07/04/2024

Kevät mieltä olohuoneeseen

 Helposti uutta ilmettä ja kevät mieltä/kodin sisustus vuodenaikojen mukaan

Keväällä on ihana saada uutta piristävää ilmettä. Vuodenajat ovat, kuin kääntäisi kirjan sivua jolloin uudet tuulet puhaltavat! Taulujen tarkoitus on kuiskia seinältä itselle tärkeitä ajatuksia, herättää tunteita ja lisätä tunnelmaa. Olohuoneen kaikki vanhat taulut saivat kierrätyksen kautta uuden kodin.  Tilalle puuseinälle halusin jotain vaaleaa ja mielekästä. Paikallis kaupassa oli aivan ihania isoja tauluja. Näihin kahteen tauluun sydämeni suli, pidän noista tupsuheinistä. Tuon aiheisia tauluja on myös toisen huoneen seinällä.  Kuin myös pidän meren äärettömästä kauneudesta, nyt se meren kohina on myös seinällä ikuistettuna.  

Seuraavaa askare tauluihin liittyvä, on harmaisiin kehyksiin keksiä jotain aihetta sisälle. Virkkaus saralla virkkuukoukku on heilunut. 

Kevät keleihin viikolle on onneksi luvattu auringonpaistetta ja lämpöisempää. Jos nyt odotettu kevät olet läsnä! Kohta on aika jolloin  tulee vietettyä oloaan enemmän ulkona ja ulkokatos puuhailut jatkuvat. 

Mukavia kevät puuhailuita sinullekin!






Keväisiä ajatuksia viikkoosi!


13 kommenttia:

  1. Ihanat taulut! ♥ Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💙 Nyt se meri siintää täälläkin😂
      Ihanaista viikkoa sinne myös!

      Poista
  2. Kauniita ! Vievät mukanaan luontoon ja merelle mielikuvituksen siivin 🛳 🐟 🦀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta aivan kuin tupsuheinä tuulessa heiluu ja meri kohisee💙

      Poista
  3. Kohinan kuulee tänne saakka....

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit taulut. Väreihin ei kyllästy ja kivat aiheet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🌸 kyllä olen niin mielissäni noista taulu ostoista.

      Poista
  5. Olen heinäfani ja nuo tupsut ottaisin mieluust omallekin seinälleni.
    Merta sensijaan pelkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo heinät ovat todella hurmaavat taulussa, ihan kuin ne tulisivat taulusta läpi💛
      Täällä sisämaassa kun järviä olen katsellut, niin meren salaperäinen äärerön kauneus kiehtoo, kun sitä niin harvoin saa ihailla💙

      Poista
  6. Kauniita tauluja. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kiitti🌸
    Kyllä nyt on onneksi aurinko hellinyt, tuli aivan kevät fiilis💛

    VastaaPoista