05/04/2024

Uusi innostus ja huhtikuun ajatuksia!

Kun sain maalaukset/tuunaukset tuunattua. Muutamat hankinnat kevät sisustukseen vielä ajatuksissa. Kevät houkuttelee jo uloskin ja uutena innostuksena virkosi vanha mielipuuha, eli virkkaus. 

Kevät sisustus/puutarhalehdet kuiskivat kaupoissa ostamaan ja täytyihän olkkariinkin virkata valkoinen kori ontelokuteesta myös lehtikoriksi. Kuistille tein viimeksi myös valkoisen. Aiemmin virkattu ruskea/valkoinen sointuu sopivasti tuon huoneen värimaailmaan. Muutamat pannunalusetkin tuli tehtyä. Jos haluaa oikein kierrätyksen merkeissä materiaalin haalia, niin mikäs olisi vanhat t-paidat suikaloida, kokeiluun sekin vielä joskus.  Virkkaus puuhathan ovat mukavia, käsityön voi kiikuttaa mukanaan vaikka ulos. 

Odotettu kevät lähenee ja ilmatkin ovat olleet sentään päivällä plussan puolella, yöpakkasia vielä on ollut.  Välillä tuulee, paistaa ja ukkonenkin jytisi pääsiäisenä.   Mahdolliset auringonsäteet johdattelevat väkisinkin ulkotiloihin, vaikka lunta on maassa.

Kahvihetket verannalla ja kuistilla on vietetty muutamat kerrat aurinkoisina päivinä. Viikolla innostuin ulkokatosta järjestelemään kevät kuosiin. Grillin edustalla on vielä lunta, mutta tulet tein jo grilliin ja kuksista kahvit tuli nautittua ulkokatosta siivotessa. 

Huhtikuun aikana pakostikin lumet saavat kyytiä ja kevät herää vihdoin. Lenkillä on kiva käydä, kun tiet sulana ja ihanaa sujauttaa lenkkaritkin jalkaan. Joten maata näkyvissä pikku hiljaa enemmän. Järven jäiden vapautumista odotan innolla, nyt jäällä on oikein luistelukeli. 









Mukavia kevät askareita sinullekin💚

20 kommenttia:

  1. Kivoja ja monikäyttöisiä nuo virkkaamasi korit.
    Ihanan keväinen tienäkymä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Virkkaaminen on mukavaa puuhaa ja kevät aurinko
      se piristävä voimavara!

      Poista
  2. Kiva postaus, tekee mieli alkaa virkata vaikka en varsinaisesti käsityöihminen olekaan. Nuo tekemäsi jutut ovat kauniita. Olen jotain juttuja virkannut vanhoista videonauhoista, esimerkiksi lahjapakettien naruja, mutta en nyt pitkään aikaan. 🐾 Kahvihetket ulkona kuulostavat hauskoilta. 🤎☕️🐿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti virkkaus jotenkin innoitti minua näihin puuhiin ja kaupasta hainkin tänään ontelokudetta lisää. Kuullostaa kivalta tuo videonauhoista virkkaaminen.
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Kivat korit! Mietin juuri jonkun virkkauksen aloittamista, kun sellainen olisi sukkapuikkoja helpompi ottaa laivalle mukaan. Hip hei, Pojaltani saamassa puhelimessa ei ole suojakoteloa, joten virkkaan siihen sellaisen. Kiva tuo tiekuva!
    Hyvää kohta alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä luurin suojakotelo onkin kiva käsityön kohde.
      Kivaa laivareissua, katsele merta taas minunkin edestä heh!
      Kevättä täällä odotellaan, että lumet sulaisivat.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Kiitos!
      Ei ollut merta katseltavaksi, vaikka alla olikin.

      Poista
  4. Kivoja virkkauksia ...kori on kaunis . Minulla vielä hetken puikot kilisee .
    Paljaat tiet ilahduttaa me saimme tosin lunta lisää . Auraus kalusto taas liikenteessä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos virkkaus onkin mukavaa ja innostuin ostamaan tänään lisää
      kudettakin.
      Niinpä kevään tulo ja paljaat tiet ja pellot/nurmikot ovat ilo silmälle.
      Luinkin, että eteläsuomi sai lisää lunta, mutta äkkiä se sulaa pois.

      Poista
  5. Kaunis kori ja terassikahvitkin kuulostaa ihanalta. Samoin grillaus. Jahka hanget vähän sulaa, täytyykin rehata grilli esiin. Harmi vaan, että laiskotti syksyllä ja jäi pesemättä, joten minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja sillai.

    Meillä on ollut tapana avata kevättalven grillikausi grillaamalla "parsaa & kyrsää" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä keväiset hetket kaikessa muodossa ilahduttavat mieltä.
      Ja grillikauden avajaiset sitä hetkeä on todellakin odotettu.
      Nautitaan kevään iloista!

      Poista
  6. Kaunis kori, hyvät mittasuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kivat just lehtikoriksi tai ihan mihin tarkoitukseen vain!

      Poista
  7. Ovatko maisemakuvat tältä päivältä? Meilläkin näytti noin hienolta vielä maanantaina, mutta tiistai-illan vesisadetta seurasi yöllinen lumipyry, jonka jälkeen lunta on tänään tullut lisää. Ja sitä ennen kun oli jo likimain kaikki lumet sulaneet ja ihanan lämmintä sekä aurinkoista - harmillinen takapakki siis. Mutta ehkäpä vesisateita saadaan vielä lähipäivinä ja lumet saavat kyytiä.
    Ihanan rentoa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen lenkillä kuvasin ja ihastelin maisemia.
      Meinaa juuri nyt täällä alkoi sataa luntaa, jota ei yhtää
      enää olisi tarvinnut tulla.
      Mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  8. Virkkaaminen on yllättävän mukavaa puuhaa!
    Nytkin täällä virkkuukoukku heiluu...

    VastaaPoista
  9. Kivat ja käytäännölliset korit, jotka soveltuvat monenlaiseen säilytykseen jo kokonsakin puolesta.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa ajankulua ja sopivia lehti/säilytyskoriksi.
      Samoin viikonloppu terkkuset sinnekkin..

      Poista
  10. Kiva postaus. Hauskaa virkata tuollaista paksua kudetta. Saa todella kestävät ja hyvät korit tehtyä. Hyvät sormivoimat vain pitää olla.
    Kivat virkkausideat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🌸
      Kude virkkaus on kyllä kivaa, mutta sormet ovat välillä vähä
      arkana ja niskat kipeät🤦‍♀️

      Poista