Kodin herkullinen tuoksu ja kauniit somisteet
Mikäpä onkaan ihanampaa kuin appelsiinin tuoksu, joka leviää uunista koko kotiin. Se luo heti lämpimän ja hituisen jo jouluisen tunnelman. Tämän puuhan ehdottomasti paras puoli on se ihana tuoksu ja kuivattujen appelsiiniviipaleiden somistaminen erilaisiin tarkoituksiin.
Kuivatut appelsiiniviipaleet
Ovat talven ja joulun koristeena piristäviä. Tällä kertaa kuivatin kätevästi leivinuunissa pikku lämmöllä.
- Asetin aluksi viipaleet talouspaperin päälle ja painelin kevyesti toisella paperilla, jotta ylimääräinen kosteus poistuu. Halutessa voi ripotella viipaleiden pinnalle hieman tomusokeria antamaan kiiltoa. Levitin viipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leivinuunin lämmitin noin 80 asteeseen. Kääntelin välillä viipaleita ja ovat valmiita, kun ovat rutikuivia ja rapeita. (olivat uunissa aamusta-iltaan) aika tietenkin riippuu lämpötilasta.
Kuivatuista viipaleista saa kauniita koristeita kransseihin, kynttiläasetelmiin, joulukuusen tai jopa lahjapaketin somisteeksi. Viipaleethan sopivat vaikka glögin tai muun kuuman juoman mausteeksi.
Sainpa idean samalla tavallahan voi kuivattaa vaikka sitruunoita, limejä ja greippejä. Ne menevät kokeiluun seuraavaksi. Leivinuunin lämmöllä helposti ilman sähköä kuivuvat huomaamatta.
Itse hyödynsin muutaman appelsiinin, joka oli jo hiukan näivettynyt hedelmäkulhossa.
Yksinkertainen on kaunista💛
Iloisen keltaiset viipaleet menossa uuniin
💛
〰〰
Se toinen kodin herkullisista uunista tulvivista tuoksuista on ehdottomasti tuoreen pullan tuoksu. Loppuvuosi on taas aikaa avata kirjoittamaani reseptivihkoa ja leipoa iltojen iloksi.
Korvapuustit
Ovat niin suussa sulavan hyviä ja tähän puuhaan saan mukaani innokkaan 8v lapsenlapsemme.
Pikku apulaisen kanssa muutamana iltana on myös pannaria popsittu. Aina yhtä jännää on seurata uunin luukusta kuinka pannukakku kohoaa ja kohoaa.
Mukavia hetkiä marraskuun alkuusi ja tunnelmallista pyhäinpäivää
✨️
💛









Kauniita luonnollisia koristeita ja herkulliset naposteltavat. Hyvää pyhäinpäivää!
VastaaPoistaKiitos💛 Vuodenajan innoittavaa puuhaa.
PoistaSamoin pyhänpäivä tervehdys sinnekin!
Herkullisen näköiset korvapuustit ja pannarisi taitaa olla tehty Valion ohjeella. Ainakin noita hauskoja kupruja tulee, kun käytän kyseistä ohjetta.
VastaaPoistaMinä ripustin viime joulun aikaan kuivattuja appelsiininviipaleita varrastikkuun ja laitoin narusta roikkumaan oven yläkarmiin. Kuvasivat hieman ruisleipiä vartaassa. Ovat muuten siellä edelleen roikkumassa.
Hyvää pyhäinpäivää.
Kiitos pannarien taika taitaa olla se rehellinen voi mitä lisään joukkoon.
PoistaOi juku miten kiva idea asetella appelsiiniviipaleita varrastikkuun.
Loistavaa marraskuun aikaa ja sunnuntain iloja!
Tuollaisia appelsiiniviipaleita olen minäkin joskus kuivattanut. Ne ovat aivan ihania koristeita varsinkin joulun aikaan, miksei muutenkin. Korvapuustien tuoksu on niin ihana!
VastaaPoistaMukavaa viikonlopun jatkumista sinulle<3
Tämä aika kesän jälkeen on taas keittiön hääräämis aikaa, leipominen on mukavaa
Poistaja se pullien herkullinen tuoksu.
Meinasin leivinuunissa kokeilla muiden sitrushedelmien kuivaamista.
Samoin kiitos sunnuntai terkut sinne ja marraskuun alut!
Kivan näköisiä luomukoristeita. Miten olenkin tullut niin saamattomaksi, enkä viitsi koristella tai tehdä oikein mitään uutta. Kranssejakin rustailin aiemmin, nyt en saa oikein mitään aikaan. Pitäisi ryhdistäytyä.
VastaaPoistaMulla on ovessa siskolta kauan sitten saatu kranssi, siinä on jotain isoja siemeniä, terhoja (?) ja mitä kaikkea. Tintit käyvät pöllimässä niitä, ja olenkin miettinyt, että toivottavasti ne eivät yritä syödä niitä. Parvekkeella ne repivät eristeitä katon rakosista, sen suon heille. Välillä kurkistelevat sisälle, haluaisivat varmaan tänne lämmittelemään :)
Kiitos tämä syys/talviajan innostus on iskenyt tänne. Kesällä oli niin muuta puuhaa, että kaikki varastoitunut into pursuaa nyt heh!
PoistaOli se näky aamulla tintti lenteli kuivakukka suussa. Ajattelin, että yllättää varmaan puolisonsa kukalla heti aamusta.
Mukavaa marraskuun alkua ja leppoisaa sunnuntaita!
Saapa appelsiinistä kauniit koristeet kranssiin ja oi miten herkullisen näköiset korvapuustit
VastaaPoistaKiitos appelsiinirenkaat ovat kauniita. Ja juuri sitten huomasin uskomatonta
Poistatalitintti oli käynyt kranssista nokkimassa toisen appelsiinirenkaan keskuksen ulko ovesta.
Mukavaa marraskuun alkua, tuoreen pullan tuoksua ei voita mikään! Kauniita appelsiinikransseja!
VastaaPoistaKiitos🙂
PoistaInnostuin taas leipomaan ja todentotta uunista
tulvivaa pullan tuoksua ei voita mikään.
Kransseja on kiva tehdä näin loppuvuodesta.
Nuo kuivatut appelsiinisiivut tuoksuvat tänne saakka, mutta kuva tuoreista oikein sokaisi! Voi sitä päivää, kun pääsen hääräämään keittiöön!?! Osaanpa arvostaa reilun kolmen viikon päästä, luulisin. Leppoisaa iltaa!
VastaaPoista(Onneksi huomasin, että '100 litraa sahtia' tulee telkkarista!!)
Tiekkö ajattelin sua yksi ehtoo ja mietin kuinka happy
Poistaolet, kun saat kipsin pois ja pääset kokkailemaan ja käsitöitä
tekemään. Se aika koittaa kohta❤️ tämä aika menee niin rientäen.
Hyvä pääsit leffaa katsomaan. Me käytiin katsoo se elokuvissa.
Samoin terkkuja sinne!
Olen VARMASTI happy, kunhan pääsen kipsistä eroon, vaikka menee varmaan vielä aikaa ennen käden kuntoutumista. Normisti aika rientää, mutta "punaisen paholaisen" kanssa ei!
PoistaNo niinpä se "punainen paholainen" kyllä jarruttaa elämään ja
Poistatodentotta kuntoutus vielä päälle🤦♀️ muistan kun jalasta otettiin
kipsi kinttu oli ihan onneton...
Minä en ole koskaan kuivannut appelsiiniviipaleita. Jokohan olisi aika sille kokeilulle?
VastaaPoistaMeilläkin oli pannaripäivä eilen ja kuulosti maistuvan pakastemansikoista tekemäni survoksen ja kermavaahdon kanssa. Hyvä hätävara, kun tulee yllärivieraita ja toki muutoinkin hyvä herkku!
Talitinteistä; meilläkin nokkivat tuota seinää näin alkusyksystä. Ja yhtenä päivänä minulla oli ulko-ovi hetken auki. Ihmettelin rapinaa sisällä, kunnes hoksasin talitintin istuvan verhotangolla. Siitä se lensi hädissään päin ikkunalasia useamman kerran, kunnes sain takaoven auki ja ohjattua sen ulos. Huh!
Hei kiva kokeile kun ehdit.
PoistaInnolla odotan mitä kivaa siellä valmistui💛
Hui se lensi sisälle. Onneksi teillä ei ole kissaa, voin kertoa
olisi tullut kerrassaan show🤣
Siitä löytyy kokemusta vuosia sitten, kun aikasempi kissa oli, ovesta
myös pelmahti lintu sisälle🤦♀️ sitten loikkasi kissa perään ja minä kiljuin
kolmantena perässä. Luojan onneksi muutamien kierrosten jälkeen lensi
ovesta ulos.
Voin vain kuvitella ihanat tuoksut... sitruksisen raikasta ja kanelin huumaavaa lämpöä...
VastaaPoistaKiitos! Nämä tuoksut senkun jatkuvat. Leivon meinaa taas korvapuusteja😋
Poista