Herkulliset keittiö testailut.
Nyt lähti sitten ihan lapasesta tämän kertainen kokeilu. Keittiössä on viimeaikoina kuhina käynyt ja uunista tupsahtaa vaikka minkä näköistä purtavaa niin suolaista kuin makeaa. En olisi ikinä uskonut, että minusta kuoriutui tällainen leipuri. Tämä tammikuu alkoi kirjaimellisesti oikein touhukkaasti.
Mikä on testin voittaja ja maukkain?
Tein pizzahyrriä kahdella eri pohjalla. Suolaiset tarjottavat ovat niin parasta arkeen ja juhlaan. Mukavia valmistaa, koska jokaiselle varmasti löytyy valmistaessa mieluinen täyte vaihtoehto. Kaiken lisäksi helppotekoisia ja hyvän makuisia.
Kolme ensimmäistä kokeilua LEHTITAIKINASTA.
- Ensimmäiset aurinkokuivattu tomaatti tuorejuusto, savusuikale, tomaatti ja juusto täytteellä.
- Toiset tomaattikastike, savusuikale ja juusto
- Kolmas yrttisulatejuusto, tomaatti, savusuikale ja juusto
Paprikat meillä jäävät kauppaan närästyksen vuoksi, niin pilkoin kirsikkatomaatteja. Väliin mieluisat täytteet ja lopuksi tiukka rullaus ja leikkaus siivuiksi.
Täyte vaihtoehtoja löytyy kaikkien makuun.
Sulate/tuorejuustot, tomaattikastike, savu-ja kinkkusuikaleet, meetvursti, tomaatti, kana, tonnikala, jauheliha, kasvikset, juusto jne...
- Neljäs kokeilu PIZZATAIKINASTA
Täytteenä tomaattikastike, savusuikale ja juusto.
Mutta mikä vei näistä voiton?
Valinta oli vaikea, koska kaikki maistuivat hyvälle.
Mutta...
Kyllä se on lehtitaikinasta täytteellä tomaattikastike, savusuikale ja juusto. Tomaattikastike antoi hyvää makua ja lehtitaikinasta tulee mukavan rapeita ja sopivan maukkaita.
Näitä tulen tekemään vielä lisää eri täytteillä.
Maukasta viikonloppua!
Kiitos vinkeistä! Jospa viikonloppuna kokeilisin...
VastaaPoistaMukavaa lomaleskeilyviikonloppua! 😅
Kiitos🥰 tulen nauttimaan😂
PoistaMukavia viikonloppu puuhailuita sinnekkin!
Ihanat hyrrät ja kaunis on tarjoiluastiakin. 💕
VastaaPoistaMeillä on kaksi eilen Lidlistä ostettua italiapizzaa pakastimessa. 🍕
Pizzanmaku on mmm niin ihana!
Kiitti🥰 pizzat ovat niin parhautta joka muodossa.
PoistaMukavaa viikonloppua!
Ihanat herkut ja kauniisti olet laittanut tarjolle.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.
Kiitti🥰
PoistaLeipominen ja keittiö puuhat ovat mukavia.
Samoin viikonloppuja!
Todella herkullisen näköisiä herkkuja. Maistuisi ehdottomasti minullekin.
VastaaPoistaKiitti🥰 näitä on kyllä mukava tehdä. Tein eilenkin erilaisella
Poistatäytteellä.
Herkullisen näköiset kokeilut keittiössä ja varmaankin myös maistuvat todella hyviltä !
VastaaPoistaKiitti🥰 just sellaisia helppotekoisis ja kaikenlisäksi
Poistamaittavia niin arkeen kuin juhlaan.
Siellä hyörii/pyörii kyllä sellainen leipuri, että....
VastaaPoistaKiitti hih! No nyt täytyy kyllä myöntää täällä ollut
Poistavarsinainen "leipuri hiiva" lähti ihan valloillee tämä homma.
Mutta on ollut kyllä älyttömän mukavaa.
Kokeilemalla tietää! Oma suu on paras arvostelija -ja toki oma mahakin. Meillä nuokin versiot tehdään pitkälti gluteenittomina ja se tuo oman haasteensa.
VastaaPoistaJuurikin niin kokeilemalla ja maistelemalla. No se tuo kyllä
Poistahaastetta näihin leipomis puuhiin, kun on tehtävä vielä gluteenittomana.