20/08/2023

Hopeaa, kultaa ja juhlahumua!

Hopeaa, kultaa, aurinkoa, ilon hetkiä, vesistön sinisyyttä siitä on onnistunut viikonloppu tehty!

 Mikä parasta on myös juhlat!  Varsinkin sellaiset yllätys juhlat, josta itse juhlakalu ei tiennyt, kun päivämäärän. Paikka, vieraat ja lahjat ym. olivat täysi yllätys.

Rakastan kattauksia, koristeluita ja kaikkea näperreltävää. Tällä kertaa juhlittiin pojan 30v juhlia ihanien ystävien ja oman perheen kesken. Juhlapaikka olikin varattu jo keväällä, vuokramökki Ruovedeltä. Järven ranta tunnelma loi oman vivahteen ja kaunis aurinkoinen keli sen oman onnistuneen fiiliksen ihanien vieraiden kesken. 

Olipa kiva viettää tämä koko viikonloppua mökki maisemissa. Sai rauhassa laitella loput mökillä perjantaina valmiiksi lauantain kohokohtaa varten. Loppukesän kattauksessa illan hämäryys antaa valoilla oman tunnelman, hopea ja kulta kimmeltävien yksityiskohtien myötä ovat aina paikallaan. 

Kuin myös ulkona illan hämäryydessä valot antavat kaunista loppukesän tunnelmaa ja rannalla liplattava vesi sulosointuja keholle. Päivän kruunasin kaikkien lisäksi ihana auringonpaiste!  Ja miten saunomishetkistä voikin niin nauttia, kun puulämmitteisessä saunassa on lempeiden löylyjen kera ilo istuskella.

Näiden muistojen, ilon, tunnelman, ruokailun ym. hetkien myötä on mukava aloittaa uusi viikko!














Auringon hetkiä päiviisi💛

8 kommenttia:

  1. Kiitos - kuvien myötä pääsi sisälle tunnelmaan.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat aina piristävät🎉
      Kiitos...Mukavaa viikkoa sinnekkin!

      Poista
  2. Siis MITÄ IHMETTÄ!!!
    Palaan kommentoimaan tänne vasta viikon kuluttua, sen jälkeen tiedät, MIKSI mulla loksahti leuat auki....

    VastaaPoista
  3. Olipa hyvä että juhlinnan kohde tiesi että oli suunnitelmia vaikka ei tiennyt yksityiskohtia. Minusta olisi hirveää joutua täysin yllätetyksi :D Ihanaa että teillä kaikki onnistui ja ilmakin suosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih taisi poikaaki edellis iltana hiukan jännittää mitä on edessä🤣
      Mutta huippu huikeet juhlat oli ja hauskaa😍

      Poista
  4. Mitä mitä.... Minä luulin, että sinä olet nyt 30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään😄
      Poika pyöreitä täytti ja juhlilla iloisesti yllätettiin.
      Ikähän on vain numeroita😊

      Poista