01/11/2025

Kotiin tulviva tuoksu ja monipuolinen somiste

 

Kodin herkullinen tuoksu ja kauniit somisteet

Mikäpä onkaan ihanampaa kuin appelsiinin tuoksu, joka leviää uunista koko kotiin. Se luo heti lämpimän ja hituisen jo jouluisen tunnelman. Tämän puuhan ehdottomasti paras puoli on se ihana tuoksu ja kuivattujen appelsiiniviipaleiden somistaminen erilaisiin tarkoituksiin. 

Kuivatut appelsiiniviipaleet 

Ovat talven ja joulun koristeena piristäviä. Tällä kertaa kuivatin kätevästi leivinuunissa pikku lämmöllä.

- Asetin aluksi viipaleet talouspaperin päälle ja painelin kevyesti toisella paperilla, jotta ylimääräinen kosteus poistuu. Halutessa voi ripotella viipaleiden pinnalle hieman tomusokeria antamaan kiiltoa. Levitin viipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leivinuunin lämmitin noin 80 asteeseen. Kääntelin välillä viipaleita ja ovat valmiita, kun ovat rutikuivia ja rapeita. (olivat uunissa aamusta-iltaan) aika tietenkin riippuu lämpötilasta. 

Kuivatuista viipaleista saa kauniita koristeita kransseihin, kynttiläasetelmiin, joulukuusen tai jopa lahjapaketin somisteeksi. Viipaleethan sopivat vaikka glögin tai muun kuuman juoman mausteeksi. 

Sainpa idean samalla tavallahan voi kuivattaa vaikka sitruunoita, limejä ja greippejä. Ne menevät kokeiluun seuraavaksi. Leivinuunin lämmöllä helposti ilman sähköä kuivuvat huomaamatta. 

Itse hyödynsin muutaman appelsiinin, joka oli jo hiukan näivettynyt hedelmäkulhossa. 

Yksinkertainen on kaunista💛




Appelsiiniviipaleet ovat kauniita väripilkkuja myös lyhtyjen sisälle. Verannan lyhtyä viipaleet somistavat. Verannan puolella kaikki somisteet saavat olla lasitetun tilan ympärillä rauhassa. 

Onko muilla ongelmia talitinteistä?

Vaikka kuistikin on lasitettu, mutta oviaukosta pelmahtaa joka päivä talitintit varkaille. Milloin niiden nokassa on pihlajanmarja tai jopa koko pieni marjoista tehty kranssi, kuivakukat ovat lähes joka päivä levitetty pitkin lattiaa, joten jouduin kaikki olkikukat laittamaan lyhdyn sisälle. Niille on ruokintapaikka, mutta kuistin sisällä kaikki ovat mielenkiintoisempaa? Ehkäpä linnut haluavat pientä jännitystä elämäänsä.


Iloisen keltaiset viipaleet menossa uuniin

💛


〰〰

Se toinen kodin herkullisista uunista tulvivista tuoksuista on ehdottomasti  tuoreen pullan tuoksu. Loppuvuosi on taas aikaa avata kirjoittamaani reseptivihkoa ja leipoa iltojen iloksi. 

Korvapuustit

Ovat niin suussa sulavan hyviä ja tähän puuhaan saan mukaani innokkaan 8v lapsenlapsemme. 



Pikku apulaisen kanssa muutamana iltana on myös pannaria popsittu. Aina yhtä jännää on seurata uunin luukusta kuinka pannukakku kohoaa ja kohoaa. 


Mukavia hetkiä marraskuun alkuusi ja tunnelmallista pyhäinpäivää

 ✨️ 


 💛


20 kommenttia:

  1. Kauniita luonnollisia koristeita ja herkulliset naposteltavat. Hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛 Vuodenajan innoittavaa puuhaa.
      Samoin pyhänpäivä tervehdys sinnekin!

      Poista
  2. Herkullisen näköiset korvapuustit ja pannarisi taitaa olla tehty Valion ohjeella. Ainakin noita hauskoja kupruja tulee, kun käytän kyseistä ohjetta.
    Minä ripustin viime joulun aikaan kuivattuja appelsiininviipaleita varrastikkuun ja laitoin narusta roikkumaan oven yläkarmiin. Kuvasivat hieman ruisleipiä vartaassa. Ovat muuten siellä edelleen roikkumassa.
    Hyvää pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pannarien taika taitaa olla se rehellinen voi mitä lisään joukkoon.
      Oi juku miten kiva idea asetella appelsiiniviipaleita varrastikkuun.
      Loistavaa marraskuun aikaa ja sunnuntain iloja!

      Poista
  3. Tuollaisia appelsiiniviipaleita olen minäkin joskus kuivattanut. Ne ovat aivan ihania koristeita varsinkin joulun aikaan, miksei muutenkin. Korvapuustien tuoksu on niin ihana!
    Mukavaa viikonlopun jatkumista sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika kesän jälkeen on taas keittiön hääräämis aikaa, leipominen on mukavaa
      ja se pullien herkullinen tuoksu.
      Meinasin leivinuunissa kokeilla muiden sitrushedelmien kuivaamista.
      Samoin kiitos sunnuntai terkut sinne ja marraskuun alut!

      Poista
  4. Kivan näköisiä luomukoristeita. Miten olenkin tullut niin saamattomaksi, enkä viitsi koristella tai tehdä oikein mitään uutta. Kranssejakin rustailin aiemmin, nyt en saa oikein mitään aikaan. Pitäisi ryhdistäytyä.
    Mulla on ovessa siskolta kauan sitten saatu kranssi, siinä on jotain isoja siemeniä, terhoja (?) ja mitä kaikkea. Tintit käyvät pöllimässä niitä, ja olenkin miettinyt, että toivottavasti ne eivät yritä syödä niitä. Parvekkeella ne repivät eristeitä katon rakosista, sen suon heille. Välillä kurkistelevat sisälle, haluaisivat varmaan tänne lämmittelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tämä syys/talviajan innostus on iskenyt tänne. Kesällä oli niin muuta puuhaa, että kaikki varastoitunut into pursuaa nyt heh!
      Oli se näky aamulla tintti lenteli kuivakukka suussa. Ajattelin, että yllättää varmaan puolisonsa kukalla heti aamusta.
      Mukavaa marraskuun alkua ja leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Saapa appelsiinistä kauniit koristeet kranssiin ja oi miten herkullisen näköiset korvapuustit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos appelsiinirenkaat ovat kauniita. Ja juuri sitten huomasin uskomatonta
      talitintti oli käynyt kranssista nokkimassa toisen appelsiinirenkaan keskuksen ulko ovesta.

      Poista
  6. Mukavaa marraskuun alkua, tuoreen pullan tuoksua ei voita mikään! Kauniita appelsiinikransseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🙂
      Innostuin taas leipomaan ja todentotta uunista
      tulvivaa pullan tuoksua ei voita mikään.
      Kransseja on kiva tehdä näin loppuvuodesta.

      Poista
  7. Nuo kuivatut appelsiinisiivut tuoksuvat tänne saakka, mutta kuva tuoreista oikein sokaisi! Voi sitä päivää, kun pääsen hääräämään keittiöön!?! Osaanpa arvostaa reilun kolmen viikon päästä, luulisin. Leppoisaa iltaa!
    (Onneksi huomasin, että '100 litraa sahtia' tulee telkkarista!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiekkö ajattelin sua yksi ehtoo ja mietin kuinka happy
      olet, kun saat kipsin pois ja pääset kokkailemaan ja käsitöitä
      tekemään. Se aika koittaa kohta❤️ tämä aika menee niin rientäen.
      Hyvä pääsit leffaa katsomaan. Me käytiin katsoo se elokuvissa.
      Samoin terkkuja sinne!

      Poista
    2. Olen VARMASTI happy, kunhan pääsen kipsistä eroon, vaikka menee varmaan vielä aikaa ennen käden kuntoutumista. Normisti aika rientää, mutta "punaisen paholaisen" kanssa ei!

      Poista
    3. No niinpä se "punainen paholainen" kyllä jarruttaa elämään ja
      todentotta kuntoutus vielä päälle🤦‍♀️ muistan kun jalasta otettiin
      kipsi kinttu oli ihan onneton...

      Poista
  8. Minä en ole koskaan kuivannut appelsiiniviipaleita. Jokohan olisi aika sille kokeilulle?
    Meilläkin oli pannaripäivä eilen ja kuulosti maistuvan pakastemansikoista tekemäni survoksen ja kermavaahdon kanssa. Hyvä hätävara, kun tulee yllärivieraita ja toki muutoinkin hyvä herkku!
    Talitinteistä; meilläkin nokkivat tuota seinää näin alkusyksystä. Ja yhtenä päivänä minulla oli ulko-ovi hetken auki. Ihmettelin rapinaa sisällä, kunnes hoksasin talitintin istuvan verhotangolla. Siitä se lensi hädissään päin ikkunalasia useamman kerran, kunnes sain takaoven auki ja ohjattua sen ulos. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kokeile kun ehdit.
      Innolla odotan mitä kivaa siellä valmistui💛
      Hui se lensi sisälle. Onneksi teillä ei ole kissaa, voin kertoa
      olisi tullut kerrassaan show🤣
      Siitä löytyy kokemusta vuosia sitten, kun aikasempi kissa oli, ovesta
      myös pelmahti lintu sisälle🤦‍♀️ sitten loikkasi kissa perään ja minä kiljuin
      kolmantena perässä. Luojan onneksi muutamien kierrosten jälkeen lensi
      ovesta ulos.

      Poista
  9. Voin vain kuvitella ihanat tuoksut... sitruksisen raikasta ja kanelin huumaavaa lämpöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä tuoksut senkun jatkuvat. Leivon meinaa taas korvapuusteja😋

      Poista