Tuoretta ruohoa ja luumupuun kukkia
Niin alkoi taas viikoittainen kesäinen puutarhan homma, meinaa nurmikon leikkuu. Nurmikko on aina niin kaunis ja siisti leikkuun jälkeen.
Luonto heräsi huomattavasti sateiden jälkeen ja luumupuu sai kukat ylleen. Ihanaa puutarha herää vihreyteen ja kukkien loistoon.
Ainut miinus kesässä on punkit, itsellä pari viikkoa sitten ensimmäinen käveli kädessä. Viime viikolla selästä huomasin ruven ja se olikin kiinnittynyt punkki. Yök! inhoan punkkeja. Onko teillä päin punkki ongelma?
Ei auta, kun punkkikarkotteet käyttöön ja teepuuöljystä tehdä sumutepulloon seos ( 10-15 tippaa teepuuöljyä desilitraan vettä ) Vaikka nytkin pihahommissa iho on ollut suojattu hyvin, jostain ne on päässyt mönkimään selkäänkin.
Viikko on alkanut auringolla, sateella ja ukkosella.


Meillä tehtiin punkkihavainto pari viikkoa sitten ekaa kertaa. Omassa pihassa niitä jo pyörii.
VastaaPoistaNiitä tuntuu olevan taas aivan liikaa🫣
PoistaKoetetaa pysyä niistä erossa.
En ole koskaan edes nähnyt punkkia, enkä halua nähdäkään!! Oliko niitä silloin, kun olimme lapsia? Vai eikö niistä vaan tiedetty tai lapsille kerrottu? Toivottavasti helteet ajaisivat ne pihaltanne metsien uumeniin, mutta ei se vissiin niin mene? Jättäisivät rauhaan kummiskin! (Onko Köpi saanut sen "punkkipillerin"?, kysyy alan asiantuntija, heh.)
VastaaPoistaKivaa keskiviikkoa, ja huomenta!
Huomenta täältäkin😊
PoistaEi ollut punkkeja lapsuudessa,eikä karhuja ja susia.
Niin ällöttäviä elukoita ovat nuo punkin mokamat.
Köpi saa tänään punkkitabletin eilen hain apteekista. Köpi onkin lähes sisäkisu,
mutta nyt taas kun saa lääkkeen ulkoillaan valjaissa.
Yritettiin kuukausi sitten laittaa Köpille se niskaan laitettava lääke,
mutta Köpin karva on niin tuuhea ja villava että eihän sitä lääkenestettä saanut
millään sen niska ihoon, joten kuukausi piti odottaa että voi antaa sen tabletin.
Mukavaa päivä sinne ja aurinkoa🌞
Mihin sumutat sitä teepuuöljyä? Iholleko?
VastaaPoistaSe on kyllä tujua ja pahanhajuista ainetta, ei varmasti punkit siitä tykkää.
Sanotaan, että Kyolic valkosipulitabletit myös voi estää punkkien puremisen, mutta voi ne silti iholla kävellä. Tabletit erittää ihon läpi hajua, jonka punkit aistii, mutta ei ihminen.
Punkkeja on lähes kaikkialla ja viime vuosina ne on levinneet kuten myös niiden aiheuttama puutiaisaivotulehdus. Kaikki punkit ei sitä levitä, mutta riskejä ei kannata tosiaan ottaa. En lähde tuuheisiin metsiin kävelemään, varsinkaan vesien rannoille.
Mutta niitä voi olla missä vaan, vaikka kaupunkien puistoissa.
Eniten kai ne tarttuu koiriin ja metsien eläimiin.
Kyllä punkkien määrä on todellakin lisääntynyt kovasti ja tuntuu, että ne
Poistavaanivat joka nurkalla ja purkissa. Meillä tuntuu olla pahin metsän reuna ja rannalle menevät polun varsi.
Eilen sumutin sitä vaatteisiin, se onneksi on tuoksultaan niin tujua että punkin hajuaisti menee aivan sekaisin. Tuntuu ihan siltä, että kesän parfyymi itsellä onkin punkkikarkoite ja teepuuöljy heh!
Itseltä on vuosia sitten jo otettu verikokeissa vastaaineet, kun punkki oli kiinnittynyt ihoon. Yhden kerran olen vuosia sitten syönyt varmuuden vuoksi kuukauden mittaisen antibioottikuurin. Lääkäri silloIn kirjoitti, kun punkin jälki oli punoittava. Nykyään pitää odottaa, että se painajaismainen rinkula muodostuu ihoon. Kissa sai tänään punkkitabletin. Nauroinkin että miksi ihmisille ei ole vastaavia tabletteja sellaisen ottaisin ennemmin kuin sen pistoksen.
Melkein tunnen leikatun nurmikon tuoksun nenässäni :) Meidän taloyhtiön nurmikkoa ei ole vielä leikattu, ja vähän toivon etteivät kiirehtisikään, koska nyt on pörriäisille paljon voikukkia.
VastaaPoistaPunkkeja on kuulemma paljon! Tänä vuonna en ole vielä törmännyt yhteenkään, viime vuonna poistin olkavarresta yhden itse, ja tarkkailin tietenkin, tuleeko siihen renkulaa. Ei tullut. Liikun kuitenkin luonnossa jonkin verran, ja voi se punkki tarttua vaikka puistossa tai taloyhtiön nurmikolla. Tuolla näin juttua, oliko punkkeja lapsuudessa. Vastaan että oli 1950-60-luvulla, mun iholta äiti poisti punkkeja, jotka usein oli ehtineet imeä itsensä ihan pulleroiksi, ja poistaminen tehtiin laittamalla voita imukohtaan, jolloin ne irrottautuivat itse. Eli nykytiedon mukaan ei missään nimessä niin! Mutta oletan, ettei silloin ollut borrelioosia saati aivokuumetta, koska niistä ei puhuttu koskaan, eikä kukaan sairastunut.
Mutta hirvikärpästen ohellä ällöimpiä otuksia Suomen luonnossa.
Totta juuri leikatun nurmikon tuoksu on niin ihana ja sattui vielä illalla myöhempää sadekuuro. Se raikkaan sateen jälkeen nurmikko tuoksui niin ihanalle.
PoistaAikoinaan ei koskaan kukaan puhunutkaan mistään aivokuumeesta tai borrelioosista, mistä nuo ällöt otukset ovat nykyään saaneet sen kylkiäisekseen.
Yöks hirvikärpäset, ampiaiset, käärmeet ja punkit niitä ei tarvita.
Pysytään erossa noista ällöistä kesän ötököistä.
Aurinkoa sinnekin päin viikkoosi!
Mitä ihmettä - nyt jo punkkeja... Minäkin olen niiden suhteen ihan imuri - kahdesti aiheuttanut jo pitkät antibioottikuurit - kerran tiputukseen saakka...
VastaaPoistaPunkit oli mielessä Portugalin puskissakin ajellessa, mutta eipä yhtäkään (jäänyt ainakaan kiinni). Vastaleikattu nurmikko, kesän tuoksu... ja puiden kaatamisesta tulvii myös ihania kesätuoksumuistoja... naapuri heilui näet moottorisahan kera. Kevät-kesäsyyksiä eloonne....
Kyllä ne mokomat punkit ovat jo kuukauden päivän olleet riesana. Eilen taas yksi kipitti kädellä. Tuntuu, että mitkään karkoitteetkaan ei niitä saa pelästymään. Täällä toinen punkkimangeetti hih!
PoistaTaas nurmikon leikkuu päivä ja ukkonen kuuluu jyrisevän joten vettä myös tiedossa pilvistä päätellen.
Hyvä kun reissussa ei ollut punkkeja riesana.
Mukavaa viikonloppua!