29/08/2023

Ennen ja NYT - uskomaton aamuinen makkarin uudistus!

 Parhaat ideat lähtevät, kun aamulla aukaisee silmänsä! 

Viime yön rankkasateen ropinoita kuunnellessani, niin aamulla tai jopa yöllä sain idean. Kaipasin makkariin jotain uutta syksyyn. Jotain harmaan/valkoisen rauhallisen harmonista tuulahdusta. 

Ja ei muuta, kun hihat heilumaan heti aamu tuimaan. Tapetin tilalle päätyseinään verhotankoon harmaat ja valkoiset verhot tankoon. Nyt mahdollistan sen jos mieli muuttuu, niin kätevästi tankoon vain eri väriset verhot. Ehkäpä ensi kesäksi haluan Vallilan koivukuja verhot, olen niitä niin monta kertaa ihastellut. Näin saa nopeasti ja edullisesti vaihdettua esim. makuhuoneen ilmettä. Nämäkin verhot olivat kaapissa tällä hetkellä odottamassa käyttöä, joten hyötykäyttöön pääsivät. Vuodekatos pääsee kierrätykseen. 

Valoilla ja tyynyillä lisä somistettakin helposti. Valot aiemmin olen hankkinut ja tyynyt saivat toiselta sohvalta paremman käyttötarkoituksen.

Olipa kerrassaan omaan mieleen huippu aamupäivä! Ja nautin kahvikupposen työn päätteeksi hyvillä mielillä. 

- Ideoita ja ilon hetkiä päivääsi -


NYT







ENNEN



🌟


19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Pikku myy❤️
      Nää hommat lähtee välillä lapasesta🤣 ja nopeilla ideoilla.
      Iloa päivääsi!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti❤️
      Tämä loppukesä saa ideat valloilleen, ihan kuin tekisi pesää syksylle🍁

      Poista
  3. Nythän tuo on harmoninen. Kuin hotellissa hyvällä tapaa.
    Kivaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti❤️
      Lopputulokseen olen itsekkin tyytyväinen, meni kivasti eilinen aamupäivä.
      Täällä sataa vettä joten sisäpuuhat jatkuvat.
      Mukavaa viikkoa sinne😊

      Poista
  4. Sinulla riittää ihania ideoita ja ilmeisesti myös kaapeissa materiaaleja! Mukavaa sadepäivän puuhaa juuri tuollainen sisustuksen tuunailu. Ja kun lopputulos on noin kaunis, niin ei voi muuta kuin antaa itselleen aplodit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ todellakin nauttien sadepäivien puuhasteluista.
      Nautin kesän jälkeen sisustaa syksyä, kesä oltu kirjaimellisesti ihan pihalla.
      Kaikkea hyvää sinulle kohta alkavaan syyskuun alkuun🍁

      Poista
  5. Ihanan näköistä! Meillä on makuuhuoneen remontti suunnitteilla. Sellainen isompi remppa eli vaatekaapisto uusiksi, seinä materiaali yhdeltä seinältä uusiksi ja pintojen maalaus pohjatöineen, lattian muovimaton vaihto laminaattiin. Siis monenmoista ja paljon hommaa, joten pitää suunnitella hyvin, että onnistuu ja tulee mieleinen. Josko jouluun mennessä olisi kaikkinensa päätöksessä tämä meidän suunnitelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️
      Oi, että teillä oikein isompi remontti edessä. Kiva saada uutta ja
      innolla odottaa, kun on valmista.
      Hyvä suunnitelma teillä loppuvuoteen.
      Mukavaa loppuviikkoa😊

      Poista
  6. Siis verhot seinälle?? Waude - mikä idea ja mikä muutos!!
    Pakko kysyä, että millaiset verhot sulla on makkarin ikkunassa?
    Jäin miettimään omaa makkaria - ja niin tyhjä on oma "sisustuspää" etten keksi mitään muutosta, heh heh... siksi kai samat lookit on ja pysyy vuodesta/vuosikymmenestä toiseen.... voi apuva!! Ilmankos lapsenlapset sanookin, että mummola onkin sellainen vanha ja perinteinen paikka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oikeesti🤦‍♀️ nää oli roskiksessa, mite ihmeessä välillä heittääki jotkut sinne.
      Makkarin ikkuna on sopivasti toisella seinällä pikku ikkuna,jossa on vaaleat kevyet verhot.
      Niin pitkälle seinälle sopivasti sointui nuo harmaa/valkoiset.
      Muutenkin makkara on osaksi avointa tilaa alas.
      Hih😂Täällä taas tää mummola vaihtaa lookkia,hyvä kun lapsenlapset perässä pysyy välillä. Sisustan sinunkin edestä🙂

      Poista
    2. Siis luukkia, kirjoitus virhe paholainen😂

      Poista
  7. Onnistunut harmoninen toteutus, ja tosiaankin, helppo vaihtaa erilaiset verhot tilalle kun taas kaipaa muutosta 🖤💚 Join juuri kahvia tuollaisesta samanlaisesta harmaasta kupista, jonka huomasin kaapissa muiden kuppien takana sinne unohtuneena 🙂😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ loppuvuoden tavoite sisustuksessa onkin käytännöllisyys ja monipuolisuus. Kiva sinullakin samanlainen muki🙂 mukavia kahvihetkiä ja leppoisaa syyskuun alkua!

      Poista
  8. Voih - onko mun kommentti mennyt roskikseen... kaikenlaista kyselinkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti❤️ kun kirjoitit niin muistin käydä roskiksen kurkkaa!

      Poista
  9. Nyt oli kyllä hyvä muutos ehdottomasti parempi , rauhallisempi .❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ jotenkin itsekkin nautin tästä rauhallisen harmonisesta uni maailmasta nyt.

      Poista