26/07/2021

Altaan patiolla

 

 Valkoisen varjon alla helteillä. Uimaan mulahdus ja varjon alle. Täytyy sanoa,että yhtenäkään kesänä en ole uinut näin paljon,kun tänä kesänä. On mulskittu mökillä,kotona ja picnic reissuilla rannoilla. Sen puolesta kesästä on otettu kaikki irti💙

Pouta pilvien ihailua,taivaan sinisyys kaunista. Sadekuuroista olen  erittäin tyytyväinen tänä kesänä,jopa eräänä päivänä seisoin keskellä pihaa ja vettä ropisi,että paita kastui.


Lyhdyt ovat paikkansa jo löytäneet patiolle,meinaa illan hämärtyessä niihin alkaa ilmaantua kynttilöitä ja valoja😍    Nautin varsinkin syys pimeillä lyhtyjen loisteesta. Mutta otan ensin tästä kesän valoisuudesta kaikki irti. Paitsi kyllä nytkin jo alkaa yöllä hämärtää.



Loppu kesän hommiin kuuluisi vielä, pation käsittely puuöljyllä. Käsittely suojaa hyvin puuta ja vähentää puupinnan halkeamista. Ja perhepiirin 13 v lupautui kesätöihin meille,kaivamaan altaan pation ympäriltä nurmikkoa pois ja sen tilalle kuorikate kerros. Helpottaa huomattavasti nurmikon ajoakin. Ja nurmikko ja rikkaruohot pysyvät pois pation reunalta.

Eilen tuli monta tuntia lehtiä selattua ja kirjaa luettua. Ja voin tunnustaa,kun aiemmin oli puhetta mikä on kesäherkku?...niin minulla se on tänä kesänä ehdottomasti jäätelö. En yhtenäkään kesänä syönyt näin monta jädeä,on tullut maisteltua kaikenlaisia makuja.

ONKO sinulla lemppis jäde?

Ja toinen mitä on tullut ostettua muihin kesiin verrattuna ennätys paljon on vichyä ja vettä olen oppinut juomaan.



 

Veranta on ehdoton aamun paikka,koska aamusta aurinko porottaa toiselle puolelle pihaa. Kukat kukkineet kauniisti. Ja aamukahvi verannalla maistuu ja loikoilu sohvalla linnun liverrystä kuunnellen suoranaisesti houkuttelee aloittamaan alkavan päivän hyvillä mielillä.💛



Ihanaista viikkoa sinulle🌸


13 kommenttia:

  1. Kaunis patio <3 Mun jäätelölemppari on mansikkapehmis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🤗. Nam mansikkapehmis on kyllä hyvää. Ja itse pidän myös vaniljapehmiksestä🥰

      Poista
  2. Minun täytyy tunnustaa että en ole uinut kertaakaan tänä vuonna missään 😣 järvessä tai meressä. Juhannuksena uimme kavereiden uima- altaalla ja kyllä se mukavaa oli. Teillä kun se on mahdollista niin mikä siinä minäkin pulahtaisin joka päivä. Minä mietin miksi kukka on laitettu tuolin päälle 🤔😀ennenkuin tajusin 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sitten mulskinut sinunkin edestä🤗
      Tosiaan hih niin näyttääkin,kun olisi tuolin päällä🤣
      Ihanaista viikkoa sinulle💛

      Poista
  3. Ihana patio <3 Ihana kesä <3
    Lempparitjätski on jätski :D Minulla ei ole yhtä tiettyä lempparia,vaan yleisesti jätski vaan erilaiset jätskit fiiliksen mukaan. Meillä on kesäisin pakkasessa aina jätskejä,joita saa syödä silloin kun mieli tekee. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🥰
      Meillekkin tullu kesän tapa,että jäätelöä on pakko olla pakasteessa jos jäde nälkä iskee ..ja joka päivä se on iskenyt😂
      Leppoisaa viikon jatkoa sinulle🌼

      Poista
  4. Kauniilta näyttää patiolla ja altaan äärellä! Minulla meri on ollut tänä kesänä liki jokapäiväinen uimapaikka paria järvipulikointia lukuun ottamatta.
    Jäätelö on minunkin mielestäni paras kesäherkku ja sitä on tullut syötyä hurjat määrät, samoin kuin juotua vichyä tai muita kivennäisvesiä. Jätskistä käy liki kaikki, mutta ruskeasta suklaajätskistä en kovin tykkää, suklaapaloista vaniljajäätelön joukossa kyllä. Yllättävän hyvä kokeilu oli Lidlin taatelijäätelö, jota myydään vajaan litran rasioissa. Kahdestaan meni koko rasia kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🥰 On kerrassaan ollut uima,jäde ja vichy kesä🌼
      Hei tuo taatelijäätelö kiva uusi vinkki,täytyypä ostaa🥰
      Iloa viikkoosi🌼

      Poista
  5. Et taida olla ainut, jolla olen kuullut haaveena olleen mennä ulos seisomaan, jos alkaa sataa ;)
    Jäätelö on ihan ehdoton juttu kesällä ja talvella. Tänään tein omatekoista jäätelöä, kun oli aineksia menossa vanhaksi. Olinkin jo unohtanut koko jutun vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin on pitäny kokeilla tehdä itse jädeä. Täytyypä kokeilla kanssa.
      Aah luvattu vettä tälle päivälle,sitä odotellessa.
      Ihanaista viikkoa sinulle🌼

      Poista
  6. Nam Aino jäde on hyvää🥰
    Ihanaista viikkoa sinulle myös🌼

    VastaaPoista
  7. Ihana tuollaisella patiolla on kauniin varjon alla oleskella 🤍 Tänä kesänä on kyllä voinut nauttia kesästä ja valosta. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että minulle oli vähän liiankin kuumaa, joten vesisateesta olen nauttinut minäkin :) Ja jätskiä on kulunut myös ;) Mikä tahansa jäätelö käy, mutta, kuten Suvikin tuossa ylhäällä toteaa Aino-jäätelön maut ovat erittäin hyviä ja puikoista on tullut syötyä eniten Classic tuplasuklaapuikkoa ja minttupuikkoa :)
    Mukavia loppukesän päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu🥰
      Sama täällä eilen,kun vettä alkoi satamaan nautin. On ollut kuumaa ja kuivaa pitkään.
      Nam herkku jädejä sinullakin. Täytyy sanoa on kyllä jäätelöitä tullutkin kesä helteellä popsittua.
      Sateen raikasta loppuviikkoa,ehkä koko Suomeen saadaan jossain määrissä sadetta🌼

      Poista