10/08/2023

Kuinka hukata kahden viikon aikana tarpeettomat tavarat?

 Nyt kun kaksi viikkoa takana ja sain kaiken tarpeettoman pois kaapeista ja nurkista uusiin koteihin. Voin taas todeta tämän sanonnan "lopussa kiitos seisoo" 

Tämän homman jälkeen, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Tähän muutokseen tarvittiin vaan hyvä aloitus ja innostus.  Pääasia on se mistä haluaa luopua, onko tarpeellinen vai ei?  Yllätyin aivan itsekin, että kävipä tämä sujuvasti.

En kadu pätkääkään, että lasivitriini/keittiönkaapit ovat taas järjestyksessä ja on tilaa enemmän. Vaatekaappi kiittää, kun on "kaapissa kutistuneet" vaatteet poistuneet.  Vaatekaappia karsiessani en kuunnellut tätä lausahdusta itseltäni "entä jos tarvitsen tätä vielä"  Koska olen tuon lauseen sanonut jo niin monta kertaa vaatteita läpikäydessäni aiemmin.  Pöydät, tasot ja hyllyköt on helpompi siivota, koska nekin ovat saaneet järjestyksen. Eteisen iso kaapisto, miten tulikin kivasti hyllyille tilaa. 

Kiitollinen olen siitä, että näin nopeasti, ihan kuin uusi alku. Siitäkin olen mielissäni, että joutuisasti varatut tavarat haettiin ja ilo tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa nyt jo jälkikäteenkin olen kirjoitellut. Myös huippua, että on roskalavaryhmä missä vaihtuu todella nopsaa tavarat/vaatteet uuteen kotiin fasebook-kirppisryhmien lisäksi.  On myös vaatekeräys paikkoja, SPR  ottaa vastaan vaatteet ja kodin tavarat.

Kierrätys kunniaan!

Nyt olen päättänyt tällä linjaukselle pysyn, tarkoin harkitsen mitä ostan.

Joten teen tavoitteet!  Loppukesän/syksyn ostoihin olen listannut vaatteet ja syysvalot ulos. Mielestäni valoja ei ole koskaan liikaa.

Kirpparikierroksella pidän visusti näppini irti heräteostoista! Ja ystävän kanssa pidettiinkin tänään tyttöjen päivä ja yksi päivän tavoite oli maakuntiin kirpparille! Ja hyvä minä! Ostin tarpeellista ja silmiä hivelevät heräte ostot jäivät kiltisti hyllylle!  5 eurolla huippu ostot ihana pitkä villakangastakki, ruutupaita ja musta pitkähihainen puuvillapaita. 

Mukavan päivän päätteeksi kiinalaiseen syömään. 







Kierrätyksen iloja!



9 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Olo keveni, koti siistiytyi ja jäi hyvä mieli, joka huokuu postauksesta.
    Hyvät vaatelöydöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🥰 ihan loisto viikot ovat olleet!
      Ja niin hyödyllistä kirpparilta löytyikin.
      Mukavaa viikkoa sinulle😊

      Poista
  2. Kiva sinullakin samat puuhat😊
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Roskalavaryhmät ovat olleet minullekin pelastus, kätevää kun joku tulee hakemaan tavarat oven takaa (ja kontaktittomasti) ^-^

    VastaaPoista
  4. Wau, että sait parissa viikossa urakan valmiiksi ja teit vielä noin edulliset vaatelöydöt kirpparilta! Itse meinaan tulevan syksyn mahdolliset sadesäät käyttää kaappien siivoukseen, mutta toistaiseksi säät näyttävät pihapuuhailuun ja mustikanpoimintaan sopivimmilta. Nuo Facebookin ryhmät ovat varmasti käteviä, mutta koska en itse ole facessa, kannan tarpeettomat tavarani aina Fidalle, SPRlle tai muulle hyväntekeväisyyskirpparille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä rivakka kaksi viikkoa😊 hyödynsin myös sadepäiviä tähän puuhasteluun. Ja nyt paistaakin sopivasti aurinko niin saa nauttia ulkopuuhista.
      Kiva sinulla hyvä suunnitelma myös syksyyn.
      Mukavia hetkiä viikonloppuusi🌸

      Poista
  5. Vähänkö kopsahti TAAS nilkkaan - en ole vieläkään saanut juuri mitään pois kotoa, joten öiset painajaiset pakkaamisesta ym. jatkuvat. Taitaisin tarvita apua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se innostus iskee pikku hiljaa, se niinku vaan tulee, kun on sen aika😊
      Tänne puri sellainen invertaario kärpänen, että oksat pois🤣

      Poista