Vaikka rakastin kyllä jääpaloista tehtyä jäälyhtyänikin ulkona, kunnes sade tuli ja huuhteli sen matalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤. Minäkin haalin kirppareilta kaikkia mihin silmä vaan osuu ja mielyttää. Kotitilaltani olen tuonut maitotonkkia,ai että tykkään niistäkin. Minua harmitti tänä talvena kun en päässyt tekemään jäälyhtyjä kun tässä toivun juuri tammikuun jalkaleikkauksesta ja harmittaa kun rajoittaa nyt näitä ulkopuuhia. Mutta kevät kun tulee niin myllään ulkona senkin edestä.

      Poista